Paluu menneeseen

Otsikon voi toki käsittää monella tavalla, mutta omalla kohdallani se tarkoittaa kahden päivän tapahtumia. Eilen kävimme katsomassa kesäteatterissa Kaksi Maariaa - punavalkoinen sukukunta näytelmän, joka sijoittuu Turun Maarian pitäjään ajalle 1890-1921. Näytelmä oli mieleiseni ja kiinnostava, sekä näyttelijöitä oli aikalainen joukko erilaisissa rooleissa erilaisina persoonina. Joukossa oli myös kesäteatterihevonen, joka tyynesti seisoskeli aloillaan aina, kun oli tarve.
Toiseen kertaan ajassa taaksepäin siirryttiin tänään Turun Keskiajan markkinoilla. Kävimme porukalla kiertelemässä aluetta, sekä ensimmäistä kertaa menimme turnajaisnäytökseenkin ~ Rohan talli! Vauhtia, hienoja hevosia, taitavia ratsastajia, tulta ja haarniskoita... Katsomisen arvoinen tämäkin. :)

Mitä muuta tähän viikkoon? Pihvi on ollut vapaalla, tänään juoksutin ponin liinassa ja lopuksi irtona. Muuten on saanut laiduntaa ja yöt normaaliin tapaan sisällä. Tämänpäiväisestä varmasti kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - Pihvillä oli vauhti päällä ja välillä se äityikin turhankin hurjaksi. Alkuun lämmittelin ponia liinassa, sillä muuten pelkästään alkulämmittelykin ponin osalta menee sinne tänne laukkaamiseen. Irtona Pihvi sitten laitteli menemään komeaa pukkilaukkaa, jota kuvatkin pääsevät todistamaan... :)

Välillä hieman vauhtia...

Pieniä pukkeja...

Pieni koko, suuri ego. :)

Projekteja ja maastoilua

Edellispäivän kukkamekkoiluista projekteihin, jotka nyt on aloitettu - puomien hionta pääsi alkuun, vanhalta laitumelta käytiin purkamassa aita ja tallin ränni saatiin putsattua. Kuitenkin vielä eiliseen; koko päiväksi oli luvattu enemmän tai vähän vähemmän sadetta, ja päivä meni pääosin jäädyttäessä. Neljän aikoihin kuitenkin oli ihan suhteellisen hieno ilma, joten lähdin poneilemaan. Arvoin pitkään, mitä tekisin Pihvin kanssa ja päädyin ohjasajon sijaan lähtemään maastoon. Valjastin ponin, tuskailin valjaiden kanssa ja lähdettiin sitten porukalla (minä, Aku & Mika) ajelemaan. Mika tosin tuli pyörällä, ja Aku hinkui Pihvin kyytiin, joten näillä mentiin. :) Muutamat paarmatkin ovat löytäneet Pihvin apajakseen, joskin jos ennen puhuttiin tuhansista, nyt puhutaan vain kymmenistä. Yhtään ötökkämyrkkypulloa tai -purkkia ei ole tullut ostettua, ainakaan vielä. Jaloissa kuitenkin oli selvästi jonkin verran puremia, levitin niihin Siltterille aikanaan ostettua Relaxant Animal hoitoöljyä sekä samaa mahan alle. Pihvillä on edelleenkin talvikarvaa mahan alla ja kyljissä, milloin siitä päästään eroon...

Pihvi oli ihan reippaalla tuulella, tosin reippautta verotti kaksi ihmistä kyydissä sekä hieman tyhjät renkaat. Tehtiin kuitenkin hieman yli 6 km lenkki tutulla reitillä, ja takaisin tultua sadetta hieman ripsotteli. Yhtään autoa ei mennyt ohitse, juhannuksen piikkiin se. Joskus aiemminkin olen tainnut puhua meidän maastoista - meillä on yksinkertaisesti sanottuna aika mukavat maastot. Vakkarireittimme pituus on juurikin tuo 6km, ja sekin on rauhallista hiekkatietä kera muutaman pikkumäen ja hyvien päästelysuorien. Asfalttitietä on huikeasti se 10m, kun autotien yli kävelee. Muutenkin ajomaastoja löytyisi tältä suunnilta ihan sopivasti, joskin olen itse suhteellisen laiska maastoon lähtijä. Vastakkaiseen suuntaan lähtiessä metsää vanhoine metsäautoteineen löytyy niin paljon kuin jaksaa tarpoa, itse en tosin ole ikinä lähtenyt sinne hevosteni kanssa. Viimeaikoina lisääntynyt susikanta tällä seudulla pitää minut aikas hyvin poissa niiden jaloista.

Tänään oli luvattu myöskin sadetta, mutta ilmeisesti vain kuuroja. Eipä niitäkään pahemmin näkynyt, aamupäivällä lähdettiin meidän vanhalle laitumelle. Hieman sydän oli kurkussa, kun ajattelee vain, että nyt tämä kaikki on ohi. Vietimme hienot vuodet 2007-2011 samoissa tutuissa nurkissa. Nyt on vain pakko aloittaa uusi aika - kun yhden oven sulkee, monta uutta avautuu? Keräsimme langat sekä uusimmat tolpat, teemme niistä Pihville laitumen pihalle uuteen mukavaan paikkaan, joka kasvaa nyt kylvön ja sateiden jälkeen mukavasti.

Aloittelin puomiprojektia, vaikkakin hieman arvelutti, jospa se sade nyt iskee. Eipä sitä kuitenkaan tullut, ja kokonaisuudessaan hiottua tuli 3 puomia, sekä osa neljännestä. Hiontaa jäivät vielä odottamaan 4 hyväkuntoisinta yksilöä. Maalauksesta tuleekin varmaan mukavaa, sillä nyt on 8 + muistaakseni 4 uutta ! Kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että en edes hyppää... Mutta puomijutut ja irtohypytys sekä pelkästään puomikasan katsominen on paljon mukavampaa, kun ovat iloisen värisiä ja hyvässä kunnossa. Tästä projektista kuvia sitten, kun se kokonaisuudessaan on valmis! Muutenkin tänään oli kaluston huoltopäivä, pumppasin koppakärryjen sekä kilpakärryjen renkaisiin ilmaa. Pesin samalla myös kilpakärryt ja koppiksien penkin.

Lähdin ajamaan Pihvin jälleen maastoon, alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä alkulämpät tietä pitkin ravaillessa ja tulla sen jälkeen kentälle hieman kouluilemaan. Mentiin kuitenkin kokonaisuudessaan sama reitti kuin eilenkin, eli matkaa tuli se reilut 6 km. Otettiin suosikkisuorallani molempiin suuntiin pitkät laukat sekä ylämäet laukassa. Pihvi oli reipas ja liikkui reippaammin kuin eilen, johon syykin on aika yksinkertainen - yksi ihminen kyydissä, renkaat täynnä ja yksi ajo alla. Mennessä juurikin ennen kääntymispaikkaa poni lähti kääntymään tiellä omin nokkineen, mutta jatkettiin kenkkuilusta huolimatta tasan tarkkaan sinne, missä me todellisuudessa käännytään. Ei fuskailuja, kiitos.

Takaisin tullessa vauhti kiihtyi, kuten aina Pihvillä on tapana. :3 Kotiin palattua Pihvi jumiutui riimunsa viereen lopettaen omasta mielestään tämän päivän menot tähän, mutta jatkettiin vielä kentälle hieman pyörimään. Sade oli tehnyt hiekan hieman pehmeäksi, mutta ei ainakaan pöllynnyt! Poni hieman jäätyi kulmissa, mutta muuten meni oikein mukavasti - tehtiin pääasiassa vain lävistäjiä ravissa sekä molempiin suuntiin kierroksen verran laukkaa. Hieno poni jälleen kerran, täytyy jatkossakin toteuttaa tätä menetelmää, kun en viitsisi alkulämmittelyjä ajaa kentällä.

Pihvi pääsi ajon jälkeen taas laitumelle, Mika putsasi tallin rännin ja itse hion vielä puomeja hetken aikaa. Äkkiä se tehdessä aika vierähti, poni pääsi puoli kymmenen maissa sisälle. Huomiseksi on luvattu sadetta, höh. Illalla ollaan menossa kesäteatteriin, joten sen suhteen olisi mukavaa, jos olisi satamatta... Kommentit ovat taas tervetulleita, sekä edelliseen postaukseen viitaten äänetkin. :)

Unelmistamme voi tulla totta, jos meillä on rohkeutta tavoitella niitä.

Äänestämään!

