Sorateiden sankarit

Sunnuntaina oli vähän erityyppistä tekemistä tiedossa, kun Pihvin kanssa mentiin kentälle kokeilemaan vähän agilityjuttuja. Pihvin kanssa on ennenkin agilityä kokeiltu, mitään pelottavaa tai kammottavaa vastaan ei vielä ole tullut. Agility ei muutenkaan ole aivan se Pihvin ”the” juttu, mutta yhteinen tekeminen on tärkeintä.

Alkuun Pihvin keskittyminen oli kohtalaisen ja hyvän välimaastossa, ensitöiksi ihmeteltiin hieman roikkuvia, lepattavia hapsuja. Hieman haistelua, sitten hieman hapsujen hieromista turpaan ja poskiin, ja seuraava askel olikin jo alta kulkeminen moitteetta. Seuraava este oli maton yli kulkeminen, tätä oli jo ennenkin harjoiteltu niin pressujen kuin maton kanssa, ja poni kulki reippaasti epäröimättä yli.

Este, jota hyppäsimme, oli kaksi heinäpaalia rinnakkain. Hieman erilaisuutta perusesteisiin, tosin Pihvi taisi nähdä esteessä monen päivän ruuat, kun poni kesken hypyn yritti vetää pään alas, jotta saisi suuhunsa hieman mutusteltavaa. Kummastusta tuotti selvästi kaikista eniten autonrengas, jonka tarkoitusta Pihvi ei ymmärtänyt – tai ei halunnut ymmärtää. Tarkoituksenahan on saada etujalat renkaan sisälle, ja poni seisomaan siinä hetken aikaa.

 Kiertämistä, kiertämistä, haistelua, puhaltelua ja lopulta poni tuijottaa minua ”ajattelitko tosissaan, että laittaisin jalkani tuonne?”. Näinhän ei siis käynyt, vaikka moneen otteeseen yritettiin ja yritettiin, nostamalla, kiertämällä, ihmettelemällä ja aivotyöskentelyllä, mutta ei. Kerran sain ujutettua Pihvin toisen jalan renkaan sisälle, muttei mitään sen kummallisempaa tapahtunut. Poni kylläkin keksi, että voihan siihen leukaa hangata, haistella hämähäkinseittiin juuttunutta perhosta tai muuten vaan olla ja ihmetellä.

Pihvin kanssa esteeltä toiselle juokseminen on oikeaa kilpajuoksua – mitä kovempaa itse menee, poni tulee sitä kovemmin vierelle. Tähän kun lisätään vielä muutamat pystyynhyppy-yritykset ja en varmasti mene – jäädytykset, on minulla ja Pihvillä homma oikein hallinnassa.

Viimeisenä esteenä otettiin vielä kiikkulauta, joka tuotti hieman ongelmia… Laskin sitten laudan maahan, ja käveltiin siitä yli ilman keikautusta, että saatiin onnistunut lopetus tälle päivälle. Oli kyllä kivaa, vaihtelu virkistää, niin oman, kuin poninkin mieltä! :)

Sitten ollaan me toiset joiden ainoa keino on kannatella toisiaan.