Toivekuvapostaus nro 1

 Toivekuvapostauksen ensimmäinen osa, olkaa hyvät! Lisää toiveita saa toki edelleen laittaa. :)

 

Meidän ihana Maisa :3

 

Toivekuvapostaus + 20v!

Hiphei, minä tänään 20v!

Laitellaanpa pystyyn toivekuvapostaus, joita viimeaikoina on ollut monissa blogeissa. Minusta tuo idea on vaan niin kiva, että toteutetaan sellainen tännekkin! :) Monet varmaankin tietävät, mikä tämän idea on, mutta selvennettäköön; kerrotte minulle aiheita, jotka haluaisitte saada tietää (esimerkkinä vaikkapa yksinkertaisesti kännykän taustakuva) ja minä sitten parhaani mukaan yritän kuvailla toiveitanne. Paljon aiheita siis vaan tulemaan, niin toteuttelen niitä sitä mukaan! :)

Sekalaisia tunteita ja sairaskertomus

Monena iltana olen istahtanut koneen äärelle kerratakseni reilu viikko sitten tapahtuneita asioista - Pihvin kuolaamista, päivystävän eläinlääkärin käyntiä sekä klinikkareissua. Ajatus juoksee jokseenkin, mutta kuitenkin päällimmäisenä on hyvin sekava tunne, että miten asiat lähtevät etenemään ja muuttuvatko ne miksikään; jos niin, milloin ja mitä kaikkea sitä täytyy ennen sitä kokea.
 

Palatakseni viime viikon tapahtumiin, tiistai-illan tapahtumia on mielestäni hirvittävän vaikea selittää, sillä en voi vieläkään käsittää, mikä Pihviin iski ja miksi se käyttäytyi tavalla, jolla käyttäytyi. Oli miten oli, kolme tuntia kestäneestä episodista jäi käteen vain arka poni, paljon surua, kiukkua ja turhautumista.

 

Tiistaina Pihvi oli jättänyt yöheinät tallissa syömättä ja söi muutenkin hyvin niukasti. Myöhemmin ponin suusta alkoi valumaan kuolaa solkenaan, jolloin soitin tallille tullessani alueen päivystävälle eläinlääkärille. Puhelimessa jutellessani eläinlääkäri kertoi epäilevänsä ruokatorven tukkeumaa, ja ilmoitti tulevansa pikaisesti paikalle. Pihvi oli hieman levoton, käyskenteli ympäriinsä, mutta todellinen hermostuminen paljastui vasta auton ajaessa pihaan. Pihvi jännittyi totaalisesti, ja pelkästään eläinlääkärin tullessa aidan toiselle puolelle, Pihvi tanssahteli jännittyneenä tarhan puolella narussa kiskoen ja pyrkien hyppäämään pystyyn.
 

Olimme kaikki hyvin yllättyneitä ponin reaktiosta, sillä se ei todellakaan ole Pihville tyypillistä... Tarkoituksena oli rauhoittaa poni, ja sen jälkeen ryhtyä tutkimaan tarkemmin kuolaamisen syytä. Lopputuloksena oli se, että eläinlääkäri ei päässyt ponin lähelle ollenkaan, joka kerta lähestyessä Pihvi hyppäsi pystyyn, repi ja riuhtoi narusta. Olin itse narun päässä, ja vaikka ponia taluteltiin, rapsuteltiin ja rauhoiteltiin puhumalla, joka kerta vieraan ihmisen lähestyessä poni sekosi täysin.
 

Ponille laitettiin huulipuristin, jotta se rauhoittuisi edes vähäsen. Muutamaan otteeseen eläinlääkäri pääsi peräti koskettamaan Pihvin kaulaa, jonka seurauksena Pihvi onnistui hyppäämään päin selkääni potkaisten samalla jalallaan minua takaraivoon, käsiin ja selkään. Kaikesta huolimatta jatkoimme yrittämistä, ja lopputuloksena oli ainoastaan niin pelästynyt ja järkyttynyt poni, etten Pihviä kaikkien kymmenen vuoden aikanamme ole sellaisena nähnyt. Eläinlääkäri kokeili jopa maastakäsintyöskentelyä, johon vastahakoisesti suostuin, jääden kokeilun tuloksetta.

 

Itse olin kiukkuinen oikeastaan huulipuristimen takia, sillä parin tunnin aikana sitä ei pyynnöstä huolimatta irrotettu kuin kerran, ja joka kerta käskettiin vain vääntämään se tiukemmin kiinni, että Pihvi rauhoittuisi. Jossain vaiheessa kapula hankasi ponin ikenen rikki, vaikka samalla vakuuteltiin, että tästä ei jää mitään jälkiä ponille.

 

Poni autossa matkalla klinikkaa.

 

Yöllä eläinlääkärin lähdettyä oli jo pimeä laskeutunut, tarhaan laitettiin valot ja Pihvi yritettiin saada sisälle talliin. Poni kuitenkin juoksi karkuun peloissaan, ja vasta aamu neljän - viiden aikoihin rankkasateen jälkeen poni suostui tulemaan sisälle talliin loppuyöksi.

 

Aamulla äitini soitti hevosklinikka Anivettiin, jonne saimme ohjeistukseksi tulla heti kymmenen jälkeen. Aamusta lähdimme hakemaan auton sekä trailerin lainaan, ja hieman pelonsekaisin tuntein lähdimme valmistamaan Pihviä kuljetukseen. Poni kuolasi edelleen, enemmän kuin edellisenä iltana. Edellisiltainen pitkä huulipuristimen käyttö näkyi ponin turvassa - koko turpa oli kauttaaltaan turvonnut kaksinkertaiseksi, ja nahka hiertynyt rikki.
 

Lähdin hakemaan Pihviä tarhasta, ja kun sain vihdoin ponin kiinni, matka tarhan toisesta päästä toiseen päähän oli oma haasteensa - poni arasteli koskemistani, ja eteneminen oli kaksi askelta eteen, viisi taakse, kolme sivulle ja uudelleen. Itse lastaus sujui ex-lastausongelmaiselta ponilta paremminkin kuin hyvin, ja pian jo pääsimme taittamaan matkaa klinikalle.

 

 

Perillä Pihvi purettiin autosta ja poni pääsi samantien eläinlääkärien käsittelyyn. Hämmentävintä oli se, että vaikka tällä kertaa lääkäreitä oli yhden sijaan kolme, Pihvi ei hermoillut yhtään, ja poni saatiin tutkittua, sykkeet mitattua ja rauhoitettua. Pienen odottelun jälkeen Pihvi pääsi tutkittavaksi.
 

Alkuun ponin ruokatorvi tähystettiin, ja kaikki oli kunnossa. Sierainten kohdalla turvassa sisäpuolella näkyi verenpurkaumia, jotka olivat peräisin edellisillan huulipuristimesta. Koska ruokatorvesta ei löytynyt vaivan aiheuttajaa, seuraava tutkittava asia oli luonnollisestikin ponin suu. Ongelma löytyikin hyvin pian - takahampaaseen oli jälleen kerran säännöllisestä raspauksesta huolimatta päässyt kasvamaan paha koukku, ja vastapäiseltä puolelta löytyi kipeä mätäpaise. Hammas raspattiin sähköraspilla oikeaan mittaansa ja samassa operaatiossa paise meni rikki.

 

Pienessä rauhoituspöpperössä ennen kotimatkaa.

 

Raspauksen jälkeen poni sai kipulääkettä piikillä ja samalla uusittiin jäykkäkouristusrokote. Pihvi pääsi hetkeksi karsinaan lepäilemään, jonka aikana tehtiin paperityöt ja valmisteltiin kuljetus kotiinpäin. Hoito-ohjeena oli puuroruokinta viikon ajan ja kipulääkettä myslin mukana kolmena iltana. Lastattiin Pihvi kyytiin ja lähdettiin kotia kohden. :)
 

Seuraavat päivät kuluivat viherpellettipuuroa keitellessä, jonka kanssa Pihvi tosiaan yllätti. Pihvi söi ensimmäiset kaksi päivää puuroa ihan mielellään kuin myös iltaruuan (mysli, kivennäiset, suola + kipulääke). Muutos ruokinnassa tapahtui kolmannen päivän kohdalla, kun poni lopetti puuron syömisen eikä enää edes koskenut koko ruokaan. Syöminen oli edelleen hankalaa, mutta pieniä määriä tuoretta heinää poni sai syödä, kun pitkin päivää syöteltiin.

