The sky is blue and the dreams come true

Tässä tämä vastauspostaus, kiitos kaikille kysymyksistä, niitä tuli ihan mukavasti! Mukaan laitoin muutaman kysymyksen, joita kysellään lähestulkoon joka toisessa kirjoituksessa. Kuviakin laitoin mukaan, vähän piristykseksi ja kertomaan menneistä vuosista. Mikäli vielä kysyttävää jää, kysyhän toki – vastailen näihinkin. :)

Kauanko Pihvi on ollut sinulla? Entä Siltteri?

Tutustuin Pihviin kesällä 2005, jolloin pojasta tuli vuokraponini. Siitä päivästä lähtien on samoja reittejä kuljettu tähän asti, ja omistukseeni Pihvi siirtyi helmikuussa 2006. Eli yhteistä taivalta on takana reilut kuusi vuotta. Siltteriin tutustuin heti ratsastusharrastukseni alussa 2003, kun tamma oli tuntihevosena Ruskon Ratsastuskoululla, jossa aloitin harrastuksen. Sieltä sitten muutamien mutkien kautta tyttö muutti meille puolisen vuotta myöhemmin kuin Pihvi, elokuussa 2006. Tarkemmin voit lukea täältä.

Onko teillä oma talli?

Meillä on oma talli, kahden hevosen pikkutila täällä syrjäisemmällä seudulla. Tallimme on kahden hevosen siirtotalli, jossa hevosemme viettävät yönsä, ja varusteilla oma varasto. Pihvi ja Siltteri ulkoilevat päivittäin säästä riippumatta arviolta aamukahdeksasta ilta yhdeksään, ja elelevät tyytyväistä elämää näin. Meillä on valaistu, hiekkapohjainen tarha, jossa myös ratsastaminen onnistuu, ja nyt syksyllä aion kokeilla ajamistakin. Kuivaheinät ovat isossa ulkorakennuksessa, jossa kengittäminenkin tapahtuu. Omaa peltoa on ympärillä jonkin verran, ja ratsastaminen ja ajaminen onnistuvat siellä hyvin (- tai niin hyvin, kuin luonnonolosuhteet antavat periksi…).

Kuinka pitkä olet? Mikä Pihvin säkäkorkeus on? Paljon painat?

Tätä minulta kysytään joka toisessa postauksessa! Kyllä, olen 170cm pitkä, en kasva enää pituutta pitkään aikaan. Ja kyllä, Pihvi on ollut viimeiset 15 vuotta sen 113cm, eikä ole kasvanut siitä enää. 8) Olen hoikka ja painan sen verran, että olen itse tyytyväinen. Olen aina hallinnut kroppani hyvin (- tästä kiitos kilpavoimisteluharrastukselleni), ja tämä auttaa minua paljon ratsastuksessa – oli alla pieni tai iso ratsu. Ratsastan Pihvillä silloin tällöin, jotta poni saa muistella ratsujuttuja sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on yhteistyötä tehnyt jo pitkän aikaa.

Milloin aloitit ratsastuksen?Jo aiemmin kerroinkin, että vuonna 2003 aloitin hevosharrastuksen ratsastuskoululla, Ruskolla. Tuolloin kävin suurin piirtein kaksi kertaa viikossa tallilla – kerran tunnilla, ja kerran ratsastuskoulun heppakerhossa. Kävin Ruskolla reilun puolisen vuotta tunneilla, kunnes vauhti sitten hidastui ja hevosharrastus jäi kokonaan toistaiseksi. Kesällä 2004 kuitenkin polte palasi takaisin ja palasin tunneille, tällä kertaa tosin lähellämme tuolloin olleelle pienelle tallille, jossa vuotta myöhemmin sitten tapasin Pihvinkin.

Onko sinulla ollut muita omia hevosia? Tai vuokrahevosia?

Ei ole ollut, Pihvi oli ensimmäinen vuokrahevoseni, ja samalla myös ensimmäinen oma hevoseni. Siltteri tuli sitten Pihvin jälkeen, kuten jo aiemminkin kerroin. Varsinaisia muita vuokra-, ylläpito- ja hoitohevosia minulla ei koskaan ole ollut, mutta yksi ns. projektiponi oli vuonna 2009, joka on jäänyt hyvin mieleen. Pirtsakka gotlanninrussponi Kyra, jonka kanssa tuli muutama kuukausi kertailtua ratsastuksen saloja. Niiden kuukausien aikana opin itsekin paljon uutta, niin ratsastajana, kuin ihmisenäkin.

Missä päin Suomea asut?

Asun täällä Varsinais-Suomessa, Turussa.

