perjantai 27. tammikuuta 2012

Pakkasta ja toivekirjoituksia

 
Muutamaan päivään on mahtunut auringonpaistetta, reipasta pakkasta ja hieman kiirettäkin. Torstaina kävin tekemässä aamutallin – minulla oli pitkästä aikaa luvassa käynti koululla, joten töihin en tuona päivänä ehtinyt. Otin hevoset ulos, siivosin tallin ja haravoin tarhasta hieman kakkoja kasaan ja kuskailin lantalaan. Paluumatkalla tallilta kotiin poikkesimme laitumemme kautta, josta kävin nopsaan nyppäisemässä valkoiset muovitolppamme ylös, ja jatkettiin sitten matkaa kotiin ja koululle. Tämän kirjoituksen hevoskuvat ovat siis torstaiaamulta.

Tänään kävin K-maataloudesta hakemassa paalin turvetta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ottaa pellavakuiviketta, mutta edelleenkään tätä ei ollut varastossa. Ensiviikolla sitten pitäisi saada tuota… Hieman tuntuivat varastomiehet naureskelevan, kun minä pienellä autolla tulen hakemaan turvepaalia! :)




 
Tästä päivästä sen verran vielä, että postilaatikkoon oli tullut Hööksin kevät/kesä 2012 – kuvasto. Olen jonkin verran ehtinyt päivän mittaan sitä selailla, mutta sen ihmeempiä löytöjä en ole tehnyt. Oikeastaan tämä taitaa johtua siitä, että tällä hetkellä ei ole mitään välttämätöntä tarvita. Paitsi enemmän vapaa-aikaa, ja sitä Hööksikään ei pysty tarjoamaan. Itse huomaan olevani vannoutunut Hööksin asiakas, olen tykännyt varusteista ja hinta-laatu-suhde on ollut kohdallaan. Pihviltä löytyy ihan mielettömästi Hööksin varusteita! Muutamat tuotteet voisin kuitenkin nostaa uusimmasta kuvastosta esille.

 
Kirkkaanväriset yhdistelmäpintelit. Näissähän ideana on se, että toinen puoli pinteliä on ns. normaalia joustopinteliä, ja puolet fleecepinteliä. Pihvillä tykkäisin noista keltaisista, oikeastaan nuo kaikki on ihanan värisiä! Toiseksi jutuksi jäisikin, että näyttäisiköhän poni joltain tukkijalalta noiden kanssa. Ja tuonkin lisäksi se, miten kurjalta tuntuukaan, kun nätit pintelit ovat likaiset kurasta tmv…


 
Pinkit korvahuput. Räväkän väriset korvahuput voisivat sopia meidän remmiin – sointuisivat ainakin neoprenbuutsien kanssa, ellei sitten mitenkään muuten.

 
Maastosuojat. Nämä voisivat olla kätevät tarkkuus- & maratonharjoittelussa. Harmikseni vain noita on myynnissä S, M ja L koko, joten todennäköisesti ovat liian isot Pihville. Etsintä sopivien suojien kohdalla jatkuu edelleen!
´

Vielä loppuun haluaisin antaa teille, lukijamme, puheenvuoron – millaisia erikoispostauksia haluaisit lukea? Mikä säväyttää? Onko joku jäänyt epäselväksi tai hämärän peittoon? Nyt saat vaikuttaa – kerro, mistä haluaisit lukea, niin yritän parhaani mukaan toteuttaa näitä! :)

19 kommenttia:

  1. Missä te muuten käytte treenaamassa maratonia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Haluaisin päästä Ypäjälle tai Hessitallille kokeilemaan, mutta varmaan joudutaan tyytymään jonkinsortin estealueeseen kotipellolle rakennettuna. :>

      Poista
    2. Ah, ookoo! Kyllä kait Ypäjälle saa mennä reenailemaan kun soittaa sinne, Harjussa ainakin saa tietääkseni vierailta talleilta tulla ja mennä ihan vapaasti.

      Poista
  2. haluisin tietää enemmän Siltteristä (:
    jotenkin on jäänyt vähän epäselväksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltteri onkin jäänyt hieman vähemmälle tässä blogissa, kun kerran Pihvin blogi on. :) Joulukalenterissa oli kuitenkin hänestä pieni esittely, ja varmaankin samanmoinen tännekin voisi tulla. :>

      Poista
  3. Olisi tosi kiva, jos joskus toteuttaisit videon pihvin valjastuksesta niin, että ohjeistaisit itse samalla ja kertoisit kokoajan että mitä teet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on toivottu, koitan toteuttaa jossain vaiheessa :) Tarvittaisiin vain valoisaa aikaa ja vetokarttu!

      Poista
  4. Siis oliko se pussissa oleva lehtinen kuvasto? Hertttinen jee, taisin viskata sen jo lehtikeräykseen... muhahhah!:D

    VastaaPoista
  5. Ovatko Pihvin jalat shet. -kokoiset? Jos, postaus suojasta olisi kiva, nimim. etsinnässä laadukkaat ja siistit shet. -kokoiset suojat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan nuo :) Harmi vain, että itselläni on sama ongelma, eikä suojia pahemmin ole :/

      Poista
    2. Mulla vähän sama juttu. :-/ Globuksen suojia olen miettinyt mutta kuulin että ne ovat surkeat kiinnityksiltään. Jännesuojia meillä on ollut Horzen, Nortonin ja vaikka mitä "shettis" kokoisia eikä eteen mitkään oikein ole sopivia vaikka Ilke on korkeajalkainen. Saati sitten jotain oikeasti hyviä suojia. Että jos löydät niin saat kyllä kirjottaa asiasta!
      Onneksi itsellä on mahdollisuus tehdä nahkatöitä itse, täytynee toteuttaa ponille sitten nahkasuojat kun on aikaa tehdä omia valjastöitä.

      Poista
    3. Ittelläni on jostain jännesuojat en muista mistä ja hivutus-suojat on Horzelta. Molemmat on kyllä hyvät... :)
      Minkälaiseen käyttötarkoitukseen haette suojia?
      Horzella on myynnissä meinaan maastopuutsit ja muitakin suojia. Meillä ainakin hyviä... Ja saa jotain suojia myös shettiskoossa..

      Poista
    4. En olekkaan pitkään aikaan käynyt Horzen sivuilla katsomassa, voisihan heidänkin suojat olla paikallaan. Lähinnä juurikin jotain maastosuojia haen, Hööksiltä löysin myös yhdet, joita harkitsen :)

      Poista
  6. Hei anna ! Olipa kiva kun olit kommentoinut blogiini :)
    Ja vielä ihanampaa oli löytää Pihvi jälleen !
    Tuli ihan kyyneleet silmiin kun näkee miten hyvin on Pihvillä asiat :´)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitoksia, Pihvi voi oikein hyvin :) Taitaa olla samanlainen rämäpää kun tuo on aina ollut, vuoden alussa itsekin havauduin siihen, että alkaahan ponillakin jo ikää olemaan. Olisi kiva kuulla, millainen tuo poni oli silloin aikanaan, jos tykkäät niin sähköposti anna.kesalainen@hotmail.com on aina tervetullutta! :)

      Poista
  7. moi :) aloitin just lukemaan sun blogia kun mullakin on shettisblogi, millä tallilla Pihvi asuu :)?

    ja erikoispostaus vois olla vaikka sun ratsastushistoriasta tai talliesittely tai jotain tällästä jos et oo jo tehny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tervetuloa blogin lukijaksi :> Pihvi asuu omassa tallissamme, postaus tästä löytyy joulukuulta. :)

      Poista