Onnen hetki

Alkulämmittelyä.

Mielestäni tämän päivän erikoisen onnistunut juoksutus ansaitsee ihan oman kirjoituksensa - kirjoittelen kuluneen viikon ohjasajojuttuja myöhemmin tänne luettavaksi kuvien kera. Kuitenkin tämänpäiväiseen...

Tänään tapahtui yllättäen jotain erityistä - sellaista, minkä onnistumisen ilosta silmätkin kostuivat. Luvassa oli perinteisesti juoksutusta liinassa, tehtiin siirtymisiä askellajista toiseen välillä pysähtyen, jonka jälkeen siirryttiin kahden puomin ns. jumppasarjalle. Puomit olivat koroteut toisesta päästään sekä sen verran lähekkäin, ettei väliin mahtunut yhtäkään välilaukka-askelta, vaan ylitykset tulivat peräkkäisillä askeleilla. Puomit menivät tutusti ja vaivattomasti jonka jälkeen päästin Pihvin irralleen. Tarkoituksenani oli, että poni saisi laukkailla ja riekkua vapaana minkä tykkäisi. 

 

Lähetin ponin luota pois, mutta Pihvi jäikin ravilla ympyrälle juoksemaan. Useamman kierroksen ravailtuaan kokeilin mielenkiinnosta ääniapuja "laukka", "käynti", "ravi", "seis" - ja niin poni vaihteli askellajeja äänimerkistäni viipymättä. Alkuun tuntui, että jopas sattumalta se näin tekikin, mutta 10-15 minuutin aktiivisen irtotyöskentelyn jälkeen oli pakko todeta, ettei se nyt aivan sitä ollut.
 

Kuin näkymätön liina olisi mennyt välillämme, tosiasiakun on, ettei aina liinassakaan siirtymiset onnistu noin reippaasti ja puhtaasti (tai poni malta pysyä edes ympyrällä). Ehkäpä jotkut asiat tapahtuvat silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.

Hienoja hetkiä mahtuu jokaiseen päivään, mutta tämä tuntui siltä, että ollaan saavutettu taas jotain pientä ja ihmeellistä meidän yhteisellä polulla. ♥