Kaunis talvipäivä kera heinäkuorman ja lumitöiden

 

Eilen oli vuorossa lumipitoinen päivä – tarhaan lapioitiin ympärimenevä ura, jota pitkin ehkäpä pääsee köpöttelemään, tai ainakin Pihvin päivittäinen elämä helpottuu. Kyllä on ponia viimepäivinä ottanut järjettömästi päähän rajallinen liikkuminen tarhassa, nimittäin lunta on paikoitellen ponia mahaan asti. Nyt lumessa on hankikanto, joka tietenkin on hevosten kannalta vielä surkeampi – eihän sellainen nyt hevosta tietenkään kanna, ja kovettuneessa lumessa on inhottavampi kävellä.

 

Tarhan takasivu siis avattiin – ei siinä mitään traktoria ketjuineen tarvita, kunhan ovat vain kunnon lapiot ja työihmisiä! Itse en lapioon tarttunut, vaikkakin minulla oli yhtä tärkeä tehtävä pitää Siltteri narussa poissa lapioiden seasta hääräämästä. Tyttö kun kovin mielellään hankaloittaa tehtäviä tulemalla väliin hääräämään ja norkkaamaan rapsutuksia. Hetkihän siinä tuhahti, kun ympäri jo pääsee kävelemään näpsäkästi. Siltteriä nyt vähät kiinnostaa onko lunta vai eikö ole ja kuinka paljon sitä on, neiti meni mistä vain itse halusi ja tarpeelliseksi näki. Pihvi joskin varsin ovelana kulki vanavedessä astuen Siltterin samoihin jälkiin – ja ponista tosiaan huomasi, että tosi tarkkaan katsoi, mihin jalkansa seuraavaksi asettaa!

 

Molemmat olivat aikamoisella hellyystuulella, Siltteri tuli hiplaamaan olkapäätä ja pipoa, ja antoi pusuja suoraan naamaan. Pihvi puolestaan omalla tyylillään toi itseään esille, mitä se sitten onkaan, jätetään se kertomatta.

Viiden maissa lähdettiin auton ja peräkärryn kanssa hakemaan parin kilometrin päästä Pihville loppukevään heiniä. Poni siis syö Siltterin tavoin ulkona säilöheinää, mutta yöksi on saanut yöheinät kuivana. Jostain syystä tälle ei kelpaa säilöheinät tallissa, ja ns. pakottamaan en lähde – Pihvin syömisten kanssa on oltu ennen sen verran pahasti pelissä, etten sellaista riskiä ota. Tästäkin voisin kirjoittaa oman postauksen, saa nähdä, toteutanko sen jo tänään.

 

Tuli pienoinen kuorma heiniä, ja paluumatkalla nähtiin auton peileistä pellolla kulkevan isoja möykkyjä – olivatko ne sitten peuroja vai susia, kumpaakaan en tällä seudulla ihmettelisi. Takaisin päästyämme purettiin kuorma ulkorakennukseen, ja laitoin Siltterin yöheinät sekä seuraavan päivän (tässä tapauksessa tämän päivän) aamu-, päivä ja iltapäivä heinät valmiiksi kasseihin.

Illalla tultiin tekemään iltatalli, laitettiin hevoset sisälle ja niin poispäin. Koko päivän paistoi hienosti aurinko, mutta inhottavana lisänä toimi kylmä viima, joka kävi… :)

Erottamattomat, sitä he ovat

Kysely

Sivussa uusi erikoispostauskysely, vastauksia kehiin, lukijamme! :)

Iloista kaivamista ja mököttävä poni

 

Valkoista, valkoista… Tänään on tullut lunta ihan mielettömästi tuulen kanssa, aamulla koko tie oli tukossa kolmeen asti, kunnes lumiaura tuli avaamaan tien. Hevosten tarhassa on Pihviä mahaan asti lunta, joskin portin edessä hieman vähemmän. Siltteri on ollut tänään entistäkin onnellisempi, kun on saanut kaivaa sydämensä kyllyydestä ja tonkia lunta niin paljon kuin sielu sietää. Pihvi puolestaan on seisonut siellä, missä vähiten lunta on, etteivät vain jalat uppoa mihinkään saati joudu tarpomaan. Tiedä sitten, kumpi meillä tästä kaksikosta on neitimäisempi, olisikohan kuitenkin jossain asioissa tuo pienempi ja tummempi otus…

Ilma harmaana lumesta.

 

Lumitöitä riitti, itse kaivoin tien varustekopperolle, jonka siivous tänään oli itselläni projektina. Muut, nuorin veljeni Aku, äiti ja poikaystäväni Mika ahkerasti lapioivat tallin edustan lumesta! Mihin ilman heitä joutuisikaan… :)

Lunta tuli tosiaan koko päivän sakeasti, iltatallin aikaan kahdeksan maissa taivaalta lensi jo isoja rättejä. Riisuin hevosilta sadeloimet ja hieman kuivattiin pyyhkeen kanssa molempien päät. Lähdin taluttelemaan Pihviä umpihankeen, poni vaikutti olevan hieman evvk-tuulella, sisälle meno olisi houkutellut enemmän. Käveltiin kuitenkin tarhan hangessa muutamaan otteeseen, Siltterikin tuli äitini taluttamana mukaan. Pihvikin kuitenkin intoutui hyppimään hangessa eteenpäin!

En hymyile, huono ilma...?

 

Pienen kävelyn jälkeen mentiin sitten talliin, kyllä taas Siltterille puurot maistuivat, kuin myös Pihville vaaleat leivät. Täytyy taas vain todeta, että on minulla kyllä niin hienot hevoset ♥ Nyt onkin sitten hiihtoloman paikka, ehkäpä jonakin päivänä ehtisin aamupäivästä tallille. Tiistaina ainakin on minun vuoroni käydä heittämässä hevosille päiväheinät. :) Itse olen tosi huono lomanviettäjä, mietin aina sitä, että miten nopeasti loma loppuu, ja jää itse vapaa-aika viettämättä. Jospa nyt kerrankin osaisin ottaa lähes rennosti… tai ainakin olla stressaamatta yhtään tämän enempää. Yksi koe on suoraa loman jälkeen maanantaina, täytyy koko puiden kasvilista opetella tunnistamaan ja opetella latinankieliset + suomenkieliset nimet. Onhan siinä toki hommaa, mutta yritetään…!

Tänään siis tosiaan siivosin varustekoppimme, ja ihan kelpokuntoonhan se tulikin. Otin samalla kuvia muutamista varusteistamme, ajattelin kirjoittaa vasten periaatteitani pienen varustepostauksen. Ehkäpä loman kunniaksi voisin tästä periaatteesta hieman joustaa?

Pieni käsi ja lämmin turpa.  ♥

Aarteita

Jokunen aika sitten minut haastettiin kertomaan aarteistani – olen niitä mietiskellyt ja koonnut muutamista kuvat. Tärkeitä tavaroita ja asioita on monia; perhe, läheiset ystävät, lemmikit. On myös asioita, joita ilman eläminen olisi hankalampaa, mutta tuskin mahdotonta; auto, tietokone, kännykkä, kamera, ajokortti… Kyllähän niitä listaan mahtuu. Kokosin nyt kuvia tärkeimmistä hevostavaroistani, joita mahtuu myös kuvien ulkopuolellekin.

 

Hevosten kengät. Kuvassa näkyy Pihvin kenkiä kaksin kappalein, pussista löytyisi vielä kolmas sekä Siltterin kenkä. Jokaisella kengällä on joku tarina – kuvan hokkikengällä juostiin Pihvin raviennätys Metsämäessä, kotiradallamme. Tämä jalassa käytiin ottamassa myös tuntumaa Ypäjän rataan, joissa kotiin napsahti toinen sija ja hyvä juoksu.

 

Nimirintaremmi & numerolaput. Tämän rintaremmin tilasin Pihville viimeisenä vuotena tämän kilpaillessa raveissa, joten pahemmin poni ei tätä ole kilpailuissa ehtinyt käyttää. Toinen Y-rintaremmimme on tallilla omassa laatikossani – se päällä on rohjattu milloin missäkin, jokainen startti ennen tätä. Numerolaput olivat ensimmäisissä aluevaljakkokisoissamme viime vuonna, ja siihen tuo valjakkonumerommekin on jäänyt.

 

Elokuussa vuonna 2006 olin Pihvin kanssa Maskussa tehtäväratsastuksessa, sieltä jäänyt kolmannelta sijalta tämä kukkakimppu. Pihvi, joka ei ikinä kakkaa ratsastuksen aikana, pysähtyi kesken radan tyynesti asioilleen tuomarin edessä, ja tunsin itse kulkevan loppuradan naama punaisena. Hyvin kuitenkin kävi, ja iloinen muisto jäi.

 

Vaikka kilpailemisella ei ole minulle niin suurta merkitystä, menneistä kilpailuista on jokainen jäänyt mieleen yhtenä ikimuistoisena seikkailuna. Ruusukkeet muistuttavat minua joka päivä, niistä kaikista ilonhetkistä, ja saavat muistelemaan mokailuja ja kommelluksia. Minun ja Pihvin matkalle on mahtunut monenlaisia kilpailumuistoja, etten niitä taida tässä alkaa kertomaan – viimeisissä vierastallille lähdetyissä estekilpailuissa poni kielsi seitsemän kertaa samalle esteelle, joka oli maneesin nurkassa iso okseri. Tuskin siellä mörköjä oli, vain Pihvin tyyliä – rata jatkettiin loppuun hymyillen ja naureskellen. Samalla radalla, estettä myöhemmin koin elämäni parhaimman hypyn – iso, 60cm korkea pitkä okseri/trippeli (en ole aivan varma, mutta mahtava tunne se oli!) ja poni liisi pitkällä hypyllä ja kunnon ilmavaralla yli. Ei siinä voinut kuin hymyillä, ja vieläkin tulee se sama tunne vatsanpohjaan, kuin silloin.

 

Pihvin sateenkaarisuitset, vauvasuitset. Nämä sain Pihvin ensimmäiseltä omistajalta muutama vuosi takaperin. Yksi aarre – nämä eivät mahdu ponin päähänkään enää kunnolla. Bucasin monivärisuitset vuodelta keppi, tuskin kovin monella enää tämänlaisia on.

 

Vaalea rypytetty kumiputsi. Tämä jalassa tuli koluttua lähestulkoon kaikki startit, monet hiitit ja treenit. Kummasti se vain kesti kaiken, mitä eteen tuli.

 

Onnenletti. Sinivalkoinen jouhiletin leikkasin Pihvin harjasta Ypäjän harjoitusravien kakkossijan jälkeen. Sen jälkeen poni juoksikin aina onnenletti solmittuna pitsinauhoista harjassa. Sinivalkoinen ruusuke on vuoden 2010 Turun Driving Classin voitosta.

 

Jouhet ja pikkuponi. Pikkuponin sain äidiltäni vuosia sitten, ja asustelee kaapissa muiden tärkeiden tavaroideni kanssa. Hevosten jouhia on paljon – molemmilta tapauksiltamme.

Valokuvat. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja niitä huoneestani löytyykin – sängyn yläpuolelta neljän kuvan sarja, lipaston päällä muutama sekä kirjoituspöydällä Pihvin piirroskuva ja Siltteristä tuore talvikuva.

Aarteita on paljon – paljon kaikenlaisia. Yksi aarteistani on Pihvin Päällikkö – riimu ja Siltterin ruskea satulahuopa vaaleanpunaisella nimibrodeerauksella. Muita aarteita on myös paljon – mutta tässä on niitä, joita löytyvät kotoa huoneestani. Jokaiselle mahtuu matkan varrelle omat aarteensa, ja arkisilta tuntuvat asiat muuttuvat aarteiksi, kun niillä on tarina. Yksi aarteistani on varusteiden joukossamme – vanhojen kärryjemme aisa. Aisa, jonka Pihvi onnistui potkimaan katki reilu vuosi sitten Urjalassa. Niin hullulta kuin se tuntuukin, jokaisella on ne omat tärkeät esineellisetkin aarteensa.

Tänään vihdoinkin vaihdan hevosten esittelysivuille uudet kuvat, pahoittelen hieman aikataulun venymistä. Pääsette vihdoinkin lukemaan esittelyn Siltteristä!

Ponin onnellinen omistaja jo 6 vuoden ajan.

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet.

Tänään tuli täyteen 6 vuotta poninomistajuutta - Pihvistä tuli tasantarkkaan silloin oma ponini. Ensimmäinen. Matkalle on mahtunut kirjava tunneskaala tapahtumine, onnistumisine ja pettymyyksineen. Ei tule toista samanlaista, yhtä ainutlaatuista.

Reilu vuosi sitten kirjoitin pitkähkön kertomuksen, joka ei ole kokonaisuudessaan päässyt monien silmien eteen. Tekstillä on sen verran pituutta, etten tiedä, raaskisinko sitä koko tekstiä julkaista. Viimeiset kappaleet kertovat oman osansa.

Toisen tunteita ei voi täysin ymmärtää. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

Olemme ajan myötä kokeneet paljon yhdessä – olemme kulkeneet lumisateessa pitkin peltoa, ravanneet pitkin hiekkatietä ukkosen jylistessä takanamme ja taivaan ollessa synkän sininen. Olemme kiivennet laukalla jyrkän ja kivisen ylämäen, kahlanneet läpi uittokuopan, painelleet täyttä neliä vastapuidulla sänkipellolla, kilpailleet kavereiden kanssa laukalla välitse sorakumpareiden. Olemme opetelleet asioita neljän aidan sisällä tunneilla ja valmennuksilla, hikoilleet yhdessä ympyränpienennysten parissa. Olen tuntenut kanssasi iloa ja samalla häpeää kieltäessäsi viimeisissä, virallisissa estekisoissamme seitsemän kertaa samalle esteelle ylittämättä ikinä sitä, kokenut tämän jälkeen elämäni hienoimman hypyn 60cm okserilla, jonka tunteen pystyn käsittelemään edelleenkin päässäni – ja mahanpohjassa vielä vuosien jälkeen. Olemme yhdessä juosseet ruohikkoisen mäen ylös, olemme uineet lammessa, olemme laukanneet hiekkakuoppaa ylös kera ilopukkien, olemme menneet ravaillen pisin raviradan harjoituslenkkiä lintujen laulaessa kesäistä sävelmäänsä. Olemme kaataneet roskalaatikon ja sen sisällön pisin tietä taistellessamme punaisen postilaatikon ohittamisesta, olemme kulkeneet hämärässä sumun keskellä, olemme laukanneet pisin lumista tietä sukset perässämme. Olemme juosseet kilpaa pellolla, olemme viettäneet aikaa yhdessä, olemme kulkeneet kaksin pisin hiekkatietä toivoen, ettei tie loppuisi koskaan.

Olen itkenyt kanssasi, olen nauranut kanssasi, olen kertonut sinulle ajatuksiani ja tunteitani, olen purkanut sinulle pahaa oloani, olen halannut sinua, sanonut rakastavani sinua ja tarkoittanut sitä. Olen menettänyt vuoksesi yöuneni, tullut puolenyön jälkeen laitumelle tarkastamaan, voitko hyvin, olen syöttänyt sinulle omenoita, olen laulanut kuullesi, olen ratsastanut sinulla vailla satulaa ja suitsia, olen ottanut kuvia ja matkustanut kanssasi. Olen pitänyt sinua pystyssä, kun olet ollut tutkittavana, seurannut sinua kaikkialle, minne oletkaan mennyt.

Merkitset minulle paljon, enemmän kuin ikinä arvaisitkaan. Olen luvannut sinulle, että kuljemme yhdessä viimeisille metreille asti. Tapahtui se sitten huomenna, viikon päästä, vuosien päästä? Ken tietää, mitä tulevassa tapahtuu.

Lupaathan minulle kuitenkin yhden asian? Sitten kun lähdet, jääthän puolitiehen odottamaan, jotta voimme kulkea tiemme yhdessä loppuun…

Lumisadetta ja onnistunut sunnuntai

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet.

Tänään tuli täyteen 6 vuotta poninomistajuutta - Pihvistä tuli tasantarkkaan silloin oma ponini. Ensimmäinen. Matkalle on mahtunut kirjava tunneskaala tapahtumine, onnistumisine ja pettymyyksineen. Ei tule toista samanlaista, yhtä ainutlaatuista.

Reilu vuosi sitten kirjoitin pitkähkön kertomuksen, joka ei ole kokonaisuudessaan päässyt monien silmien eteen. Tekstillä on sen verran pituutta, etten tiedä, raaskisinko sitä koko tekstiä julkaista. Viimeiset kappaleet kertovat oman osansa.

Toisen tunteita ei voi täysin ymmärtää. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

Olemme ajan myötä kokeneet paljon yhdessä – olemme kulkeneet lumisateessa pitkin peltoa, ravanneet pitkin hiekkatietä ukkosen jylistessä takanamme ja taivaan ollessa synkän sininen. Olemme kiivennet laukalla jyrkän ja kivisen ylämäen, kahlanneet läpi uittokuopan, painelleet täyttä neliä vastapuidulla sänkipellolla, kilpailleet kavereiden kanssa laukalla välitse sorakumpareiden. Olemme opetelleet asioita neljän aidan sisällä tunneilla ja valmennuksilla, hikoilleet yhdessä ympyränpienennysten parissa. Olen tuntenut kanssasi iloa ja samalla häpeää kieltäessäsi viimeisissä, virallisissa estekisoissamme seitsemän kertaa samalle esteelle ylittämättä ikinä sitä, kokenut tämän jälkeen elämäni hienoimman hypyn 60cm okserilla, jonka tunteen pystyn käsittelemään edelleenkin päässäni – ja mahanpohjassa vielä vuosien jälkeen. Olemme yhdessä juosseet ruohikkoisen mäen ylös, olemme uineet lammessa, olemme laukanneet hiekkakuoppaa ylös kera ilopukkien, olemme menneet ravaillen pisin raviradan harjoituslenkkiä lintujen laulaessa kesäistä sävelmäänsä. Olemme kaataneet roskalaatikon ja sen sisällön pisin tietä taistellessamme punaisen postilaatikon ohittamisesta, olemme kulkeneet hämärässä sumun keskellä, olemme laukanneet pisin lumista tietä sukset perässämme. Olemme juosseet kilpaa pellolla, olemme viettäneet aikaa yhdessä, olemme kulkeneet kaksin pisin hiekkatietä toivoen, ettei tie loppuisi koskaan.

Olen itkenyt kanssasi, olen nauranut kanssasi, olen kertonut sinulle ajatuksiani ja tunteitani, olen purkanut sinulle pahaa oloani, olen halannut sinua, sanonut rakastavani sinua ja tarkoittanut sitä. Olen menettänyt vuoksesi yöuneni, tullut puolenyön jälkeen laitumelle tarkastamaan, voitko hyvin, olen syöttänyt sinulle omenoita, olen laulanut kuullesi, olen ratsastanut sinulla vailla satulaa ja suitsia, olen ottanut kuvia ja matkustanut kanssasi. Olen pitänyt sinua pystyssä, kun olet ollut tutkittavana, seurannut sinua kaikkialle, minne oletkaan mennyt.

Merkitset minulle paljon, enemmän kuin ikinä arvaisitkaan. Olen luvannut sinulle, että kuljemme yhdessä viimeisille metreille asti. Tapahtui se sitten huomenna, viikon päästä, vuosien päästä? Ken tietää, mitä tulevassa tapahtuu.

Lupaathan minulle kuitenkin yhden asian? Sitten kun lähdet, jääthän puolitiehen odottamaan, jotta voimme kulkea tiemme yhdessä loppuun…

Vaaleanpunaisia unelmia

 

Tälle päivälle itselleni oli aika kovat ennakkoajatukset, olin lähestulkoon 100 prosenttia varma, että ratsastuksesta tulee täysi kaaos. Pihvi on ollut viimepäivinä lievästi sanottuna hankala, mutta ylitti odotukseni täysin ja yllätti! Pakkanenkin suosi tänään, oli alle -10 astetta, mutta pieni viima kuitenkin kävi. Lämmin oli (ihme sinänsä, aina satun itse palelemaan)!

Keräiltiin alkuun heppojen kakat tarhasta, ja kokosin heidän joulukuuset (tai ne kappaleet, mitä niistä enää on jäljellä) kasaan. Äitini ratsasti tänään Siltterillä, joten otettiin molemmat kiinni ja harjailtiin heidät. Siltteristä lähtee ihan älyttömästi karvaa, Pihvistä ei tietenkään yhtään - ainoastaan puruja, mitkä yön aikana karvaan on tarttunut. Leikkasin molemmilta häntää samalla häntää lyhyemmäksi.

 

Minulla ei ollut mitään tavoitteita ratsastukselle, tai oli se, ettei poni pahasti kiukuttelisi. Lähinnä se oli kai toive, itselläni ei oikein ollut sellainen fiilis, että kovin paljoa mistään pysähtymisestä tai laukannostosta olisin jaksanut kiistellä. Joskus toiveilla on tapana toteutua – ja niin kävikin. Pihvi kulki nätisti ja kuunteli! Lämmiteltiin käynnissä tehden pysähdyksiä, ja otettiin pikkuhiljaa ravia. Pihvi kulki ihan ok vauhtia, ei kaahannut, eikä maleksinut. Tein puolipidätteitä lähes kokoajan, tehtiin ympyröitä ja taivuteltiin. Poni taipui ihan kivasti, ei valittamista. :)

 

Vaihdeltiin tehtäviä aika hanakasti, välillä mentiin jo edellä mainitsemiani ympyröitä, ja otettiin joka toisella sivulla joko lyhyempää, tai pidennettyä ravia. Pihvi ravasi lyhennyksissä vähän tahmeasti, mutta pidennetty sujui hyvin muutaman kokeilun jälkeen. Molempiin suuntiin otettiin paljon laukkaa, välissä käveltiin muutama kierros ja otettiin uudet nostot. Viimeiset laukat olivatkin jo tahdikkaammat ja askeleet pidemmät, hieno poika! Lopeteltiin pitkillä kävelyillä viltin kanssa, kun pojalle tuli hiki, ettei palellu.

Siltterin kanssa äiti ravaili pääasiassa, ja käveltiin yhdessä alku-, väli- ja lopuksi loppukäynnit. Tyttö oli taas niin tyytyväisen oloinen, ja varmasti tyytyväinen olikin. Varmasti positiivisin ikinä tapaamani hevonen. :)

 

Ratsastuksen jälkeen varusteet pois ja lähdin penkomaan varustekopperostamme toppaloimia ja ihania mummovillapeittojamme, jotka löytyivätkin sekasorrosta suhteellisen helposti. Huomenna toivottavasti ehdin (tai jaksan/viitsin…) siivota sen, jospa tavarat eivät jatkossa olisi aina niin hukassa. Samalla saattaisin löytää korvienlämmittimet kypärään, joita kaksin kappalein on tällä hetkellä teillä tietämättömillä. Ykköskypärääni en tosin niitä ole laittamassa, mukamas olen neurootikko mahdollisesti tulevista jäljistä, mutta onhan tuolla noita varalla kaksi vanhempaa kypärääni.

Hepat saivat loimet ja peitot niskaansa, kuivasin samalla Pihvin pään pyyhkeen kanssa. Muutamat leivät & herkulliset omenat nassuun ja päiväheinien pariin!

 

Huomasitte varmaankin, että ulkoasu on muuttunut melko radikaalisti. Ehkäpä tämä on nyt oikeasti omannäköiseni, ja Siltterikin hyppäsi kärryille mukaan! Siltteristä paljon kysellään, ja nyt kun kotisivummekaan eivät ole minkäänlaisessa päivityksessä pysyneet mukana, niin otetaan tammakauneutta mukaan tänne! Blogin nimi muuttui samaksi, kuin ihan ensimmäisessä heppablogissani oli – tämä todennäköisesti kertoo kaiken. Siltteristä kirjoitan vielä tämän illan aikana oman esittelysivunsa, ja samalla ’Joulukalenteri’ välilehti muuttuu. Päivitän samalla omani, kuin myös Pihvinkin sivun. Vaikkakin Siltteri astuu näkyvämmin mukaan kuvaan, Pihvistä saatte lukea juttuja samaan tapaan, kuin ennenkin. Kommenttia vain tulemaan, mikäli kommentoida haluatte. :)

Nauru on sielun ja sydämen terapiaa.

