Tänään
oli vuorossa molempien heppojen liikutus! Kävimme yhden aikaan antamassa
hevosille päiväheinät. Pihvi oli ottanut kunnolla aurinkoa, poni oli molemmin
puolin aivan märässä hiekassa, kiitos viimepäivien sateiden. Aurinko oli
kuitenkin kuivattanut ponille suhteellisen ruskean naamion, jonka päätin kuoria
vasta illemmalla. Koko päivän on ollut ihan mielettömän nätti ilma, joskaan ei
niin hirvittävän lämmin (ainakaan omasta mielestäni).
Viiden
aikaan hevoset saivat normaalisti uudet heinänsä, ja odotellessa seitsemään
asti lisäilin viimeaikaisiin postauksiin tunnisteita. Tarkoituksena olisi
laittaa kaikkiin jo tulleisiin postauksiin ne ja lista tuonne sivuun, mutta
toteutukoot se samaa vauhtia uuden ulkoasun kanssa! Seitsemän maissa siivosin
tallin ja raahattiin pellolle hieman estetarvikkeita. Tehtiin kaksi estettä
sekä pujottelu + matto. Agilityjuttuja oli siis hieman tiedossa, hyvin
yksinkertaisia sellaisia. :) Hieman harkitsin trukkilavankin mukaanottoa, mutta
sellainen kaipaa vielä hieman fiksusta ennen käyttöönottoa. Esteiden kokoamisen
jälkeen otin Pihvin tarhasta harjattavaksi. Siinä olikin tekemistä, eikä poni
nyt ihan puhtaaksi tullutkaan. Jos ilmat lämpenisivät vielä, olisi kiva pestä
molemmat hevoset ennen laitumelle menoa! Laitoin ponille suitset ja nappasin
mukaan niin riimunnarun kuin juoksutusliinankin.
Pihvi
oli juoksutuksessa melko malttamaton, joka johtui varmastikin niistä muutamista
esteistä, jotka olimme pellolle kasanneet. Poni pyrki jatkuvasti esteiden
tuntumaan ja painoi ympyrää melko lennokkaasti. Vaikka pieniä erimielisyyksiä
olikin, poni siirtyi laukasta raviin ja ravista laukkaan ihan mukavasti sen
suuremmitta kommelluksitta.
Alkulämmittelyn
jälkeen aloitettiin pienellä ristikolla, Pihvi oli niin innoissaan! Ponnua taas
vaihteeksi löytyi muille jakaa. :) Oikeastaan tämän päivän tarkoituksena oli
tehdä irtohypytyskuja tarhaan, mutta se jää nyt toiselle päivälle.
Estetoistojen molempiin suuntiin jälkeen mentiin hieman rauhallisempaan osioon,
pujotteluun. Keskitötteröiden välissä oli matto, mentiin ensin maton päältä –
ei mitään ongelmaa. Poni ei itse asiassa ihmetellyt yhtään, yli kävellessään
haistoi vain hieman. Lähdettiin tekemään pujottelua, tötteröt n. 1-1,5metrin
päässä toisistaan. Molempiin suuntiin monta kertaa, joka kerta ylittäen maton.
Hienosti meni!
Hypättiin
pujottelun jälkeen liinassa vielä sinivalkoista pikkuestettä pystynä, ennen
kuin vaihdoin liinan riimunnaruun. Riimunnarussa juoksin itse ponin vierellä,
näin on jokseenkin helpompi viedä innostunut poninen esteelle. Alkuun
punavalkoinen este oli matalampi, mutta muutaman hypyn jälkeen korotin estettä
hieman, ja mentiin se kerran. Pihvin agilityhetken jälkeen vaihdoin ponille
riimun ja annoin sen hetken syödä tuoretta ruohoa tarhan pielestä. Kauaa tätä
iloa ponilla ei kestänyt, ensimmäinen kerta tänä vuonna, ettei tule liian
pitkää aloitusta.
Aikas hieno poni! |
Varusteiden
purun jälkeen Siltterikin pääsi hieman nassuttamaan tuoretta ruohoa aidan
toiselle puolelle. Pihvi katseli hieman katkerana… Pian Siltteri pääsikin
sisälle, Pihvillä oli tarhassa puolestaan omat juoksentelumenot meneillään.
Päivän päätteeksi siis vielä hieman irrottelua tarhassa, sitten hiivalääke
ruiskun kanssa suuhun ja talliin iltapalalle ja nukkumaan. Pihvi on tullut nyt
paremmaksi, jätökset jo suhteellisen kiinteitä, joten hyvään suuntaan ollaan
menossa. :>
Kuvia on taas paljon, ja tähän loppuun vielä lisää Pihvin irrottelusta! Kommentit jälleen tervetulleita. :)
Kiire, kiire... |
Illan hiljaa viiletessä
rakastan sua viel' Valosta on aavistus ja lupaus aamunkoin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti