Heti alkuun pahoittelen, ettei kirjoituksia ole tullut vähään aikaan – on ollut monenlaista tehtävää, kun opiskelutkin taas jatkuivat, autokoulu on kriittisimmillään ja aikaa tuntuu olevan rajallisesti. Mutta, mutta, palataanpa viimepäiviin!
Toisinaan tulee miettineeksi, mikä on kenenkin mielestä hauskaa – onko varmasti muiden kustannuksella leikkiminen ja pilailu aina sen kaiken vaivan arvoista. Aiheuttaa toisille ylimääräistä huolta, järkytystä, vaivaa ja vastauksettomia kysymyksiä. Pahimmassa tapauksessa jotain, mitä ei voi takaisin saada. Eniten se koskettaa, kun se osuu omalle kohdalle. Meillä, torstai-perjantai välisenä yönä hevosten laitumen portti oli avattu, jota tietysti aamulla laitumella mennessä pelästyi kauheasti. Pihvi ja Siltteri laidunsivat kauempana, laitumen perällä, ja aamulla hevoset mennään tarkistamaan suhteellisen aikaisin – onneksi.
Eilen illalla ratsastin Siltterillä ensitöiksi kentällä, tyttö keskittyi hyvin ja kokosi itseään mukavasti. Teimme ympyräharjoituksia, taivuttelua ja temponvaihteluita. Neiti ei kyttäillyt mitään, lukuun ottamatta ladon päätyä matkalla kentälle, ja takaisin tullessa laitumelle kiiruhti Pihvin luo. Poni odottelikin jo portilla, ja samalla päästäessäni Siltterin laitumelle, nappasin Pihvin mukaani.
Laitoin ponin etujalkoihin uudet, Hööksistä tuolloin ostamani neoprenheijastinsuojat, jotka olivat juuri sopivat ponin jalkoihin – tarpeeksi jämäkät, eivät pyöri jalassa ja tarrat pitävät. Sekä tietysti pinkki, tosimiesten väri! Mentiin sitten takaisin kentälle, matkalla pysähdyttiin hieman russ-tyttöjä moikkaamaan, Pihvin viimekesäinen tyttöystäväkin sieltä löytyi. :)
Alkuun juoksutin Pihviä liinassa, totteli hyvin ääniapuja – yllättävänkin hyvin, sillä viimekerrasta on jo aikaa! Viimekerrat, kun Pihviä on liinassa juoksutettu, päässä on ollut vain naruriimu. Kehitystä on siis tapahtunut huimasti! Pihvin juoksuttaminen ei ole ollut oikein miellyttävä juttu, sillä ponilla oli tapana sinkoilla sinne tänne päättömästi, juosta päin ja uhitella. Nyt tämä sujuu jo mielekkäästi, ja Pihviä on ollut ihan ilo juoksuttaa.
Poni siirtyi näppärästi ravista käyntiin, kääntyi pyynnöstä, nosti laukkoja, sekä ominaiseen tyyliinsä viskoi päätä ja pukitteli siinä ohessa. Molempien suuntien laukkojen jälkeen otin Pihvin pysähdyksiin ja irrotin liinan, ja päästin ruunan painelemaan vapaana. Iloisia pyrähdyksiä tuli kierros toisensa jälkeen suuntaan jos toiseenkin, ja juoksutin Pihviä vielä jonkin aikaa, kunnes jätin sen rauhaan. Odottelin hetken kentän keskellä, ja pian pieni turpa tuli puhaltelemaan ilmaa silmät suurina. Käveltiin hieman, ja sitten suunnattiin portille, jossa otin Pihvin takaisin naruun ja lähdettiin laidunta kohti.
 |
| Jos on aallot korkeita ollaan samalla puolella ne suuret rakkaustarinat on tosia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti