... ne hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa. |
Elementissään, huomatkaa Siltterin ylähuuli :3 |
Pian alkoikin pyryttää lunta, ja illan mittaan kymmeneen asti sitä satoi. Pikkuhiljaa tuo valkoisuus alkoi jäädä, eikä sulanutkaan alun tapaan pois. Nyt sitten täällä on jälleen kerran lunta, hiphei. Hevoset eivät hirvittävän innoissaan olleet tästä, Pihvi tosin näytti suhteellisen vähän mököttäväistä naamaa. Laitettiin iltatallit valmiiksi, ja mentiin ottamaan hevoset sisälle. Otin Pihvin kiinni ja juoksutin sitä hetken narun päässä ympyrää, poni nosteli etujalkoja suorina eteenpäin, viskoi päätä ja painoi sen sitten ryntäisiin. Siltterin mentyä sisälle päästin Pihvin tarhaan uudelleen vapaaksi, ja ai että poni paineli!
Alkuun Pihvi mennä pukitteli ja riehui, pikkuhiljaa vauhti alkoi muuttua rennommaksi ja poni rauhoittua. Videolla näkyy ponin loppulaukkailua ja ravailua, kuvattu kännykkäkameralla, siksi laatu hieman tuollainen. Kyllä siitä itse ihan selvää kuitenkin sain missä poni singahtelee. :)
Juoksutuksen lopuksi poni käppäili luokseni kentän keskelle, ja mentiin siitä sitten talliin Siltterin seuraksi. Poni taisi olla tyytyväinen pienen energianpurkauksensa myötä, kuin minäkin ulkoilusta. Huomenna itselläni on koulusta vapaa, taidan perehtyä päättötyön pariin (tai sitten en). Siltterin omasta postauksesta puuttuvat enää muutamat tuoreimmat kuvat, saa nähdä, koska sen tänne sitten lisäilen – toivottavasti lähiaikoina. Kommentit ovat jälleen tervetulleita! :>
Ehkä vielä ei kannatakkaan pönttöön muuttaa, tai ainakin sitten pysyä visusti sisätiloissa. :) |
Ihania kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista