Sorateiden sankarit

Sunnuntaina oli vähän erityyppistä tekemistä tiedossa, kun Pihvin kanssa mentiin kentälle kokeilemaan vähän agilityjuttuja. Pihvin kanssa on ennenkin agilityä kokeiltu, mitään pelottavaa tai kammottavaa vastaan ei vielä ole tullut. Agility ei muutenkaan ole aivan se Pihvin ”the” juttu, mutta yhteinen tekeminen on tärkeintä.

Alkuun Pihvin keskittyminen oli kohtalaisen ja hyvän välimaastossa, ensitöiksi ihmeteltiin hieman roikkuvia, lepattavia hapsuja. Hieman haistelua, sitten hieman hapsujen hieromista turpaan ja poskiin, ja seuraava askel olikin jo alta kulkeminen moitteetta. Seuraava este oli maton yli kulkeminen, tätä oli jo ennenkin harjoiteltu niin pressujen kuin maton kanssa, ja poni kulki reippaasti epäröimättä yli.

Este, jota hyppäsimme, oli kaksi heinäpaalia rinnakkain. Hieman erilaisuutta perusesteisiin, tosin Pihvi taisi nähdä esteessä monen päivän ruuat, kun poni kesken hypyn yritti vetää pään alas, jotta saisi suuhunsa hieman mutusteltavaa. Kummastusta tuotti selvästi kaikista eniten autonrengas, jonka tarkoitusta Pihvi ei ymmärtänyt – tai ei halunnut ymmärtää. Tarkoituksenahan on saada etujalat renkaan sisälle, ja poni seisomaan siinä hetken aikaa.

 Kiertämistä, kiertämistä, haistelua, puhaltelua ja lopulta poni tuijottaa minua ”ajattelitko tosissaan, että laittaisin jalkani tuonne?”. Näinhän ei siis käynyt, vaikka moneen otteeseen yritettiin ja yritettiin, nostamalla, kiertämällä, ihmettelemällä ja aivotyöskentelyllä, mutta ei. Kerran sain ujutettua Pihvin toisen jalan renkaan sisälle, muttei mitään sen kummallisempaa tapahtunut. Poni kylläkin keksi, että voihan siihen leukaa hangata, haistella hämähäkinseittiin juuttunutta perhosta tai muuten vaan olla ja ihmetellä.

Pihvin kanssa esteeltä toiselle juokseminen on oikeaa kilpajuoksua – mitä kovempaa itse menee, poni tulee sitä kovemmin vierelle. Tähän kun lisätään vielä muutamat pystyynhyppy-yritykset ja en varmasti mene – jäädytykset, on minulla ja Pihvillä homma oikein hallinnassa.

Viimeisenä esteenä otettiin vielä kiikkulauta, joka tuotti hieman ongelmia… Laskin sitten laudan maahan, ja käveltiin siitä yli ilman keikautusta, että saatiin onnistunut lopetus tälle päivälle. Oli kyllä kivaa, vaihtelu virkistää, niin oman, kuin poninkin mieltä! :)

Sitten ollaan me toiset joiden ainoa keino on kannatella toisiaan.

Tarkat säädöt siihen tuunattiin

Ratsastin tänään Pihvin pitkästä aikaa! Poni oli taas tavalliseen tapaansa juttelemassa naapurin tyttöjen kanssa, tällä kertaa huomion kohteena oli iso, valkoinen tamma. Kaikesta huolimatta poni kopsutteli portille vastaan, otin Pihvin sitten kiinni ja toin puomille. Tällä kertaa muistin ottaa uudet harjat (ne jotka ostin muutama viikko takaperin Hööksistä) laitumelle mukaan. Suloiset vaaleanpunaiset vermeet. :)

Laitoin Pihville satulan ja suitset, samalla huomasin, että ponilla on mitä maha sekaisin… Toivonmukaan ei ole alkava oire mistään, ja menee nopeasti ohi.

Suunnattiin kentälle, ja russityttöjen tarhan kohdalla pikkuorin oli jälleen kerran hieman pörhisteltävä ja höristellä. Tarkoituksenamme oli tosiaankin ottaa kentällä pientä alkulämmittelyä ja mennä lopuksi päästelemään ylimääräiset höyryt pellolle. Pihvi toimi ravissa näppärästi, mentiin jälleen tuttua harjoitusta – lyhyet sivut hidasta ravia, pidemmillä sivuilla tavanomaista reippaammin.

Pihvi toimi kuuliaisesti ja kulki tarmokkaasti. Alkuravailujen jälkeen otin laukannostoja molempiin suuntiin, alkuun liikkeet olivat hieman tahmeat, mutta muutaman reippaamman eteen ajon jälkeen Pihville tyypillinen askellus löytyi. Harjoittelimme hieman vastalaukkaa, joka alkaa sujua oikein hyvin. Lisäksi välillä otettiin reippaampia laukkapätkiä, toisinaan taas hieman koottiin liikettä.

Laukkojen jälkeen käveltiin Pihvin kanssa vielä hetki kentällä, ja siirryttiin sitten pellolle hieman baanailemaan! Pihvi saisi purkaa energiavarastonsa päästelemällä, ja niinhän me tehtiinkin. Päästä päähän niin kovin, kuin jaloista koulutreenin jälkeen lähti! Muutamat spurtit otettiin, ja loppuun hieman ravailtiin ja käveltiin takaisin Siltterin luo laitumelle.

Viilensin Pihvin kunnolla, kun nyt siihen kerran oli vielä mahdollisuus – kello ei ollut vielä kuuttakaan, ja poni ehtisi kuivua ennen viileää yötä. Tapansa mukaan Pihvi heitti laitumelle päästyään itsensä nurin mukavan pölyiseen kohtaan, ja sai kerrassaan nätin harmaan kuorrutteen! :)

Tämä tie on tänään meille täysin mutkaton.

Ei mitään hätää

Heti alkuun pahoittelen, ettei kirjoituksia ole tullut vähään aikaan – on ollut monenlaista tehtävää, kun opiskelutkin taas jatkuivat, autokoulu on kriittisimmillään ja aikaa tuntuu olevan rajallisesti. Mutta, mutta, palataanpa viimepäiviin!

Toisinaan tulee miettineeksi, mikä on kenenkin mielestä hauskaa – onko varmasti muiden kustannuksella leikkiminen ja pilailu aina sen kaiken vaivan arvoista. Aiheuttaa toisille ylimääräistä huolta, järkytystä, vaivaa ja vastauksettomia kysymyksiä. Pahimmassa tapauksessa jotain, mitä ei voi takaisin saada. Eniten se koskettaa, kun se osuu omalle kohdalle. Meillä, torstai-perjantai välisenä yönä hevosten laitumen portti oli avattu, jota tietysti aamulla laitumella mennessä pelästyi kauheasti. Pihvi ja Siltteri laidunsivat kauempana, laitumen perällä, ja aamulla hevoset mennään tarkistamaan suhteellisen aikaisin – onneksi.

Eilen illalla ratsastin Siltterillä ensitöiksi kentällä, tyttö keskittyi hyvin ja kokosi itseään mukavasti. Teimme ympyräharjoituksia, taivuttelua ja temponvaihteluita. Neiti ei kyttäillyt mitään, lukuun ottamatta ladon päätyä matkalla kentälle, ja takaisin tullessa laitumelle kiiruhti Pihvin luo. Poni odottelikin jo portilla, ja samalla päästäessäni Siltterin laitumelle, nappasin Pihvin mukaani.

Laitoin ponin etujalkoihin uudet, Hööksistä tuolloin ostamani neoprenheijastinsuojat, jotka olivat juuri sopivat ponin jalkoihin – tarpeeksi jämäkät, eivät pyöri jalassa ja tarrat pitävät. Sekä tietysti pinkki, tosimiesten väri! Mentiin sitten takaisin kentälle, matkalla pysähdyttiin hieman russ-tyttöjä moikkaamaan, Pihvin viimekesäinen tyttöystäväkin sieltä löytyi. :)

Alkuun juoksutin Pihviä liinassa, totteli hyvin ääniapuja – yllättävänkin hyvin, sillä viimekerrasta on jo aikaa! Viimekerrat, kun Pihviä on liinassa juoksutettu, päässä on ollut vain naruriimu. Kehitystä on siis tapahtunut huimasti! Pihvin juoksuttaminen ei ole ollut oikein miellyttävä juttu, sillä ponilla oli tapana sinkoilla sinne tänne päättömästi, juosta päin ja uhitella. Nyt tämä sujuu jo mielekkäästi, ja Pihviä on ollut ihan ilo juoksuttaa.

Poni siirtyi näppärästi ravista käyntiin, kääntyi pyynnöstä, nosti laukkoja, sekä ominaiseen tyyliinsä viskoi päätä ja pukitteli siinä ohessa. Molempien suuntien laukkojen jälkeen otin Pihvin pysähdyksiin ja irrotin liinan, ja päästin ruunan painelemaan vapaana. Iloisia pyrähdyksiä tuli kierros toisensa jälkeen suuntaan jos toiseenkin, ja juoksutin Pihviä vielä jonkin aikaa, kunnes jätin sen rauhaan. Odottelin hetken kentän keskellä, ja pian pieni turpa tuli puhaltelemaan ilmaa silmät suurina. Käveltiin hieman, ja sitten suunnattiin portille, jossa otin Pihvin takaisin naruun ja lähdettiin laidunta kohti.

Jos on aallot korkeita
ollaan samalla puolella
ne suuret rakkaustarinat
on tosia.

Se valvoo se riekkuu ja rällää

Pihvillä on ollut koko viikko vapaata, eilen tosin Pihvi oli hetken irtojuoksutuksessa.  Itselleni eilen tuli 18 vuotta täyteen, ja viimeviikolla ostin auton, vain kortti enää puuttuu. Kuvissa on muuten Pihvin uusi, viikko sitten ostettu riimu, joka sopii ponille mielestäni aika hyvin. :)

Pihvin päästyä juoksemaan vapaalle toiselle laitumellemme, poika häipyi saman tien portinvastaiseen päähän tyttöjen luokse pörhistelemään. Jalka nousi ja Pihvi tuntui kasvavan kymmenen senttiä lisäkorkeutta. Poni antoi kuitenkin ottaa hyvin kiinni, ja juoksentelujen jälkeen Pihvi pääsi takaisin Siltterin kanssa laitumelle. Laitoin Pihville myös ötökkähupun päähän, sillä kärpäsiä pörräsi jonkin verran, ja ehkä tämä hillitsisi ponin pään rapsuttamisintoa takajalkojen hokkien kanssa.

I will show the world what is inside my heart.

Varusteostoksia

Hieman varustepäivitystä Hööksin vierailusta! Mukaan tarttuivat Pihville pinkit heijastinputsit, tummansiniset korvahuput, suloinen poniriimu Lena Furbergin kuvalla, riimunnaru, muutamat harjat, sekä itselle t-paita sekä pipo. Lisäksi ostimme 4 kappaletta koirien agilitytötteröitä, joiden päässä on aukko, johon saa näppärästi pallon laitettua valjakkotarkkuuden harjoittelua varten.

Viimeksi puhuin hieman ajokilpailuvaatteistani, ja olen nyt aloitellut noiden hattukoristeiden tekoa – itsellänihän on ihan perus musta, leveälierinen huopahattu, johon on kiva saada jotain säihkettä ja näyttävyyttä. Ensimmäinen koriste onkin jo valmis, niistä sitten lisää myöhemmin! :)

Suloinen harmaa t-paita ponikuvalla sekä söpö vaaleanpunainen pipo.

Pinkit heijastinputsit etujalkoihin sekä hillitty tummansininen korvahuppu hopealla koristenyörillä.

Ruskea fleecepehmustettu poniriimu, joka sopii Pihville hyvin!

Elämän pieniä iloja

Ötökänpuremia

Pahoittelen, että tämä viikko on mennyt hiljaisissa merkeissä. Itselläni on ollut henkilökohtaisista syistä kiire koko viikon, ja Pihvi on saanut olla vapaalla ja nauttia nyt elokuun laidunpäivistä. Ensiviikolla olisi toivon mukaan paluu arkeen ja Pihvin kanssa päästäisiin taas ajamisen makuun. Ajamisesta puheen ollen, itsellänikin alkaa olla kasassa nuo kilpailuvaatteet, joita olen tässä pitkin vuotta kerännyt kasaan. Siihenhän omalta osaltani kuuluu suorat housut, siisti takki, kauluspaita, hattu sekä oleellisesti esiliina. Voisihan tästä kokonaisuudesta ottaa kuvan, kunhan Pihvin kanssa päästään ajelulle!

Illat ovat kuluneet rapsutellessa, Pihviä tuntuu kutittavan joka puolelta ja kovin. Ylähuuli nousee ja rapsutuksia ponilta saavat sekä Siltteri, sekä me ihmiset. Pihvi rapsuttaa kovin mielellään takajaloillaan kaulaa ja harjaa, ja paikoittain on pieniä kohtia, joista on hokkien takia karvat lähteneet. Mutta mikäs sen mukavampaa, kun on jotain, millä itseään rapsuttaa! Huomisen, sunnuntain, suunnitelmissa olisi lähteä kohti Vantaata ja Hööksiä! Ostoslistaa ei ole enkä sellaista kirjoita, parempi vain odottaa huomiseen. Heijastinputsit ja korvahupun olen ajatellut hankkia, mutta jätetään tämä mietiskely huomiselle! :3

Kiitoksia kaikille 62 itsensä ilmi antaneelle lukijalle, sekä teille, jotka ette ole rekisteröityneet lukijoiksemme! Palautetta ja kommenttia on aina mukava saada, ja tällä hetkellä blogin risut ja ruusut ovat erityisen tervetulleita. Teille anonyymeille, vastatkaahan sivussa olevaan kyselyyn. Kysymyksiin vastailen mielelläni, joten kommenttia tulemaan vaan! :)



Huumori antaa asioille oikeat mittasuhteet.



Menneet menneet muu tuloillaan

Se on minulle paljon enemmän kuin pelkkä poni.

Ajattelin kirjoittaa oman kirjoituksen Pihvin menneestä raviurasta ennen toivekirjoitusta Pihvistä. Tämä tulee selventämään asioita, ja kertoo siitä, miten yhdessä tekeminen menee varsinaisen kilpailemisen ja sijoittumisten edelle. Nykypäivänä on valitettavasti paljon poniurheilunkin parissa sitä, että ajetaan ainoastaan kilpaa voitosta ja sijoituksista, entistä nopeampia poneja tuodaan Suomeen jne. Edistymistä toki tämäkin, mutta se, että lasten harrastuksesta on tehty niin vakavaa, on surullista seurattavaa.

Pihvi on ylikorkea shetlanninponi, ja Suomessa A-kategorian mittoihin kelpaavat alle 107,0cm korkeat ponit. Poni on siis juossut starttinsa B-kategoriassa, jossa kilpailevat pääsääntöisesti russ-ponit, sekä muutamia welsh & ylikorkeita poneja on ollut mukana (nämäkin joskin sormilla laskettavissa…). Pihvikin alun aloitti raviuransa kannanottona, kun ylikorkeita shetlanninponeja ei juossut tuolloin yhtään.

Pihvi hiitillä 2009.

Metsämäki 13.9.2008 - 2.42,5.
© Arvaamaton.net

Pihvi sai osallistumisellaan ensimmäiseen, Forssan starttiinsa, keskusteluryöpyn varmasti kaikille tutussa Hevostalli.net foorumilla. Keskusteluissa arvosteltiin sitä, miten joku viitsii/kehtaa/haluaa tuoda ”lajiin sopeutumattoman” ponin starttiin muiden tukkeeksi. Aina löytyy niitä, ketkä eivät keksi muutoksista mitään hyvää, kuin taas puolestaan oli myös heitä, jotka olivat sitä mieltä, että tervetuloa mukaan. Siitä se sitten lähti.
Ensimmäisen starttinsa Pihvi juoksi Forssassa 9. joulukuuta 2005, voittotili avattiin 20 eurolla ja ensimmäiseksi ennätykseksi kirjattiin 2.57,3. Tästä olisi hyvä lähteä pikkuhiljaa parantamaan ennätystä. Heti perään joulukuun 12 päivä poni starttasi kotiradallaan Metsämäessä 1100m matkan, ajaksi tuli 3.00,4.

Metsämäki 11.5.2008 - 2.51,3.
© Arvaamaton.net

Metsämäki 11.5.2008 - 2.51,3.
© Arvaamaton.net

Vuden 2006 puolella Pihvi juoksi alkuvuodesta kaksi juoksua Turussa, parantaen ennätyksensä 2.49,9. Helmikuussa Pihvistä olikin tullut jo oma ponini, ja yhdessä osallistuimme kesäkuun alussa Turun poniravikorttikurssille, jotta pääsisin itse ajamaan Pihviä jatkossa. Kurssi piti sisällään ponien ajoa ja teoriaopetusta, tosin Pihvi osallistui vain kahtena viimeisenä päivänä kurssille – ponin pää ei olisi kestänyt viikon sisälläoloa radan pimeissä karsinoissa.

Läpäisin kurssin, ja kuuluin niihin onnekkaisiin, joilla oli jo starttiponi valmiina tulevia koitoksia varten – mukana oli paljon niitä, ketkä toivoivat saavansa jatkossa lainaponeja ajettavakseen. Starttasin Pihvin kanssa ensimmäisen kerran Metsämäen poniraveissa 23. heinäkuuta 2006, jolloin Pihvi juoksi ensimmäisen laukattoman starttinsa aikaan 2.50,6. Matkassa oli paljon jännitystä – miten siellä oikeasti toimitaan, miten volttaus sujuu jne. Kaikki meni kuitenkin hyvin. :)

Ensimmäinen starttimme - Metsämäessä 23.7.2006.

