Lähes kuukausi ilman uutta postausta. Paljon kirjoituksia luonnokset-kansiossa vailla viime silausta ennen julkaisua. Uusia kuvia muokkaamattomana työpöydällä. Monenmoista tekemistä ja miettimistä, ennen kuin ehtii edes istahtamaan koneen ääreen.
Päivät rullailevat omalla painollaan kohti kevättä ja tulevaa kesää. Pimeän aikakauden jälkeen auringonsäteet saavat mielen kohoamaan tällä suunnalla - ponikin ottaa hiekkakylpyjä auringonpaisteessa minkä kerkeää ja tekee mieli lähteä oikeasti ulkoilemaan ja haukkaamaan annos auringonvaloa! Allekirjoittaneen vajaan vuodenikäisillä kissoillakin kevät vaikuttaa - kotona saa viipottaa pää kolmantena jalkana nostelemassa tippuneita tavaroita, suojella särkyviä asioita kuin myös tärkeitä papereita piilotellen niitä kaappeihin ja milloin mihinkin; pienen terroristikaksikon meno on tällä hetkellä sellaista, että joka paikkaan pitäisi saada kiivetä, kaikki repeytyvä täytyy repiä ja niin edelleen...
Vaikka arki näyttää ja on niin ihanan tavallista ja tasaista, sitä mitä sen kuuluukin, on muutoksen tuulia ilmassa. Minkälaisia tuulia ne sitten ovat?
Pihvi on päättänyt, että hänestä tulee ponipappa, taikka pappaponi.
Koska täytyyhän jokaisella pienen pienellä ihmisellä olla elämässään viisas ja elämää nähnyt poni ystävänään.
Pihvi osuu päätöksessään oikeaan.
Meidän pieni perheemme kasvaa loppukesästä.
Meidän pieni perheemme kasvaa loppukesästä.
Ja me, minä ja Markus, olemme vieläkin onnellisempia kuin ennen.
Aika tuntuu niin pitkältä ja jännittävältä. Sitä toivoo vaan, että kaikki menee hyvin.
Aika tuntuu niin pitkältä ja jännittävältä. Sitä toivoo vaan, että kaikki menee hyvin.
Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi.