Minkä ikäisiä Pihvi ja Siltteri ovat? Entä minkä kokoisia?

Pihvi on syntynyt vuonna 1993, joten ikää tänä vuonna tuli pojalle 18 vuotta. Siltteri on puolestaan syntynyt muutamaa vuotta aiemmin, 1990, ja tyttönen vietti keväällä 21 vuotissyntymäpäiviään.  Pihvi on säkäkorkeudeltaan jo aiemmin mainittu 113cm, Siltteri työhevostyyppinen, ja korkeudeltaan 165cm.

Miten pitkään ajattelit pitää Pihvin?

Loppuun asti. En halua, että pitkäaikainen ystävä joutuu enää kenellekään muulle. Itselleni, ja Pihvillekin olen sen luvannut, että yhdessä kuljetaan tämä tarina loppuun.

Tuntuuko ikinä, että Pihvi on liian pieni sinulle?

Vaikea kysymys! Tokihan tiedostan asian ja ajattelen sitä aina silloin tällöin, mutta satunnaista ratsastelua ei tämä haittaa. Onhan minulla kuitenkin mahdollisuus ratsastaa ’oikean kokoisella’ hevosella.

Mitä kaikkea olette harrastaneet/kisanneet Pihvin kanssa?

Vaikka mitä on tullut vuosien varrella kokeiltua - kilpailupuolella olemme osallistuneet este-, koulu-, laukkakilpailuihin, tehtäväratsastukseen, raveihin, driving classiin, valjakkokilpailuihin ja match showhun. Kotona on sitten näiden lisäksi tullut käytyä maastoilemassa, uimassa, kiipeilemässä, agilityä harrasteltu… Paljon kaikkea, osa varmaankin jää sanomatta, kun ei ihan mieleen tällä hetkellä tupsahda.

Minkä tasoinen ratsastaja olet?

Hieman vaikea arvioida, sanoisin että Helppo B. Esteitä en kovin paljon ole viimeaikoina hypännyt, varmaankin esteillä jokin 60-80cm. Paha sanoa, pääasiassa olen treenannut esteiden osalla tekniikkaa, enkä hypännyt korkeutta. Haaveena on ollut kunnon valmentautuminen kouluratsastuspuolella, mutta valjakkoharrastuksen myötä tämä on hieman jäänyt taka-alalle. Mutta, täältä takaa tullaan vielä!

Minkä tasoinen poni Pihvi on, entä Siltteri?

Molemmat hevosemme on hyvin koulutettuja ja osaavia ratsuja. Siltterin koulutustasoa on hieman vaikea arvioida, sillä tyttö tekee mitä pyytää, oli kyseessä sitten vaikeampi tai helpompi juttu. Nyt viimevuosina varsinainen koulutreenailu on jäänyt vähemmälle, mutta arvioisin että Helppo B-A. Esteillä Siltteri on aina ollut lahjakas, ja hypännyt yli metriä. Pihvin koulutustasoa on vielä vaikeampi arvioida, sillä vien ponia kokoajan eteenpäin ratsastuksen suhteen. Helppo B on varmaankin oikea taso, esteillä olemme yhdessä ratana hypätty 60cm, mutta yksittäisenä sitten enemmän.

Oletko kilpaillut Siltterillä jossain lajissa?

En ole, Siltteri ostettiin meille harrastehevoseksi. Yhdessä on käyty tunneilla ja olen kehittynyt Siltterin kanssa ratsastajana paljon. Viimekesänä yhdet tallikisat hyppäsin, mutta muuten ei ole tullut kilpailtua.

Käyttekö valmennuksissa? Oletko joskus käynyt niissä?Emme käy, kotona mennään. Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä silloin tällöin ”ammatti-ihmisen” silmien alle. Ensi kaudelle on tämänlaisia haaveita, mutta niistä sitten enemmän, jos näin tulee olemaan. Varsinaisesti valmennuksessa en ole käynyt, mutta aktiivisesti kävin tunneilla muutama vuosi takaperin Siltterin kanssa. Kehitystä tapahtui kyllä, ja näiden ansiosta pärjäilen itsenäisesti entistä paremmin. Seuraamassa olen käynyt kyllä, kuunteluoppilaanakin oppii.

Montako kertaa viikossa treenaat Pihviä? Entä Siltteriä?

Pakko sanoa näin alkuun, että kun tämä kerran harrastus meille kaikille on, niin en ole sen suurempia paineita ottanut treenaamisesta. Mennään sään ja olosuhteiden mukaan – jos vettä sataa kaatamalla, pakkasta on -20 astetta, tai muuta vastaavaa, hevosemme pitävät vapaata, ja liikuttelua katsotaan sitten toisena päivänä. Siltteri on harrasteratsu, jo ehkäpä eläkeikäänkin ehtinyt, tehdään hänen kanssaan juttuja ihan mielialan mukaan – milloin pellolla, milloin kentällä. :)

Pihvin kanssa pidän tärkeänä monipuolisuutta – ajoa, ratsastusta, juoksutusta, yms. Kerrat vaihtelevat viikoittain, joinain viikkoina mennään 2 kertaa, toisena neljäkin kertaa. Vaikka sinänsä ajamisessa kilpaillaan, voi vaihteluna tehdä paljon muutakin. Treenaaminen riippuu jo edellä mainituista olosuhteista, sekä omista kiireistäni.

Mitä mieltä olet nettikirjoittelusta ja arvostelusta?

Omasta mielestäni se, joka lisää nettiin kuvan, videon tai tekstejä, on oltava valmis ottamaan palautetta vastaan – oli se sitten millaista tahansa. Itse olen saanut paljon hyvää palautetta, mutta välillä joukosta eroaa muutamia negatiivisilla kommenteillaan. Olen saanut kommenttia mm. Siltterin koosta, omasta pituudestani, mutta olen oppinut sulkemaan mielen niiltä inhottavimmilta asioilta ja luotan omaan arvostelukykyyni – ja siihen, että vaikka kuvat ja tekstit kertoisivat paljon, ne eivät ole täysin sama juttu, kuin päivät, joita vietän hevosteni kanssa, ja ne tunteet, mitä tunnen niiden kanssa.

Pää kylmänä, kritiikki kritiikkinä ja muiden mielipiteet ja huutelut omana arvonaan, niin nettipuolella hevostelussa pärjää hyvin! :)

Kauanko olette harrastaneet valjakkoa?

Kipinä lajiin syttyi vuonna 2010, ja vauhtia rattaisiin ajatus sai helmikuussa 2011, jolloin kävin Valjakkoajon ABC – kurssilla Hessitallilla Urjalassa, ja suoritin samalla alueluvan. Ensimmäiset aluekilpailumme – ja toistaiseksi ainoamme – starttasimme huhtikuussa tarkkuuden +30cm luokassa, jonka palkintojenjaossa sattui pieni välikohtaus, jonka takia valitettavasti loppukausi oli jo mielessäni sivuutettu. Nyt odotellaan ensikautta, ja luulen, että silloin on menossa uudet kujeet, mutta niistä sitten enemmän tulevaisuudessa.

Haluan vielä loppuun laittaa jo ennenkin julkaisemani videot – ensimmäisistä valjakkokisoistamme sekä yhteisen tarinamme. Toivonmukaan jaksatte katsoa! :)

Jäädään kahdestaan

Menin Pihvin kanssa eilen illalla, ennen pimeää ratsastamaan pienen lenkin. Pihvi oli reippaan oloinen, talsi eteenpäin ihan mukavaa vauhtia – kunnes… Ensimmäiset kotiinpäin pyörähdykset otettiin jo ennen kuin päästiin edes kunnolla alkuun. Muutama kierros pyörähdettiin ympäri, ja kun turpa oli jälleen menosuuntaan, jatkettiin pikkuravilla asutuksen ohi.

Pihvi hieman empi eteenpäin menossa, joten melko reippaasti sai ponia kannustaa eteenpäin. Toiset pyörähdykset otettiin, kun Pihvi huomasi pellolla asuntoesittelykyltin – täysin luonnoton paikkakin, mutta ohi mentiin vaikka hankalalta tuntui. Päästiin ihan hyvään raviin, otettiin siinä ohessa muutamat laukka-askeleet.

Jälleen kerran löytyi hyvä syy ihmetellä – postilaatikko. Pihvihän ei muuten pahemmin pelleile tmv., mutta tänään tuntui löytyvän jos jonkinnäköistä ihmettelemisen aihetta. Pyörittiin jälleen hetki, melkein käväistiin ojassa mutta jatkettiin sitten matkaa ihan rauhallisin mielin. Käveltiin jonkin aikaa, otettiin vielä hetki ravia ja käännyttiin takaisin kotia kohden.

Otettiin pitkät laukkapätkät, alkuun laukka tuntui turhan lyhyeltä, mutta pienellä vauhdinlisäyksellä löytyi sopivasti hyvä tempo ja paluumatka taittui huomattavasti reippaammin kuin menomatka. Käveltiin kunnon loppukäynnit, ja palailtiin sitten laitumelle. Pihvi seisoi puomilla sen aikaa, kunnes sain varusteet laitettua autoon ja loimitettua ponin. Vielä muutamat omenat ja kanelikorput nassuun ja laitumelle takaisin. :)

Ostotarjous ennen starttia



Nyt se sitten ilmestyi, nimittäin Kärryillä-lehti! Lehti on siis ravinuorten ja Suomen Poniraviyhdistys ry:n jäsenille tarkoitettu, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Se, miksi tästä lehdestä nyt höpisen, johtuu siitä, että Pihvistä on juttua tässä syyskuun numerossa! Itselle ei tätä kyseistä lehteä tule, joten olen hieman saanut kalastella tätä netistä, ja Hevostalli.netistä sitten tärppäsi ja sain aamupäivällä lehden kotiin. Hienon jutun Paula oli kirjoittanut, kiitokset hänelle!

Juttu Shetlanninponilla russia vastaan käsittelee ylikorkean shetlanninponin kanssa kilpailemista B-kategoriassa. Toivonmukaan radoilleen ylikorkeaa poniaan harkitsevat ottavat tästä vinkistä vaarin ja uskaltavat lähteä mukaan radalle. Harrastuksen ei tarvitse olla niin totista, ja omilla, realistisilla tavoitteilla pärjää pitkälle. Olisin halunnut skannata jutun tänne blogiin, mutta skanneri ei ollut kovin yhteistyöhaluinen kanssani, joten tyydyin napsimaan muutamia kuvia jutusta tänne katseltavaksi.

Lehtijutusta blogitunnustuksiin – näitä on viimepäivinä satanut muutamia kappaleita Pihvinkin blogiin. Kiitoksia tunnustuksista, Iitu, Tarz ja Piia!  Laitanpa minäkin itseni likoon ja vastailen näihin. :)

1. Suosikkiväri – näitä on monia, sanoisinkohan vaaleanpunainen ja limenvihreä.

2. Suosikkieläin – hevonenhan se, marsut ja kissat tulevat hyvinä kakkosina.

3. Suosikkinumero – se taitaa olla 13.

4. Suosikki alkoholiton juoma – kylmä vesi, muumilimsa tulee sen jälkeen.

5. Facebook vs. Twitter – Twitteriin en ole oikeastaan tutustunut laisinkaan, ja Facebookissa tulee käytyä melko ahkerasti, joten ensimmäinen.

6. Intohimoni – tähän onkin vaikea vastata! Taitaa olla vaaleanpunainen, vaatteissa tai muissa tekstiileissä. Tämän lisäksi kastiin voisivat kuulua myös hajuvedet, herkkujen syöminen ja hevosten rapsuttelu.

7. Saada vai antaa lahja? – Toisten ilahduttaminen on kivaa, joten antaa lahja.

8. Suosikkikuvio – hmm, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi. Varmaankin perus sydämet ja kukkaset.

9. Suosikkiviikonpäivä – keskiviikko & perjantai.

10. Suosikkikukka – gerbera.

Sut kuninkaaksi teen

  Ratsastin tänään Pihvin pidemmän tauon jälkeen – muuten olisin halunnut mennä ajamaan, mutta kiitos sadepäivien pellot ovat niin märät, etten ihan vielä raaskinut mennä. Koko päivän on ollut täällä suunnalla hieno ilma, ja ehdin ratsastamaan hieman ennen hämärää – kuvissa huomattavissa pientä heittoa, sillä valon määrä ei ollut enää niin suuri. :3 Menin ponin kanssa kentälle, tarkoituksena tehdä vain läpiratsastus ja niin teinkin.

Pihvi ei ollut parhaimmillaan, liikkui hieman etupainoisesti ja tahmeasti. Tein ravissa temponvaihteluita, poni ei millään viitsinyt reagoida pohjeapuihin, ja siirtymiset olivat jokseenkin hitaammat kuin tavallisesti. Laukassa oli ongelmia – niitä ei pitkään aikaan ole ollutkaan – nostot tulivat n. 5-10 askeleen viiveellä ja vauhtiin päästyä tempoa ei meinannut löytyä. Työstettiin tämän päivän ongelmakohtaa, laukannostoja. Nostin laukan, ja Pihvin laukattua muutamasta kuuteen askeleeseen laukka otettiin alas, hieman ravin kokoamista ja uusi nosto.

Pikkuhiljaa Pihvi alkoi löytää taas rytmin nostoihin, ja saatiin tehtyä laukassa oikeaan kierrokseen täsmälliset kulmatkin, vasempaan oli enemmän ongelmia. Kun tavoite saavutettiin, ravailtiin pitkin ohjin kenttää ympäri, otettiin loppukäynnit ja palailtiin takaisin laitumelle. Pihville pieni hiki ehti tulemaan, mutta onneksi yöt ovat olleet vielä suhteellisen lämpimiä.

Vaikkakin hieman ongelmia oli, eikä parasta Pihviä tänään nähtykään, olen tyytyväinen kohtiin, joissa parantumista ratsastuksen aikana huomasin. Täytyy katsella, jos ponilla ei vielä pellolle pääse ajamaan, niin ratsastaisi uudemman kerran ja katsoisi sitten, miltä sillä kertaa tuntuu! :)

Ja kaukaa kaaoksesta,
näimme toiseen galaksiin

Pistä silmät kii, kun toivotaan

Tänään olikin pitkästä aikaa ihan siedettävä ilma, aurinko paistoi – tosin välillä heitti vettä ihan rankkoja kuuroja. Oli vuorossa taas hevosten kengitys, ja samalla molempien otuksien hampaat tarkistettaisiin ja raspattaisiin. Laitumen etuosa on mennyt ihan hirvittäväksi velliksi, ikinä näiden aiempien 5 vuoden aikana ei ole mennyt noin pahaksi.

Siltteri oli ensin kengitysvuorossa, Pihvi sai odotella laitumella sen aikaa, kun ei haluttu ottaa poikaa talliin säätämään odottelun ajaksi. Siltteri antoi tapansa mukaisesti kengittää helposti, samaten raspaus meni mallikkaasti kengityksen jälkeen. Tällä välin menin Pihvin luo laitumelle, poni seurusteli naapurin tyttöjen kanssa jälleen kerran. Välillä hieman tänttäröi ja hirnui Siltterille.

Nappasin Pihvin sitten laitumelta ja lähdettiin käppäilemään tallille päin, Siltterillä oli raspaus vielä hieman kesken, joten odoteltiin ulkopuolella. Ei mennyt kauaa kun Pihvi jo seisoskeli ketjuissa ja etukavioiden huolto oli meneillään! Kerran poni yritti istua, mutta muuten meni varsin leppoisasti kengitys. Jälleen kerran laitettiin samat kengät jalkaan, eivät nuo kulu millään, taitaa olla jo toista vuotta samat töppöset jaloissa.

Pihvin raspaus meni tosi hienosti, ihme kyllä – yleensä Pihvin hammaslääkärikäynnit ovat olleet vähemmän mukavia. Vain kerran poni yritti hypätä pystyyn, muuten meni mallikkaasti ja kehujakin tuli. Hampaat ovat hyvässä kunnossa ja hyvin raspattu, joten hyvin mielin palailtiin takaisin laitumelle syömään iltaruokia. :)

Kiitoksia kysymyksistänne! Vastailen parhaani mukaan, ja yritän tehdä vastauskirjoituksen sunnuntaina/alkuviikosta. Kysyähän vielä totta kai saa, tästä kysymyspostaukseen. Kommentteja olisi kiva saada jälleen kerran! :)

Yksi tähdenlehtokin taivaalla, mä toivon ettei se putoa

Vastauksia vailla kysymyksiä

Nyt on ollut hieman hiljaiseloa, mutta kiitoksia lukijat kaikista ihanista kommenteistanne meidän tarinaamme! Kuvat otettu viikonloppuna, tarkemmin lauantaiaamuna, ja oikeastaan koko viikonlopun sää kukoisti täällä suunnalla. Pihvi on ollut vapaalla, ja itse kävin tänään jalkani kanssa lääkärissä, joten nyt jatko on tarkemmin selvillä.

Viimepäivinä Pihvi on osoittanut mieltään, taitaa pojalla olla energiaa turhan paljon varastossa. Nyt ilmat ovat muuttuneet kurjemmiksi, ja ei taida oma jalka kestää vielä ratsastusta, mutta kunhan olosuhteet antavat periksi, mennään tekemään pienet treenit. Huomasin, että Urjalassa olisi ollut vielä tänä vuonna yhdet aluetason kilpailut, mutta jäävät meiltä kyllä suosiolla väliin. Ensikauteen sitten pyritään panostamaan, ainakin näin olen kaavaillut. Tokihan pidempiaikaisia suunnitelmia on sen turhempi tehdä, ikinä kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kunhan taas ajorytmi saataisiin kohdalleen, olisi kiva treenailla koulupuolta enemmän. Kun laitumelta palaillaan takaisiin kotiin, niin voisi aloitella koulutreenejä ihan kentälläkin. Tai ainakin tätä vaihtoehtoa on harkittava, kerran ilmat ovat näin sateiset, että antavatkohan pellot vielä myöden.

Alkuun ajattelin, etten varmasti ikinä tule tähän sortumaan, mutta nyt kuitenkin! Olisi vuoro päästää teidät vuoroon, on kysymyspostauksen aika. Jos mieltäsi siis kaivaa jokin, tai haluat kysellä jotain muuten vain, nämä ovat nyt enemmän kuin tervetulleita. Vastaan parhaani mukaan, ja teen näistä sitten oman kirjoituksen, kun kysymyksiä on tullut tarpeeksi. Areena on jälleen kerran teidän! :)

~ Kuvista muuten huomaa, miten karvaiseksi Pihvi on nyt tullut :3

Jos tiedät kaikki vastaukset, kukaan ei esitä sinulle kysymyksiä.

Jos menet pois, mitä minulle jää?

Pihvi ponikaverinsa kanssa vuonna 1994.

Ensikerran istuin Pihvin selässä 22. kesäkuuta 2005. Eikä se kerta jäänyt viimeiseksi, eikä sillä hetkellä osannut ajatella, että siitä alkaisi oma, uusi tarinansa. Tämä postaus on pitkä, kuvat ovat tapansa mukaan isoja ja kerrottavaa paljon, vieläkin enemmän, kuin tähän kirjoitukseen mahdutan. Toivon mukaan jaksatte lukea loppuun! :)

Olin kuullut Pihvistä ensikerran ratsastusharrastukseni alussa, vuonna 2003. Silloin se oli poni muiden joukossa, olla oli kaikenlisäksi hölmö nimi, ja kuulemien juttujen mukaan se oli vikuroiva ja mahdoton. En ikinä haluaisi sellaista ponia, en ikinä, ajattelin, mutta kuinka sitten kävikään – koskaan ei saisi sanoa, ei ikinä. Pihvistä tuli vuokraponini ensimmäisen ratsastuskertamme jälkeen, ja vuokrasuhdetta kesti 2006 helmikuun 14. päivään asti, jolloin vuokrasuhde syveni omistajuudeksi – niin ponista tuli kuin tulikin ensimmäinen oma ponini. Mutta palataanpa alkuun, ihan alkuun…

Pihvi syntyi 5. heinäkuuta 1993 Parkanoon kasvattajilleen Vesanto & Virranhaaran tallille. Reilun viiden kuukauden ikäisenä Pihvi muutti uuteen kotiin, Seinäjoelle, josta ensimmäinen kuva pikkuryökäleestä on. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten...

Pihvi vuonna 1995 - hieno ori !

Talvella 1997.

22. kesäkuuta 2005.

Pihvin muutti kesällä 2005 silloiselle tallille, jossa kävin ratsastamassa. Ensimmäiset ratsastuskerrat tulivat ja menivät, ja jokseenkin taisin olla ihastunut Pihvin ajatuksenjuoksuun, jota en kuitenkaan vielä tuolloin ymmärtänyt alkuunkaan. Pian olikin huomattavissa, että totisesti olin tainnut vuokrata ponin neljäksi päiväksi viikossa, ja siitä se tarina sai lisää potkua jatkua.

Ensimmäisiä ajokertoja vuonna 2005 - eipä tuolloin mielessä käynytkään,

mitä se tulevaisuus tuo tullessaan.

Vuokraamisen piti kestää läpi kesän, mutta kuinkas siinä sitten kävikään – se jatkui ja jatkui. 14. helmikuuta 2006 minusta tuli poninomistaja – melkoisen onnellinen sellainen. Tästä puolisen vuotta myöhemmin suomenhevostamma Siltteristäkin tuli oma hevosemme. Matkalle on mahtunut paljon, paljon erilaisia kokemuksia, oppimista, ymmärtämistä ja luottamista. Niin iloisia, kuin surullisempiakin hetkiä.

Keväällä 2006 menimme Pihvin kanssa Metsämäen ponikorttikurssileirille, ja viikon opiskelun seurauksena sitten oli P-ajolupa taskussa ja kiikarissa uudet koitokset raviradalla. Pihvin kanssa olen oppinut sen, että vaikka miten muut arvostelisivat tekemisiä ja päätöksiä, tärkeintä loppupeleissä on vain se, mitä itse haluaa tehdä ja kokea, ja menee sen mukaan. Heinäkuussa sitten oli ensimmäinen yhteinen starttimme, joka juostiin Metsämäen ponikuninkuusraveissa. Sijoituksena oli 8/8 ja ajaksi tuli 2.50,6, ilman laukkaa selvittiin maaliin russien joukossa. :)

Kevät 2007 oli muutoksien ja odottamisen aikaa. Tiedossa oli, että syksyllä oli lähtö omaan talliin, ja tallijärjestelyiden ohessa tuli pientä lisääkin mukaan - Pihvi sairastui. Kukaan ei osannut odottaa sitä, sen verran arvaamattomasti kaikki alkoi. Ponin vatsa meni aivan sekaisin, Pihvi laihtui, elämänhalu katosi, ruoka ei mennyt alas, karva ei irronnut millään... Liekö sitten takana masennus, kun ponilauma erosi muiden suunnatessa uuteen kotiin, vai jotain muuta, se ei koskaan tule varmasti selville.

Kaikki loppui niin nopeasti, kuin se oli alkanutkin. Yllä olevissa kahdessa kuvassa, on n. kahden kuukauden ero – ensimmäinen on otettu toukokuun lopussa, ajokuva ensimmäisistä valjakkokisoistamme heinäkuussa (joista muuten tuli voitto!).

Samaisena kesänä Pihvi pääsi hevoshammaslääkäri Cyrilin hoidettavaksi, ja kun hampaita jo viimeisteltiin ja tarkastusta oli lopettelemassa, tapahtui käänne. Aivan takana alhaalta löytyi isokokoinen koukkuhammas, joka oli vuosien mittaan porannut yläikeneen kipeän ontelon, joka oli tulehtunut. Ilman rauhoituksia hammas hiottiin tasaiseksi, ja vaikka aivan varmasti teki kipeää ponin ilmeestä nähden, poika kesti sen hienosti – ja kyllä se kannatti! Lääkärikin ihmetteli, miten sellainen ylipäätään voi mahtua noin pieneen suuhun. Pihvin hampaathan olivat aiemmin jo säännöllisesti hoidetut, mutta perusraspauksella ei tätä ollut huomattu.

Syksyllä 2007 Siltteri ja Pihvi muuttivat omaan talliimme, jonne ovat kotiutuneet mainiosti ja nauttivat siellä rauhallisuudesta ja tutuista ihmisistä ilman hälinää ja stressiä. Talvet hevosemme viettävät täällä, mutta kesäisin lähdemme kymmenen kilometrin päähän laitumelle, jossa kaksikko saa laiduntaa yötä päivää kesäkuusta syksyyn asti.

Ensimmäiset - ja samalla myös viimeiset - koulukilpailut 2008.

Vuosi 2008 oli todellista kehittymisen aikaa – kävimme säännöllisesti tunneilla, kilpailimme monessa lajissa ja saimme arvokasta kokemusta monella eri saralla. Syksyllä käynnistyi toinen vuosi omassa tallissa, ja rutiinit olivat jo ennestään tuttuja, joten arkeen palaaminen onnistui helpommin.

Keväällä 2009 taas iski se, mitä ei kukaan olisi halunnut enää kokea - Pihvi oli jälleen sairas. Poni oireili samalla tavalla kuin viimeksikin, ja itselleni henkilökohtaisesti tämä kevät oli entistä pahempi, sillä muutama vuosi aiemmin en ollut vielä tajunnut tilanteen vakavuutta. Nyt se oli jälleen käsillä – silloin ajattelin ja kävin läpi, että ovatko nämä nyt niitä viimeisiä, arvokkaita hetkiä?

Pihvi pääsi nopeasti Hevosklinikka Anivetiin, jossa ponilta otettiin verikokeet, hiekkaröntgenkuvat ja tarkistettiin hampaat. En ole ikinä nähnyt Pihviä kamalamman näköisenä, kuin tuona päivänä, kun poni seisoi klinikan käytävällä rauhoittavan aineen jälkeen niin velttona, kuin olla ja saattaa. Se kaikki pienikin tumma väri, mikä Pihvillä surkeassa karvassaan tuolloin oli, näytti aivan harmaalta, ja pää riipuksissa poni nojaili pieni, x-full-kokoinen nahkariimu päässään.

Hiekkaa löytyi reilun 20cm matkalta, mutta kuitenkin sen verran vähän, ettei sen pitäisi vaikuttaa tällä tavalla. Hampaat tarkistettiin, ja piikkejä ei ollut tullut, ja kaikki oli kunnossa. Poni sai toipua hetken aikaa karsinassa ennen kotiinpaluuta, ja ns. ensiavuksi ostettiin eräänlaista hiivavalmistetta, jota syötettäisiin läpi kesän.

Muutama päivä meni, ja niin verikokeidenkin tulokset tulivat. Hemoglobiini oli tavallista hieman alhaisempi, mutta albumiinitaso oli romahtanut. Ilmaan heitettiin IBD epäilys (Inflammatory Bowel Disease – tulehduksellinen suolistosairaus). Aikaa annettiin viikko, ja mikäli hiivavalmisteen johdosta mahaoireet eivät häviä, niin edessä olisi mahalaukun tähystys.

 

 Kaikki loppui vuoden 2007 tapaan yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin. Kesä meni vauhdikkaasti, ja elokuun 31. päivä Pihvi starttasi kauden ensimmäisen starttinsa raveissa, ja teki uuden ennätyksen – 2.39,6 . Tämän jälkeen startteja tuli enemmän kuin muina vuosina, ja ehkäpä meidän raviuran huippukohdaksi tuli uuden ennätyksen lisäksi Ypäjän harjoitusravien 2 sija. Raviharrastuksestamme ja sen saralla päättyneestä urasta voit lukea täältä ja katsoa tästä muisteluvideon.

Omien vuoden 2009 hevostapahtuminen aikana kasvoin itsekin paljon – mikään ei ole itsestään selvää, kaikkiin ihmisiin ei voi luottaa ja kaikkien sanomisista ei kannata välittää. Sen, miltä tuntuu, kun joku on minulle itselleen jostain asiasta kateellinen, ja miten ilkeästi ihminen osaa purkaa sen toiseen. Läheisetkin kaveri- ja ystävyyssuhteet voivat loppua ilkeästä sanomisesta, ajattelemattomuudesta - oli se sitten tehty tarkoituksella tai tarkoituksetta. Asiat voi sanoa nätisti, kunnioittaen muiden tunteita ja ajatuksia. Kaiken sen kokemani jälkeen täytyy sanoa, että olen paljon vahvempi ihminen, kuin ennen.

Taas oli yksi sivu käännetty elämän loputtomissa opeissa, ja aika siirtyä eteenpäin. Keväällä kävimme pyörähtämässä match showssa, joista Pihvi ei pahemmin ole koskaan välittänyt, eikä poika jaksa olla vieraskorea tai käyttäytyä siivosti. Tuomari kuitenkin piti Pihvistä, ja vaikkei ykköspalkintoa ihan irronnutkaan, muistoksi tuli monta mustelmaa ja sen sellaista… Tänä keväänä keksin sen, mistä olen sen jälkeen haaveillut – valjakkoajon. Vettä myllyyn lisäsi vielä se, kun Pihvi eräällä ajokerralla hoksasi itse laukannoston kärryjen edestä, ja sen jälkeen oli edessä suma vaaleanpunaisia pilviä tulevaisuuden suhteen ja niiden läpi itsensä raivaamista päivästä toiseen.

Ravit saivat jäädä, ajatus oli takaraivossani jo läpi kesän. Kaikessa on aina lopettamisen tuska, kuin myös tässäkin asiassa – niin ne jäivät vähitellen, ja viimeinen startti juostiin 13. syyskuuta 2010 - ja tästä muutamaa tuntia myöhemmin, starttasin Pihvin kanssa elämämme ensimmäiseen driving class-kilpailuun. Sekä poniravit, että poninäyttelyt järjestettiin samassa paikassa, joten välissä oli vain odottelua ja valjastuksen muutto seuraavaa koitosta varten. Pihvi oli radalla väsynyt, eikä aivan parasta keskittymistä ponilta irronnut, mutta voitto tuotiin kotiin sinä sateisena päivänä. Siitä se ajatus sitten lähti – vai miten se meni?

Vielä loppuun – Pihvi on elämäni paras asia, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Kun muistelen ensiaskeleita yhdessä, en olisi ikinä uskonutkaan, miten syvän vaikutuksen suhde johonkin, jonka tahtoon ei voi vaikuttaa, voi tehdä. Vaati ottaa muutaman askeleen lisää, jotta oppi mitä haluaa tehdä. Kaikkien niiden ylä- ja alamäkien jälkeen kaikki on ollut sen arvoista. Tulevaisuutta ei voi tietää, mitä tapahtuu huomenna, kuukauden päästä? Ehkä on parempi, ettei tiedä tulevaisuuden mutkia ja suoria teitä.

Meillä oli äänestyksessä, että millaisen erikoiskirjoituksen kirjoittelen, ja tasatilanteessa päätin kertoa hieman ajasta ennen, kuin saitte hypätä blogissamme elämäämme mukaan. Eihän tätä voi lyhyeksi sanoa, mutta tarvitseeko kaiken olla aina niin ytimekästä? Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita, kertokaa mitä mieltä olette? Yllättikö joku asia? Areena on nyt teidän!



Huikein show maailmassa on elämä itse.