Ylimääräisiä sydämenlyöntejä ja tarkkuusajoa

 

Jos aloitetaan ylimääräisistä sydämenlyönneistä – keskiviikkona olin saada jonkun kohtauksen, kun sain soiton, että Pihvi on karannut. Ei siinä muu auttanut, kuin singahtaa Skanssin Hesen pöydästä ylös ja kipittää parkkihalliin autoon ja lähteä huristelemaan kohti tallia. Ensinnäkin Skanssi on aivan päinvastaisessa suunnassa, ja ripeällä vauhdilla matka kestäisi puolisen tuntia, toiseksi Pihvi on älyttömän vaikea ottaa kiinni, kolmanneksi oli neljänruuhka sekä viidenneksi varmasti kaikista pahin – meidän tilamme sijaitsee ison tien ja joen välissä, ja tällä isolla tiellä painavat rekat meidän ohi menevällä suoralla vähintään sitä sataa kilometriä tunnissa.

Pieni, eikä niin pienikään pelko hyppäsi siinä vaiheessa mukaan, meinaan jos tosissaan poni painoi pitkin pihaa ja peltoja, niin äkkiäkös se tielläkin olisi. Ja ison tien jälkeen alkaakin sitten suuri metsä, josta yhden mustan pikkuponin löytäminen olisi työn ja tuskan takana. Monelle sitä tulikin soiteltua, ja loppujenlopuksi Pihvi oli saatu kiinni kymmenen minuuttia ennen omaa saapumistani. Tuolloin poni seisoi pörheänä ja itseensä hyvin tyytyväisenä tarhassa. Pihvi oli juossut jokirantaan, sieltä mansikkamaan läpi pihalle palloilemaan, tämän jälkeen sipulipeltoa pitkin pellolle, kasvihuoneen vierestä ulkorakennukselle ja ulkorakennusta ympäri mieletöntä vauhtia. Loppujen lopuksi poni oli jäänyt syömään rakennuksen päähän, mutta lähestyessä paineli taas pirteästi omiin matkoihinsa. Kyllä siinä hieman jäi suu auki puhelimeen, kun Pihvi painelee pitkin maita ja mantuja ilman riimua – hetken sai taas olla villi ja vapaa…

Keskiviikosta tiistaiseen, Anivetista tuli Siltterin hoitokertomus, joka sai jälleen tunteet pintaan. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, mutta se sai mieleen viikontakaisen perjantain, jolloin vielä odotettiin eläinlääkärin tuloa. Nyt sen vasta ymmärtää, että samalla tavalla se aika vain kuluu, vaikka jotain todella olennaista puuttuisikin.

 

Eilen, torstaina oli vuorossa perunanistuttamista, ja muiden ajaessa perunoita traktorin kanssa maahan harjailin Pihvin oikein kunnolla. Aika terapeuttista muuten tuo karvan rassaaminen, ainakin yhdeltä ponilta. Pistin ponille etusiin putsit, hain kärryt ja aloitin valjastamisen. Kärryt olivat aivan kamalan siitepölykerroksen peitossa, kuurasin penkin ja selkänojan puhtaaksi ja kappas, kyllä se mustakin siellä alla vielä oli.

Olin ennen Pihvin harjausta käynyt viemässä pellolle muutamat tötteröt, jonkinsorttista tarkkuutta oli luvassa. Meillä pellot ei ole vielä kylvetty, mutta kaiketi sen aika pian tulee… Sitten on vuorossa pitkä kenttäkausi sekä satunnaista maastoilua. Pihvi on nyt joka päivä syönyt muutamaan otteeseen vihreää narussa reilun 15 minuutin ajan, pääasiassa niiltä alueilta, jotka sitten menevät pois kylvön yhteydessä.

 

Kun kaikki oli valmista, suunnattiin pellolle. Käveltiin alkukäynnit, ja huomasin unohtaneeni potkuremmistä kuminarut, jotka laitoin ensimmäisen kierroksen jälkeen paikoilleen. Otettiin pikkuhiljaa ravia, Pihvi joskin tarjosi saman tien laukkaa. Ravi lähti kuitenkin alkuhaparoinnin jälkeen pyörimään, ja ravailtiin sitten ympäri peltoa tehden samalla ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Aloiteltiin tarkkuus ravilla ajellen kartioiden välistä, olin suunnitellessani sitä pitänyt mielessä, että radan pystyisi toteuttamaan mahdollisimman monesta suunnasta ja järjestyksestä. Välit eivät olleet mitenkään virallisen mittauksen mukaiset, mutta muutaman laitoin hieman pienemmiksi.

Kuvasta näkee, missä suurin piirtein tötteröt olivat, mutta välimatkat eivät pidä paikkaansa. Hieman suuntaa-antava ja rata antoi mahdollisuudet tulla sekä yksittäisiä, kahta peräkkäin tai koko rataa eri teillä.

 

Pihvi pysyi suhteellisen hyvin ravilla, käytettiin taas aika paljon oikea ja vasen äänitermejä, poni oikeastaan kääntyili pääasiassa näillä. Ei mitään uutta sinänsä, mutta kuitenkin! :) Ravien jälkeen nostin laukan ja jatkettiin tarkkuutta laukalla. Vauhtia tuli aika paljon lisää, mutta pienemmätkin tiet sujuivat onnistuneesti, kiitos ponin ketteryyden. Mentiin laukalla molempiin suuntiin, laukanvaihdot suunnan muuttuessa olivat hyvin kateissa eilen, mutta mentiin sitten perinteisellä laukka – raviin ja uusi nosto menetelmällä.

 

Tarkkuuden jälkeen päästin Pihvin laukkaamaan pellon vielä molempiin suuntiin, sai mennä niin kovaa, kuin lystäsi. Tämän jälkeen äitini hyppäsi ponin kärryille ja kokeili pitkästä aikaa ajamista. Hyvin se menikin, Pihvi paineli reippaalla ravilla peltoa ympäri. Loppuun vielä Mika ajoi Pihvin kanssa muutaman portin, kunnes otettiin loppuverkat ja suunnattiin purkamaan varustus.

 

Valjaiden poisoton yhteydessä tajusin, että toinen vetoliina meni jostain ihan muualta kuin piti… Joten ei takerruta siihen, kun kuvissakin näkyy :> Tämän jälkeen harjasin Pihvin ja viilensin hikiset paikat viileällä vedellä. Äiti teki Pihville tarhan viereen muovitolpista pikkulaitumen – kyseinen pellonpätkä menee pian kylvölle, joten Pihvin on hyvä syödä nyt ensin niistä paikoista vihreät pois, kun niihin ei sitten pian ole mahdollisuutta. Kun kylvöt saadaan alta pois ja pieni sadekin (mielellään yöaikaan, kiitos) olisi tervetullut, Pihville aidataan oma minilaidun talon päähän. Tuo läntti on kyllä siten otollisessa paikassa, että toisella puolella on pensasaita ja toisella isot männyt, jolloin auringonsuojaakin löytyy paahteisena aikana.

 

Pihvi sai syödä reilun tunnin vihreää omassa rauhassaan ja tultiin sen jälkeen laittaan talli ja tämänpäiväiset heinät valmiiksi. Pihvi hetken aikaa hiekkatarhassa sulatteli syömisiään ja sen jälkeen pääsi tallin viileään syömään iltapöperöt ja nukkumaan. :)

voi onni olla tässä kun ollaan vaan