 

Vuonna 2007 Pihvi juoksi hankalan kevään jälkeen 4 juoksua, joista 22. heinäkuuta lähtien kirjattiin uusi ennätys 2.43,2. Vuoden aikana voittosumma karttui 20 euroa.

Pihvin sijoituksista on minusta turha lähteä puhumaan, sillä itselläni ei niillä ole merkitystä – me olemme aina kilpailleet itseämme, ja kelloa vastaan, ei muita poneja – jokaisessa startissahan joku on aina se viimeinen.

Tämän vuoksi en ihan ymmärrä niitä, ketkä hehkuttavat sitä, että ”eihän tänään oltu viimeisiä, vain onneksi oltiin toiseksi viimeisiä” – onko sillä loppujenlopuksi niin kauheasti väliä? Vai olenko itse ollut jokin poikkeus tässä raviurheilussa… Toki ymmärrän niitä, ketkä ammatikseen ja työkseen ajavat kilpaa, mutta poniurheilussa on toisaalta turha yrittää havitella mitään hirveätä (rahallista) voittoa.

Teivo 26.8.2007 - 2.49,1.

13. syyskuuta 2008 ennätys laitettiin jälleen kotiradan poniraveissa uusiksi – tällöin se kirjattiin 2.42,5. Voittosummaa kasvatettiin vuoden aikana 40 euroa. Minulle aikanaan sanottiin, kun Pihvin ennätys oli hieman alle 2.50, että tuo poni ei tule koskaan juoksemaan tuon kovempaa. Ja pyh! :)

Vuosi 2009 oli se meidän huippuvuosi – vaikka se alkuun kaikkea muuta olikin. Pihvi sairasti koko kevään, ja kesä meni pikkuhiljaa kuntoa kohottaessa. Otin riskin, kun ilmoitin Pihvin 31. elokuuta Metsämäen lähtöön käymättä kertaakaan hiitillä, ajatellen, että kokeillaan nyt vielä kerran. Poni pinkoi uuden, nykyisen ennätyksensä 2.39,6 1600 metrin matkalla, josta saa kyllä olla ylpeä! Vaikea kausi oli nyt sivuutettu, ja tästä saatte lukea myöhemmin, miksi kulunut kevät ja kesä olivat niin vaikeita.

13. syyskuuta 2009 kuuluu niihin päiviin, joita en koskaan unohda. Pihvi juoksi tuolloin Ypäjän harjoitusraveissa B-kategorian lähdössä, kuten aina. Matkana oli 1040m, joka ei alkuunkaan vaikuttanut sopivalta – Pihvi juoksee paljon paremmin pidemmillä matkoilla. Muut ponit lähtivät paalulta, ja kierroksen aikana poni kiri jokaisen ohitse, ja maalisuoralla juoksi rintarinnan voittajaponin kanssa, mutta joutui taipumaan toiseen sijaan puolen metrin häviöllä. Ensikertaa ajoimme oikeasti kilpaa muiden kanssa, ja se kakkossija tuntuu vieläkin mukavalta. :)

Huippuhetkiä - Ypäjän harjoitusravit 13.9.2009. Kuva otettu maaliintulon jälkeen. :)

13.9.2009 - II sija!

Vermo 7.10.2009 - 2.44,1.

 Loppukauden 2009 Pihvi juoksi muutenkin ennätyksen pintaan kokoajan, ja jäi muutamaan otteeseen sadasosilla ennätyksestään. 2010 vuosi oli jo hiljaisempi, ehkä jo pikkuhiljaa valmistauduttiin radoilta pois jäämiseen. Kaikesta huolimatta vuoden varrelta ehti tulemaan hienoja muistoja. :)

Forssa 1.5.2010.

Forssa 1.5.2010 - 2.44,3.

Vuonna 2011 Pihvin kilpailuaika raveissa loppuu ponin täytettyä 18 vuotta. Alkuun ajattelin, että kyllä vielä tänä vuonna startataan – mutta ei. On haikea lopettaa oikein tarkoituksella, vaikka pakko myöntää, että välillä käyn kurkkimassa tulevia startteja. Tältä pohjalta, mitä me nyt harjoitellaan – nimenomaan laukkaamista, ketteryyttä yms. on vaikea enää sinänsä ponnistaa radalle juoksemaan lujaa. Ken tietää, varmasti vielä tulevaisuudessa hiitille eksymmekin, vaikka raviura on jo siirretty muistoihin.

11.4.2010 - 2.49,4.