I know it gets hard sometimes

But I could never

Leave your side

No matter what I say

Ompeluja ja ostoksia

 

Viimepäivinä on tullut taas ommeltua pitkästä aikaa, joskaan ei hevosiin liittyen pahemmin. Lieko pakkaset olleet asialla, kun ennemmin sulkeutuu sisälle ja ompelee, kuin hilpasee yli -20 asteen pakkaseen. Hevosille kuuluu ihan hyvää, turpakarvat huurteessa mennään. Nyt on kuitenkin luvattu lauhtuvaa ( + inhottavaa tuulta ! ) joten toivottavasti ensiviikolla päästäisiin jonkin sortin isomman heppastelun makuun.

Eilen kävimme Agrimarketissa, kun meillä alkaa olla jonkin sortin kuivikepula. K-maatalouteen tuli soiteltua viikolla, ja pellavaa ei edelleenkään ollut tullut. Myös purut oli loppu, joten päätettiin mennä Agrista purua hakemaan. Kuinkas sitten kävikään? Myös jälkimmäisestä oli hevosten kuivikekutterit loppu. Alkaa homma mennä neitimäiseksi, mutta ostettiin hevosille hätävaraksi jyrsijöille tarkoitettu purupussi… Maanantaina sitten saadaan lisää ’kunnon’ kuiviketta!

 

Agrista tarttui mukaan myös hevosille omenanameja, saa nähdä, tekevätkö nämä Pihviin vaikutuksen. Lisäksi itselleni löysin Finn-Tackin fleesevuorelliset ajohanskat. Eilen iltatallissa olin näiden kanssa, sormet alkoivat kuitenkin hieman palelemaan – saattaa johtua siitä, että pakkasta oli taas mukavasti ja omat sormeni tuppaavat jäätymään, oli sitten mitkä hanskat kädessä tahansa.

Sitten ompeluun! Viimepäivinä on sisustamiskärpänen puraissut kunnolla, ja sen kyllä huomaa pienistä asioista – eilen ostin kaksi kivaa kehystä valokuville, isohkon paperinaruarkun sekä samaiseen sarjaan kolme koria. Vanha, kirpparilta aikoja sitten löytämäni hylly löysi tiensä ainoalle tapettiseinälleni. Puulle pääsi roikkumaan pieni, nätti liina, sekä siivet kylkiinsä saanut sydän.

 

Hyllyn päältä löysivät paikkansa pitsipurkit – ja näiden kaveriksi pienet sydämet. Molemmat sydämet olen ommellut käsin, ja pitsit ovat vanhoja kunnon pitsejä. Isommat sydämet olen toteuttanut ompelukoneella, kun vihdoinkin keksin oikeanlaisen tekniikan onnistumiselle. Tällä hetkellä minulla on kuivumassa isompia lasipurkkeja, näistä varmaankin kehkeytyy kynäpurkki jos toinenkin. Pienemmät sopisivat oivasti tuikkukynttilöille kodeiksi, kokeilemisen arvoinen asia varmasti.

 

Joskus kuukausia takaperin löysin kirpparilta myöskin suloisen nallepariskunnan, eikä niitä sinne tohtinut jättää. Nyt tuo kaksikko on löytänyt paikkansa hyllyltä, herra istuskelee siellä villabaskeri vinossa rusetti kaulassa, vaaleanpunainen sydän kourassa. Rouva puolestaan on pukeutunut mekkoon pitsireunoineen ja korvassa on samaan sävyyn rusetti.

 

Tarkoituksenani olisi työstää toinen Nalle Puh – huopa Pihville, kun kuvakin on jo valmiina. Puuttuu ainoastaan huopa – en ole vielä aivan varma, että teenkö jo ennestään kotona olevaan huopaan tuunauksen, vaiko ostanko uuden. Jää nähtäväksi! Joskus on itselläni käynyt mielessä ompelublogin pyörittäminen (ja sellainenkin joskus ollut pystyssä), mutta tuntuu, että tämä harrastuksen kausiluontoisuus tekisi aiheelle omistautuneelle blogille hallaa.

Tällä kertaa tämänlaista, mitä mieltä olette? Kommentteja saa tottahan toki laittaa, ja mielipiteitä olisi kiva kuulla – nyt poikettiin rajusti hevosteluaiheesta, ja hypättiin erilaiseen maailmaan. Iloisia pakkaspäiviä kaikille, vaikka ilmat rassaisivatkin! :)