Monilla näitä onkin, nimittäin Hööksin valokuvauskilpailussa kuvia! Mekin osallistumme, ja meidän kuvaamme pääset äänestämään tästä !

Kiitos, jos annoit äänesi meillekin! :) Kirjoitusta viimepäivien tekemisistä luvassa todennäköisesti vielä tänään. :>

Ja me juostaisiin

Näin alkuun - hyvät juhannukset kaikille! Eilen oli aivan ihana ilma, tänään näyttääkin jo huomattavasti suttuisemmalta ja sadetta varmaan alkaa ripottelemaan pikkuhiljaa. Ennusteetkin tämänkaltaista lupaavat, mutta kesäsade mikä kesäsade. Eilen teimme Pihville uuden laitumen tilan portinpieleen, jossa poni pääsee mukavasti ison poppelin ja vuorimäntyjen varjoon. Poni suuntasikin innoissaan päivänkakkarapellolle. :)

Muuten eilinen meni mukavasti ulkoillessa, syödessä, juodessa, saunotessa, uidessa, kokkoa poltellessa sekä telttaa kootessa. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii käy ehkäpä nyt parhaiten meidän telttaan, jonka tunnit tulevat nyt tämän juhannuksen jälkeen täyteen. Juhannusruusu kukkii valkoisenaan, en muista, milloin olisin nähnyt yhtä hienoa. Tämä on muutenkin ensimmäinen juhannukseni, jonka vietän hevosteni kanssa. Tai siis Pihvin kanssa täällä. Aina aikaisempina vuosina hevoset ovat olleet laitumella ja heitä on käyty siellä katsomassa. 

Otettiin eilen myös Pihvin kanssa hieman kesäkuvia, minusta niistä tuli aika kivoja. ;3 Kiitos äiti! Muuten Pihvi pääsi vasta yöllä talliin ja aamulla normaaliin aikaan ulos otettaessa Pihvi oli aika väsynyt. Poni pääsikin laitumen sijasta tarhaan nukkumaan, ja on nyt herättyään normaali. Tänään olisi ehkä vuorossa laitumelle meno keräämään langat pois. Viikolla sain uuden hiomakoneenkin, että jossain vaiheessa pääsen hiomaan puomeista vanhat maalit pois! Sade taitaa haitata tänään töitä, että tänään tuskin onnistuu.

Eilen illalla Siltterin ovessa oli kaunis, pieni perhonen. Meidän joutsenet ovat saaneet poikasen, sen näimme viikko sitten. Ne asuvat niin kauniissa paikassa, kohdassa, jossa joki tekee omia pieniä mutkiaan ja kukkaset kukoistavat.

Ja me juostaisiin paljain jaloin
Pelloilla suo kissankellolla kutittaisin

On luvattu taivaalta tähdet ~ Siltteri.

Tää valssi on tanssittu ennenkin
On luvattu taivaalta tähdet
Mutta ennen kuin ruusut on kuivuneet
On huudettu nyt, sä lähdet

Tää valssi on joskus niin nopea
Että loppuu se ennenkuin alkaa
Mut molemmat jos toistaan kannattelee
Ei väsytä yhtäkään jalkaa

Ota lujasti kiinni niin tanssitaan
Yks eteen, kaks taa, tai paikallaankin pyöriä voidaan
Ei tärkeää oo kanssasi suunta tai määränpää


Vaikea uskoa, että Siltterin lähtemisestä vihreämmille laitumille olisi kulunut vasta kuukausi. Tuntuu siltä, että siitä olisi jo useita kuukausia, ehkä vuosia. Aika on kulunut siinä suhteessa hirvittävän hitaasti, mutta toisaalta nopeasti - kuukauteen on mahtunut niin paljon: valmistujaiset, viikon loma, töiden aloitus sekä paljon asioiden käsittelyä ja arkeen totuttelua. Tämä on taas oikea oman tuntojeni purkaus syvällisemmin... ja sen myötä suhteellisen pitkästi. Kuukauden asiat kerralla! Kommentit tervetulleita, ja lopussa tekemäni Siltterin muisteluvideo, jonka tein jo muutama viikko sitten. Julkaisu on vain venynyt ja venynyt. Kyllä itku tulee, kun kirjoitan tätä, ei sitä voida kieltää. Eikä se ole pahaksi - vesi puhdistaa päältä, kyyneleet sisältä.

Ensimmäisen viikon aikana Siltterin lähdöstä tunsin hirvittävää syyllisyyttä itseäni kohtaan, jos olin iloinen jostain asiasta. Kuvittelin jotenkin, että minun kuuluisi maata sängyssä, surra ja parkua. En pystynyt tekemään näin, ei minulla ollut tarvetta siihen. Se on varmasti ollut kaikista vaikeinta todeta, että ei ole yhtä tapaa surra. Kun Siltteri oli saatu haudattua, parin päivän jälkeen aloin purkaa suruani tekemällä kaikenlaista. Mielestäni hyvällä tavalla: poni liikkuu lähes joka päivä ja olen viettänyt sen kanssa ihan mielettömästi aikaa.

Hiljaisuutena öissä, ääriviivoissa pihakoivun.
Varmaankin ihanin kuva minusta ja Siltteristä.

Alkuun minulla oli vaikeuksia ymmärtää, miten erilaisia meidän hevoset ovatkaan. Siltteri oli se läheisriippuvainen hirnahtelija, joka hörhötti ja höpötti minkä ehti. Tyttö kulki joka ainut kerta tarhaan mennessä perässä, työnsi päätä kainaloon, rapsutti olkapäältä ja oli heinäaikaan kärttyinen, jos oli minuutinkin myöhässä. Pihvi on puolestaan sellainen yksinäisempi erakko, ollut aina. Se ei ollut riippuvainen Siltteristä samalla tavalla, mitä Siltteri siitä. Ei Pihvi ole ollut sellainen koskaan, ainakaan meillä ollessaan kahdeksan - seitsemän vuoden aikana. Pihvi oli Siltterinkin seurassa sellainen, että se jäi portin eteen jäädyttämään tytön kulkiessa perässä ja touhottaessa muuta. Pihville sattui silloin tällöin oikea hörpötyspäivä, jolloin se tunki pään kainaloon, puhalteli naamaan ja kerjäsi rapsutuksia.

Kun ymmärsin ongelmani - etsin Pihvistä kokoajan Siltterin puolia, olen opetellut elämään asian kanssa. Ei ole sitä enää, ketä tulee kakkoja kerätessä tönimään kärryt kumoon, tai rapsuttelemaan. On Pihvi, joka saattaa nyppiä vihreää entiseen tapaansa aidan alta tai jöröttää portin edessä. Enää ei tunnu niin pahalta, kun asian on tiedostanut.

Tämän myötä voidaan siirtyä yleiseen kysymykseen - hankitko Pihville uuden kaverin. Täytyy vain sanoa, että en ole ollut tähänkään mennessä ennustaja, enkä ole edelleenkään. En tiedä. Tiedän kyllä hyvin, miten laumaeläimiä hevoset ovat ja plaaplaaplaa, mutta entä eläimet yksilöinä? Miksi täytyy aina ajatella, että kaikki ovat samanlaisia? Jos joku ei pärjää, miksi joku toinen ei voisi pärjätä? En halua, että minua arvostellaan valintojeni perusteella, mutta jokainen tekee omat valintansa. Tämä kysymys esitettiin minulle jo Siltterin lopetuksen jälkeisenä päivänä, en vain tajua, olisiko minun siinä surutilassa pitänyt avata markkinapalsta, valita hevonen ja ostaa se. Ei se niin mene omalla kohdallani, sen tavatessa tietää, että tämä on se.

Taustalla on se, että Pihvi on niin epäsosiaalinen yksilö, että sen kaverin löytäminen on aina ollut niin vaikeaa. Monet kerrat olen vierestä saanut todistaa Pihvin yhteenottoja lajitovereidensa kanssa, ja useiden yrittämisien jälkeen saanut todeta, ettei tämä toimi. Siltteri oli erilainen - niille löytyi yhteinen sävel heti. En halua mitään liukuhihnahevosta, en mitään väkisin hankittua, nimenomaan hankkimisen pakosta ostettua. Ulkopuolisten, niiden, jotka Pihviä eivät tunne samalla tavalla kuin me muut, jotka ovat sen kanssa olleet enemmän tekemisissä, on helppo sanoa, että mene ja osta, ettei se ole yksin. Ne, jotka ovat ponin kanssa viettäneet aikaa ja tutustuneet, sanovat, että voi olla parempi olla näin. Olen pyöritellyt asioita, kokenut syyllisyyttä, etsinyt vaihtoehtoja ja päätynyt erilaisiin ratkaisuihin. Täytyy vain sanoa, että pakko mennä sillä, mitä elämä antaa. Jos tilanne olisi se, että Pihvi olisi levottomampi, asia olisi jo hoidettu kaverilla. Asiat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan, lukuunottamatta sitä, että yksi on joukosta poissa. Ei kannata sulkea mitään pois, vaan ottaa kaikki vastaan, mitä annetaan. Kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu - sen on ymmärtänyt vasta myöhemmin.

Yksi asia joka minua on viimeisen kuukauden myötä alkanut ärsyttämään, on oma hyperaktiivinen tarkkaavaisuus Pihvin suhteen. Ennen, kun oli kaksi hevosta, jakoi huomionsa kahdelle, nyt kiinnitän sen tasan tarkkaan ainoastaan Pihviin. Asiat, jotka vielä hetki sitten olivat normaaleita, ovat mielestäni nyt täysin epänormaaleita. Ponin korva väärässä asennossa, kuuman päivän jälkeen väsymys, jouhia lähtee harjasta, kavio hieman lämmin tai muuta vastaavaa. Ne ovat asioita, jotka olivat jo ennen tätä kaikkea, mutta nyt niistä tekee valtavan ongelman. Tuntuu vain siltä, että minulla on vain yksinkertaisesti niin suuri menettämisen pelko tällä hetkellä.
 

mä puhun sulle aina silloin
kun muut ei nää
kun ikävä kasvaa niin suureks
että sen alle jää

Kuten jo yllä sanoin, kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu. Asioilla on tapana järjestyä, uskon niin. Aina voisi mennä huonommin. Olen niin kiitollinen siitä, että Siltteri eli terveen elämän. 22 vuotias koko elämänsä kovassa käytössä ollut iso hevonen, eikä sillä kertaakaan ollut jalkojensa kanssa ongelmia, ainakaan meillä ollessaan. Niin monta kertaa tytön kanssa tuli hypättyä vielä muutama vuosi sitten kunnon kokoisia esteitä, rymyttyä pitkin metsiä ja laukkailtua täysillä pitkin peltoa, välillä lentäen kunnolla nurin kovastakin vauhdista. Tuolloinkin suojat pyörähtivät ympäri jaloissa ja turvasta vuoti muutama tippa verta, ja loppulenkistä paineltiin jo pitkää hiekkasuoraa kilpaa. Olen onnellinen siitä, että asiat menivät näin selkeästi. Siltterillä oli niin terve elämä, ja eläinlääkäriä tarvitsimme tositarkoituksessa vasta tytön viimeisenä päivänä.

Siltteri ei ikinä karannut ollessaan meillä. Paitsi viimeisenä päivänään, ennen kuin lopetti syömisensä. Se karkasi tarhasta samaan paikkaan syömään vihreää, jossa nyt on tytön viimeinen lepopaikka.

Pihvi voi hyvin, tänään satoi hieman vettä. Se on näillä huonommilla säillä paljon pirteämpi kuin paahteella, talvikarvaa on vielä jonkin verran. Huomenna, tai nyt vuorokauden vaihdettua tänään aidataan ponille uusi laidun. Ajattelin aloittaa myös estekalustoprojektin. Mikan armeijaan lähtöön 23 päivää. Ensi viikolla on juhannus ja pappani syntymäpäivät. Hänelle Siltteri oli niin valtavan tärkeä, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Elämä senkun jatkuu, vaikka välillä kaikki tuntuu tökkivän. Aina voisi kuitenkin tökkiä tätäkin enemmän.

Alla jo alussa mainittu video, video meidän Siltteristä. Niin iloisena ja sellaisena, kuin hän eli. Vauhti päällä ja nenä toisinaan räässäkin, tuhtuttamassa, katselemassa ja niin elämäniloisena. Alun joutsenparvi lensi huhtikuussa meidän ylitse. Odotan jo sitä aikaa, kun joutsenet tulevat uudestaan. Ehkä siellä joukossa on myös meidän Siltterin joutsenet.

viimeinen lento niin hieno niin hento
aurinko säteillään muistot kultaa

Lännenponi maailmanympärysmatkalla

Eilen oli aikas mukava päivä, töistäkin pääsin työaikalyhennysten vuoksi aikaisemmin! Kävin Reunoksella katselemassa, kaikkia ihania full-koon tavaroita oli vaikka kuinka ja paljon... Niitä vaan ei enää tarvita. :/ Pihville ostin pussin lakritsiheppanameja ja uuden pullon harjanselvitysainetta. Nimeä en muista, mutta uusi merkki minulle, ja mielestäni hintakin oli ihan kohtalainen - 14e ja pullossa 750ml. Bussilla sitten kotiin, keskustaan ei vaan yksinkertaisesti ole järjen häiventäkään yrittää tunkea autolla työpäivän ajaksi.