 

Pirteähkö poni kipulääkittynä klinikkareissupäivän iltana.

 

Seuraavaksi maha meni aivan sekaisin, ja päivät ovat kuluneet vesiripulilla. Pihvi on saanut ruiskulla kerran päivässä hiivavalmistetta, jonka pitäisi tasapainottaa vatsan toimintaa. Kolmen päivän ruiskutuksen jälkeen muutosta on alkanut pikkuhiljaa näkyä parempaan suuntaan. Ponin syöminen on nyt myös pikkuhiljaa parantunut, tosin vielä ei parane hirvittävästi hehkuttaa, kun muutokset tapahtuvat niin nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti. Pihvi muuttui apaattiseksi, sitä ei kiinnostanut enää mitkään ympärillä tapahtuvat asiat ja poni mielellään vain seisoskeli pää painuksissa puoliunessa.

 

Aiemmin tällä viikolla, keskiviikkona, Pihvillä oli kengitys. Yllättäenkin samalla päivälle ilmaantui rankkasade ja ukkonen, juurikin tuohon samaiseen aikaan. Pihvi laittoi ihan ranttaliksi, ja juoksi tarhassa karkuun minkä kerkisi puolessa tunnissa tekemään. Samalla poni onnistui polkaisemaan toisen takakenkänsä irti, ja sitä tosiaan ei löytynyt mistään, ihme kyllä. Itse kengitys meni rauhallisesti, kaikkiin jalkoihin hokkikengät ja takasiin tosiaan uudet kengät. :)

Pihvin edustava turpakuva osa 1.

 

Ja näkymä eilen, lähes kaksi viikkoa myöhemmin. Pääasia on kuitenkin huomattavasti pirteämpi poni kuin aikaisemmin viikolla! :)

 

Pihvi turpa on edelleen vähän kärsineen näköinen, seuraavana päivänä se oli turvonnut järkyttävän kokoiseksi, ja muutaman päivän sisään siitä alkoi lähtemään nahka kauttaaltaan. Turvotus laski pikkuhiljaa, ja seuraavaksi turpa alkoi muuttumaan verestävän näköiseksi hiertäneistä paikoista. Nyt se on jo parempi, mutta karvaton ja vaaleat hiertymän jäljet näkyvät edelleen. Kaikista tärkeintä on se kuitenkin, että syöminen on pikkuhiljaa alkanut sujumaan, ponin mieliala on noussut ja se pirteänä katselee ympärilleen ja touhuilee omiaan kuten aina ennenkin.
 

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika raskaita, ja mielessä painaa tosiaan se, että miten tästä eteenpäin. Joka päivän kohdalla miettii sitä, että onkohan poni syönyt yhtään, onko se syönyt tarpeeksi, sattuuko sitä, onko kaikki hyvin. Viimeinen kuukausi on mennyt hieman sumussa, ja kuvioon on mahtunut niin paljon kaikenlaista: muuton valmistuminen, ero, uuden muuton valmistelu, valtavasti riitoja, uusi parisuhde, unettomuutta, stressiä ja paljon muuta. Kaiken päälle vielä Pihvin sairastuminen, joka sai elämän tuntumaan suorastaan siltä, että nyt se maailma romahtaa, etenkin kun sain kuulla päivystävän eläinlääkärin virheellisen diagnoosin. Nyt on vain aika elää päivä kerrallaan, ja nauttia kaikista pienistä onnellisista hetkistä, joita eteen tulee.

 

 

"Ehkä myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin jälleen auringonnousu."
Muumimamma

Helpotus.

Hieman väliaikatietoa edelliseen kirjoitukseeni viitaten; Pihvillä on nyt kaikki hyvin, vaiva on hoidettu ja puurolinjalla mennään seuraavan viikon ajan. Koitan myöhemmin tänään kirjoitella kokonaisuudessaan tapahtumien kulusta, mutta siihen asti kuvaa ponista tältä päivältä. :)