Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet.
Tänään tuli täyteen 6 vuotta poninomistajuutta - Pihvistä tuli tasantarkkaan silloin oma ponini. Ensimmäinen. Matkalle on mahtunut kirjava tunneskaala tapahtumine, onnistumisine ja pettymyyksineen. Ei tule toista samanlaista, yhtä ainutlaatuista.
Reilu vuosi sitten kirjoitin pitkähkön kertomuksen, joka ei ole kokonaisuudessaan päässyt monien silmien eteen. Tekstillä on sen verran pituutta, etten tiedä, raaskisinko sitä koko tekstiä julkaista. Viimeiset kappaleet kertovat oman osansa.
Toisen tunteita ei voi täysin ymmärtää. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.
Olemme ajan myötä kokeneet paljon yhdessä – olemme kulkeneet lumisateessa pitkin peltoa, ravanneet pitkin hiekkatietä ukkosen jylistessä takanamme ja taivaan ollessa synkän sininen. Olemme kiivennet laukalla jyrkän ja kivisen ylämäen, kahlanneet läpi uittokuopan, painelleet täyttä neliä vastapuidulla sänkipellolla, kilpailleet kavereiden kanssa laukalla välitse sorakumpareiden. Olemme opetelleet asioita neljän aidan sisällä tunneilla ja valmennuksilla, hikoilleet yhdessä ympyränpienennysten parissa. Olen tuntenut kanssasi iloa ja samalla häpeää kieltäessäsi viimeisissä, virallisissa estekisoissamme seitsemän kertaa samalle esteelle ylittämättä ikinä sitä, kokenut tämän jälkeen elämäni hienoimman hypyn 60cm okserilla, jonka tunteen pystyn käsittelemään edelleenkin päässäni – ja mahanpohjassa vielä vuosien jälkeen. Olemme yhdessä juosseet ruohikkoisen mäen ylös, olemme uineet lammessa, olemme laukanneet hiekkakuoppaa ylös kera ilopukkien, olemme menneet ravaillen pisin raviradan harjoituslenkkiä lintujen laulaessa kesäistä sävelmäänsä. Olemme kaataneet roskalaatikon ja sen sisällön pisin tietä taistellessamme punaisen postilaatikon ohittamisesta, olemme kulkeneet hämärässä sumun keskellä, olemme laukanneet pisin lumista tietä sukset perässämme. Olemme juosseet kilpaa pellolla, olemme viettäneet aikaa yhdessä, olemme kulkeneet kaksin pisin hiekkatietä toivoen, ettei tie loppuisi koskaan.
Olen itkenyt kanssasi, olen nauranut kanssasi, olen kertonut sinulle ajatuksiani ja tunteitani, olen purkanut sinulle pahaa oloani, olen halannut sinua, sanonut rakastavani sinua ja tarkoittanut sitä. Olen menettänyt vuoksesi yöuneni, tullut puolenyön jälkeen laitumelle tarkastamaan, voitko hyvin, olen syöttänyt sinulle omenoita, olen laulanut kuullesi, olen ratsastanut sinulla vailla satulaa ja suitsia, olen ottanut kuvia ja matkustanut kanssasi. Olen pitänyt sinua pystyssä, kun olet ollut tutkittavana, seurannut sinua kaikkialle, minne oletkaan mennyt.
Merkitset minulle paljon, enemmän kuin ikinä arvaisitkaan. Olen luvannut sinulle, että kuljemme yhdessä viimeisille metreille asti. Tapahtui se sitten huomenna, viikon päästä, vuosien päästä? Ken tietää, mitä tulevassa tapahtuu.
Lupaathan minulle kuitenkin yhden asian? Sitten kun lähdet, jääthän puolitiehen odottamaan, jotta voimme kulkea tiemme yhdessä loppuun…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti