Minun pitikin kirjoitella Anssista jo alkuviikosta, mutta kappas vain - näin torstaille se kuitenkin venyi. Ei vain ole ehtinyt, kun töitä on ollut ylitöiksi asti, flunssa painaa päälle ja tänään se sitten ärtyi niin, että oli pakko lähteä kesken päivän kotiin. Nyt sitten pitää lepäillä tämä päivä ja jos huomenna pääsiäisen kunniaksi suunnistaisi Metsämäkeen pääsiäisraveihin hieman haistelemaan raviradan tuulia.
Kuitenkin, lauantaina käytiin poikaa moikkaamassa, ja hänestä on kasvanut ihan ison hevosen kokoinen! Itse tosin epäilen myös sitä, että mielestäni kaikki viimeaikoina tapaamani hevoset ovat niin valtavia, kun omat kuviot pyörivät pääasiassa Pihvin ympärillä, jolla korkeutta on kuitenkin hieman vähemmän kuin näillä kavereilla. Ei kuitenkaan voida kieltää, etteikö tämä herra olisi vain komistunut ja kasvanut korkeutta. :)
Anssi kävi lenkillä tallikaverinsa Kallen kanssa, sillävälin minä ja äitini taaperrettiin hiittisuoran nurkkiin odottelemaan, ja aina välillä ravurinalku vilahti ohitse ja hävisi jälleen näkyvistä. Lenkin jälkeen Anssi sai ämpärillisen melassivettä, joka hävisi pojan toimesta nopeasti viimeisiä tippoja myöten. Taitaa tuo olla herran mielestä lenkin paras osuus! :)
Moikka!
VastaaPoistaLöysin sun blogin ihan sattumalta luettavaa ettiessäni, ja ihastuin täysin sun kirjoitustyyliin ja tähän ulkoasuun! Tosi kiva blogi, liityin lukijaksi. On niin kiva löytää poniblogi, ku itteltäkin löytyy kaksi ponia, tosin connemaroja :)
Heipsan!
PoistaKiitos, kiitos! On aina niin mukava kuulla kommenttia blogista ja omasta kirjoitustyylistä. :) Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti viihdyt mukanamme!
~ Anna
Heipsan, oon kuvaamassa raveja metsämäes huomen :))
VastaaPoistaT: Vilmaa
Ehkäpä törmäämme siellä! :)
PoistaHienolta näyttää tuo Anssi (:
VastaaPoistaMeidän ravuri juoksee huomenna Metsämäessä.
Hyvien treenaajiemme ansiota. :) Noniin, onnea matkaan teille! :>
Poista