Muutto ja kevätkuvia

 

Viimeinen viikko on ollut todella hektinen, ettei ole pahemmin ehtinyt ajattelemaan sen kummemmin vaan on pitänyt singahdella paikasta toiseen kuin tuli hännän alla!
 

Tiistaina kävin hieman verestämässä vanhoja muistoja ajellessani Ruskon maisemissa päätyen lopulta Ruskon Ratsastuskeskukseen seuraamaan entisen työkaverini tyttären ratsastustuntia. Olihan se ensin jännä ajaa tallin ohi, jossa Pihviin ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten törmäsin, sitten ohittaa talli, jonka myötä hevoset tulivat elämääni ja tapasin Siltterin. Lopuksi vielä hurautin Varjotallin ohi, jossa Pihvin kanssa ollaan muutamat kisat aikanaan koluttu! Tämänlainen nostalgiakierros mahtui alkuviikkoon, ja siitä se kiire sitten alkoikin.

 

 

Pihviä on pikkuhiljaa alettu totuttamaan vihreään, ensin iltaisin ja nyt sekä aamulla, että illalla. Nyt viimeisen vuorokauden aikana maha oli mennyt kuralle, kuten jokaisena keväänä totuttamisen myötä on tapahtunut. Tänään illalla poni saa jälleen hiivavalmistetta ruiskulla, tämä on yleensä tasoittanut mahan toimintaa. :)

Pihvi tiistaina 21. toukokuuta 2013.

 

 

 

Mutta entä se kiire? Tällä viikolla kiireessä on pitänyt pakkaaminen, pakkaaminen ja pakkaaminen, joka kaikesta ennakkosuunnittelusta jäi sinänsä viimetippaan. En ole tainnutkaan täällä blogin puolella mainita, mutta tiedossa on ollut jo pidemmän aikaa minun muutto, ja nyt perjantaina se tapahtui! Kaksi yötä on tullut vietettyä uudessa kodissa, alkava arki on vielä hieman hakusessa mutta kyllä se tästä kaiketi pikkuhiljaa löytyy.

Tänään sunnuntaina laitettiin Pihvin tulevaa laidunta kuntoon, kuorittiin hieman maata ja nyt yötä vasten heitettiin siemenet maahan. Otettiin äitin kanssa myös muutamat kevätkuvat minusta ja Pihvistä! :)



Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi... ♥



Lähestyvä laidunkausi ja vihreään totuttelu

 

Kun tienpientareet muuttuvat vihreiksi ja laitumen korret aloittavat kilpakasvun keskenään, herää hevosihmisten mieleen tuleva laidunkausi. Kesän ensimmäiset vihreät tai liian railakkaasti aloitettu laidunkausi voivat kuitenkin kostautua myöhemmin ja jättää jälkensä tulevaisuuteen. Miten sinä totutat ponisi laidunkauden ykkösasiaan - tuoreeseen heinään? Tapoja on yhtä paljon kuin on hevosihmisiäkin, mutta yksi pääasia on sama; maltti on valttia.
 

Meillä mennään narun päässä
 

Yhtä ja ainutta oikeaa tapaa ei ole, joten kerron nimenomaan tavasta, joka meillä on hyväksi ja toimivaksi todettu. Ensimmäiset vihreät annokset ovat pieniä; minuutti - kaksi narun päässä napostelua, yleensä kerran tai kaksi päivässä.
 

Periaate on kuitenkin se, että pikkuhiljaa syöttömäärää pidennetään ja kertoja lisätään kerrasta kahteen ja kolmeen. Ensin pari minuuttia, sitten viisi minuuttia, kymmenen, vartti, kaksikymmentä aina tunteihin asti. Ei se ole kuitenkaan niin kelloon tuijottamista, mutta todennäköisesti jokainen ymmärtää, että aikaa pidennetään pikkuhiljaa. Nyt, kun Pihvi on kesätkin meillä kotitallilla, alkutotuttelun jälkeen poni on kiva päästää yksinäänkin pikkulaitumelle syömään samalla kun tekee itse tallihommat ja muita pihatöitä.
 

 

Mutta miksi? Jokainen hevonen on oma yksilönsä, jokainen reagoi ruokavaihdoksiin eri tavoilla - toiset hyvin vahvasti, toiset tuskin ollenkaan. Meillä esimerkiksi Pihvi on herkkä reagoimaan vatsallaan ruokinnan muutoksiin, ja tämä näkyy yleensä hieman löysänä ulosteena vihreän kauden alussa. Hitaalla ja maltillisella totuttamisella mahakin tottuu uuteen ruokaa ja reagoi vähemmän. Siltterillämme puolestaan ei ollut mitään eroa havaittavissa tuoreelle siirryttäessä.
 

Toinen miksi on sairastuminen. Tuoreen heinän huumassa hevonen saattaa hotkia lyhyessäkin ajassa itsensä ähkyyn. Itse olen omista hevosistani pannut merkille sen, että ensimmäisillä syöttökerroilla molemmat olisivat syöneet vaikka kuinka ja paljon melkoisen ripeällä tahdilla kuin ajatellen, että tämä loppuu pian. Syöttöjä tullessa lisää ja aikojen pidentyessä tahti on rauhoittunut ja välillä ehtii katselemaan syömisen kiireiltä hieman ympäristön tapahtumia.

Ähky voi tulla myös monista muista syistä ja milloin tahansa, mutta esimerkkitapauksena voisin kertoa yhdestä kesästä jo useampi vuosi takaperin. Meillä sen aikaiset laitumet olivat jaettu lohkoihin, joista toiset saivat levätä sillä aikaa, kun toisella laidunnettiin. Kerran lohkojen vaihdon yhteydessä hevoset siirtyivät köyhemmältä osalta rehevämmälle puolelle, ja Siltteri hotki itsensä ähkyyn hyvin lyhyessä ajassa. Tilanne oli sinänsä ennalta-arvaamaton, mutta kaikeksi onneksi ähky oli tosin lievä ja hoitui helpolla, mutta muistutti kyllä, että mitä tahansa voi sattua.
 

Toinen esillenostettava sairaus on kaviokuume, jota tavataan yleensä kesäisin laiduntavilla ylipainoisilla poneilla. Kaviokuume on monimutkainen sairaus, jonka aiheuttajia voi olla monia. Kaviokuume on kuitenkin hätätapaus, joka vaatii pitkää hoitoa. Ponit ja hevoset, jotka ovat joskus sairastaneet kaviokuumeen, ovat useimmissa tapauksissa herkempiä sairastumaan siihen uudestaan, joten kaviokuumeen riskitekijöitä tulisi silloin välttää. Kaviokuumeesta löytyy todella kattavasti tietoa, ja ihan mielenkiinnostakin suosittelen tutustumaan esimerkiksi Anivetin, Hyvinkään Hevossairaalan ja Heppalääkäri.fi -sivuihin.

Hieman erilainen postaus tällä kertaa, mitä piditte? Meillä ajattelin tänään ottaa Pihvin toista kertaa totuttelemaan laidunruohoon, ihan tarkoituksella olemme venyttäneet aloittamista tänä vuonna näin pitkälle. Pihville on tulossa mitä ihanin laidun tälle kesälle tuohon omalle pihalle, sellainen, josta silloin joskus pikkutyttönä haaveilin jo ajalta ennen omia hevosia, saati omaa tallia! Tuossa on kyllä vielä hieman maan muokkausta edessä, kylvötyöt ja kasvun odottelu, mutta yrittänyttä ei laiteta! :)

Maltillista laidunkauden aloitusta! :) 

Se kertoi surevalle, että emme enää nää

 

  Niin kaunis on hiljaisuus
Ja kauniimpaa on kaipaus
Kun muistoissa hetken olla saa
Silmän isku on ikuisuus
Niin kaunis on hiljaisuus
Siellä jossain säilyy salaisuus
Sielu on surusta suunniltaan
Kun ei rakkainta nähdä saa  

Itkun sumentavin silmin harjasin Siltterin harjan ja hännän, pölyharjalla vedin viimeiset vedot. Kiedoin käteni viimeistä kertaa tamman kaulan ympäri ja upotin kasvoni tämän vaaleaan harjaan. Tunnen hevosen lämmön, tutun tuoksun ja mieleen palaa muistoja menneestä. Haluan sen hetken kestävän ikuisuuden, mutta on pakko päästää irti.

 

Muistan vain ne viimeiset sanat, rakastan sinua ja kiitos kaikesta.

Näillä hetkillä vuosi sitten lähetimme ystävämme Siltterin viimeiselle matkalle pilvien päälle. Elämä antaa, elämä ottaa, se kantaa ja voi pudottaa. Tämän päivän jälkeen sanonta elä kuin jokainen päivä olisi viimeinen sai uuden merkityksen. Siltteri opetti yhdeksän vuoden tuntemisemme aikana minulle niin paljon ja kulki mukanani kasvun aikana. Minä, joka mietin kaikkea, suunnittelin ja murehdin kaikista pienistä menneistä ja tulevista asioista, lopetin huomisen murehtimisen, pitkälle suunnittelun ja päätin nauttia jokaisesta päivästä niin hyvin, kuin se olisi mahdollista. Ja sen, että elämässä täytyy mennä eteenpäin.

Päivä, jolloin menetimme Siltterimme, oli ennenkaikkea elämäni raskain ja traumaattisin päivä. Kävelimme, kävelimme ja kävelimme. Ähky oli voimakas, ja perätutkimuksessa se paljastui suolenkiertymäksi. Epätietoisuus, jatkuva makuulle pyrkiminen, kuluneet tunnit ja molempien väsyminen sai mieleen jo sen, että mitä jos vain antaa periksi ja luovuttaa. Kun teki kaikkensa auttaakseen rakasta hevosta, vaikkei se tuntunut auttavankaan.

Vuosi on ollut vaikea, mutta hyvin opettavainen. Vasta maaliskuussa omat uneni ovat rauhoittuneet, enkä näe niissä enää viimeisen päivän sairasta ja kipuilevaa Siltteriä, vaan myös sen eloisan ja iloisen hevosystäväni jonka sain onnekseni tuntea. En voi kiittää ikinä kylliksi Siltteriä, jota tulen kaipaamaan aina. Siksi vain, rakastan sinua ja kiitos kaikesta.





 

Sulje silmät rakkaani
Sä oot jo nähnyt kaiken tään
Sulje silmät sulje vaan
Lennetään taivaankannelle

Kuvakirja

 

Muutama postaus takaperin mainitsin odotetusta paketista, joka tipahti postilaatikkoon tuolloin. Nyt sain aikaiseksi ottaa muutamat kuvat tästä, ja kuten otsikkokin antaa ymmärtää, kyseessä on kuvakirja. Kuvakirja Siltteristä.
 

Kirjaan olen koonnut suosikkivalokuviani viimevuosien varrelta sekä ihania laulunsanoja, jotka ovat jääneet mieleen yhteisen ajan kuluessa sekä viimeaikoina auttaneet jaksamaan päivästä toiseen. Nämä kuvat eivät anna oikein oikeutta tälle kirjalle, mutta antavat teille kuitenkin vilauksen siitä, mitä paketista paljastui!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meidän tyttö ♥

Raviponin paluu

 

Ihana toukokuinen sunnuntai on tehty auringonpaisteesta, vihertävästä ruohosta, maatalon töistä, äitienpäivästä, pörröisestä ponista sekä yhteisestä ajasta! Teimme Pihvin kanssa tänään ajolenkin suhteen pienen poikkeuksen ja tehtiin näin kotioloissa paluu raviponin elämään.
 

Kaivoin ravikärryt varaston uumenista, pumppasin kärryihin lisää ilmaa, kun talven pakkasten myötä ne näyttivät kaikonneen. Tämän jälkeen huuhtaisin vedellä suurimmat turvepölyt pois, keräsin Pihvin ravivaljaat kasaan ja poni pääsi kunnon harjaukseen. Viime torstaina, helatorstaina Pihvi kengitettiin. Samat kengät laitettiin jälleen alle, kun eivät kerran kulu miksikään. Jälleen jätettiin hokkikengät kaikkiin jalkoihin, kuten ollaan jo pitkän aikaa tehty.

 

 

Valjastin Pihvin tutusti ravikärryjen eteen, ja kyllä aina kilpakärryjä vetäessä tuntuu niin uskomattomalta, miten kevyet ne ovatkaan kun vertaa esimerkiksi meidän koppakärryihin. Näitähän jaksaisi kannella yhdellä kädelläkin! Lähdettiin yläpellolle ajamaan, Pihvi oli mukavan reipas ja tallusteli eteenpäin olkien rapsahdellessa pyörien alla. Käveltyämme alkukäynnit siirryttiin kevyeeseen hölkkään, jossa Pihvi eteni vaivattomasti kuin liidellen askel toisensa perään eteenpäin.

 

 

 

 

Askelen keveys eteni siihen, että pikkuhiljaa poni alkoi painaa ohjalle, ja välillä sai himmailla ihan kunnollakin, ettei ihan hurjiksi ruvettaisi. Välillä vaihdettiin suuntaa, otettiin hölkän lomassa reippaampia vetoja ja palattiin rauhalliseen menoon. Kunnon ravilämmittelyjen jälkeen otettiin hieman laukkaa molempiin suuntiin, suoran mittaisina vetoina.

 

"Heii, täältä minä tulen!"

 

 

Loppukäynneiksi suunnattiin jokirantaan ja sitä kautta palailtiin tallin pihaan ja varusteiden riisunnan pariin. Pihville tuli pieni hikikin, mutta poni tuntui olevan vielä virtaa täynnä ennen tarhaan menoa. :) Ja niinhän se menikin - kevyen viilennyksen kautta tarhan hiekkaan pyörimään muutamaan otteeseen ja niin perusteellisesti tuli ponin molemmat kyljet hiekoitettua että omistaja kiittää!

"Ja palkkiot kiitos...?!"

 

Ihana kellahdus lämpimälle hiekalle... :)

 

 

Laidunkautta silmällä pitäen aloin jo suunnittelemaan iltatallin lomassa tulevan kesän laitumien paikkoja. Uskaltaisin melkein luvata, että lähipäivinä on muutenkin tulossa juttua laidunkaudesta ja sen aloituksesta ihan mielipidekirjoituksen muodossa, joten sitä odotellessa! :)

Eteenpäin, aina eteenpäin ♥

Kuume.

Voihan sentään, ihan tämänpäiväisen järkytyksen takia minun, pienen Pihvi-ponin on päästävä avautumaan tänne blogin puolelle. Minun omat ihmiseni ovat seonneet, tai ainakin siltä minusta tänään tuntui, kun he iltatallia saapuivat tekemään. Tai oikeastaan olivat enemmän sekaisin kuin yleensä, pikkupointti vain... Nyt kuitenkin siihen, mitä tänään tapahtui! 

Ilta-auringon valossa minä poika nyhdin iloisesti lyhyitä vihreitä korsia niin ovelasti aidan ali, että tuskin on tullut kenellekkään muulle aikaisemmin mieleen. Kaiken vihreän ilon päälle todellinen ilo oli se, ettei alalangassa kulkenut sähköä - vapaat apajat siis ronkkimistöille! Niin auto hurahti pihaan kuten aina iltaisin, ja minä tietysti näppäränä vihellellen siirryin vihreiltä töiltäni odottamaan ihmisiäni portin pieleen. Auton oven avautuessa pystyin haistamaan jo uuden turvepaalin, jonka Anna oli aikaisemmin päivällä kaupasta hakenut. Mutta sitten ne tulivat... 

 

Nimittäin ne siniset mollukat! Viimeisen päälle vinksahtaneet keksinnöt, 12kg painoinen rautapallero kahvalla. Ultrahypermegatehokasta, kuulin, ja huokaisin. Kuulemma nämä kahvakuulatreenit on näin hienolla ilmalla mukavampi tehdä ulkosalla, ja mikäs sen parempi paikka kuin iltaulkoilujen yhteydessä muutenkin... Tiesinhän minä sen, että viime syksynä tästä lajista meillä ihmiset innostuivat ja käyvät peräti kahdesti viikossa ohjatuilla todellisilla tehotreeneillä, mutta vielä että minunkin pitää saada osani tästä! Kuulemma lihakset kasvaa ja vahvistuu sekä samalla kunto kohoaa roimasti (tai ainakin Anna väittää näin, minä kysyn vain että MITKÄ lihakset).

 

 

 

Minun sanaani ei uskottu, vaan lämmittelysarja alkoi. Minä yritin pelastaa tilanteen kiinnittämällä huomion Annan takin repimiseen, mutta ei. Minä seisoin hiha suussa ja mietin, voivatko nuo olla tosissaan. Eikä siinä vielä kaikki, tietenkin silloin taivaalla pyyhältää kevään ensimmäinen kuumailmapallo! Voi onnekseni se oli kaukana ja lipui metsän taakse, mutta aivan varmasti joku tihrusti kiikareilla mitä meillä tapahtuu. 

Kuumailmapallon myötä otin pienet huikat vesisaavista ja ryhdyin kaivamaan kuoppaa portin edustalle. Joko vajoaisin häpeästä maan alle tai vaihtoehtoisesti hautaan nuo kuulat tänne.

Pian kuulajumppa päättyi, mutta vielä mitä! Menivät vielä asentamaan sähköpaimeneen uuden akun. Hmpht, tuhisin ja sekin ilo viety. Nimittäin vihreän ronkkiminen. 

 

 

Onneksi sentään herkkupurkista löytyi korppuja! Ne vähän kohentavat mielialaa, vaikka maillani on päästy nyt rellestämään kuntoilukuumeen kourissa.

 

Mutta vielä mitä! Ne siniset mollukat olivat tielläni kun arvokkaasti astelin punaista mattoani pitkin talliin. Vähän minä niitä nuuhkaisin, kesytystä nuo pallerot tarvitsisivat. Päätin näyttää, että mistä tämä poni on oikein tehty, ja niinpä kevyesti turvallani tuuppasin toisen sinisistä nurin. Hah! Minä voitin, ja tieni talliin on jälleen vapaa! Voihan kuntoilukuume siis sentään tämän päivän tapahtumat tiivistääkseni. Voi miten hassulta näyttääkään, kun ihmiset jumppailevat tuollaisten palleroiden kanssa. Suosittelevat kuulemma muillekkin, ja minäkin suosittelen - melkoista viihdettä se ainakin on näin ponin näkökulmasta! :) Kannattaa kuulemma ensin mennä ainakin muutamalle tunnille opettelemaan tekniikoita, ja sen jälkeen perehtyä asiaan vaikka kirjan tai videoiden avulla.

Terkuin,

Pihvi vs. pallero - 1-0.

 

Vuoden ekat hyppelyt

 

Ajattelin palailla hieman vapun tunnelmiin ytimekkäästi lyhyen tekstin ja kuvienkin kera - nimittäin meillä tuli otettua vuoden ensimmäiset estehypyt! Mentiin nimittäin keskiviikkona pientä 'temppurataa' tarhassa, johon kuului muutama este, pujottelua, puomeja, kovaa vauhtia sekä Pihvin omia kuvioita. Yhteisirrottelujen jälkeen poni sai kirmailla hetken vapaana tarhassa, jonka jälkeen siirryttiin narun päässä aidan toiselle puolelle.

 
 

 

 

Kummasti kun kevätaurinko paistaa, pienet vihreän alut puskevat esiin ja ponin pään päälle syttyy lamppu, jossa selvästikin lukee laidunkausi vihreällä. Tähän tyyliin Pihvikin olisi halunnut hamuilla niitä sentin - kahden mittaisia tupsuja sieltä täältä, mutta sitkeästi jätettiin ne rauhaan odottelemaan vielä kesää! Käytiin alapellolla tallustelemassa, joka oli hämmästyksekseni yllättävän kuiva verraten viimeaikaisiin sateisiin. Ehkä ajoa voisi kokeilla pellolla... Se taitaa kyllä olla kokeilemisen arvoinen asia!

 

 

 

Torstaina postilaatikkoon kolahti tärkeä asia, jota olenkin jo ehtinyt odotella kuukauden päivät. Sanotaanko, että sen kannessa on vaalea hörökorvainen hevonen, ja sisällä paljon muistoja nostattavia kuvia. ♥

poninen ♥