Lähdettiin Anssin ja Akun kanssa piakkoin tallille. Päästin Pihvin laitumelle ja mentiin poikien kanssa uimaan! Oli kylmää vettä, tai 19 asteista, taidan itse vain olla hirvittävä jääkalikka. Lupasin Akulle, että pääsee tänään ratsastamaan Pihvillä, ja kuuden - seitsemän aikaan mentiin laittamaan ponia valmiiksi. Anssi toimi kameramiehenä, ja kyllä niitä kuvia tulikin! Aku valitsi Pihville vähän erilaiset varusteet, kuin yleensä, kun kerran valinnanvaraa on! :D

Harjattiin yhdessä poni ja laitoin varusteet. Pian Aku kiipesi Pihvin selkään ja säädettiin jalustimet. Jouduttiin laittamaan yhtä reikää pidemmäksi kuin viimeksi, niin ne pienet ihmiset vain venyvät pituutta... Lähdettiin uralle kävelemään, Aku ohjaili Pihviä ohjilla ja pohkeella, että poni malttoi kulkea aidan vieressä uralla. Käveltiin pääosin ja suuntaa vaihdettiin kokorataleikkaalla. Aloitettiin pieni käsijumppa - solmin ensin Pihvin ohjat kaulalle siten, ettei Akun tarvinnut pitää niistä kiinni. Alkuun ihan molemmat kädet ilmaan sivuille, pyörittelyä yhdellä kädellä ja molemmilla, kädet kypärän päällä ja muuta kaikenlaista, miten niinsanotusti venytellä pystyi. Pysähdyttiin kentän keskelle, ja kokeiltiin maailmanympärysmatkaa. Ne, joille termi ei välttämättä ole tuttu, sillä tarkoitetaan satulassa ympärikääntymistä - sivulle, takaperin, sivulle ja normaalisti eteen. Muuten Aku suoriutui tässä omatoimisesti, joskin hieman avitin jalkojen nostossa Pihvin takapuolen yli, ettei vahingossa kopsauteta ponin pukkinappulaan. Mieleen tuli muistot omista ponileikeistä vuodelta 2005-2006, kun niitä vanhalla tallilla tallikavereiden kanssa poniporukassa toteutettiin...

Käsijumppaa

Maailmanympärysmatkalla

Maailmanympärysmatka tehtiin myös toiseen suuntaan, joskin Aku jäi tälläkertaa istumaan hetkeksi takaperin. Käveltiin vähän matkaa näin takaperin, kunnes jatkettiin normaalisti. Otettiin muutamat ravipätkät muttei sen enempää ja lopeteltiin piakkoin. Purin ponilta varusteet pois ja aloin nopsaan kokoamaan estekujaa kentälle. Puomit jätin maahan, ja aloittelin Pihvin kanssa ravilla hyppäyksen alkulämppiä. Poni juoksi joka kierroksella kujaan ja ravaili puomien yli. Pikkuhiljaa korotin esteitä korkeammiksi ja poni hyppäsi ne laukalla molemmista suunnista. Loppujen lopuksi korotin toisen esteen pystyksi, jonka Pihvi hyppäsi muutamaan otteeseen.

Irtohypytyksen jälkeen mentiin vielä pihalle hieman syömään ja kävelemään. Kymmenen maissa laitoin tallin vielä yökuntoon ja poni pääsi sitten talliin syömään ja unille. :3

Estekalustomme on kunnostusta vailla... Ainakin kolme uutta estetolppaa pitäisi tehdä, sekä hiota ja maalata vanhat puomit (8kpl) uudelleen. Lisäksi minulla on uusia puomeja muutama kappale, niissäkin on sahaus ja maalaus vielä edessä. Pieniä projekteja, joista muodostuu kiva kokonaisuus. :>