lauantai 14. tammikuuta 2012

25 asiaa Pihvistä ja arvontamuistutus!


Haluaisin vielä muistuttaa, että meillä on käynnissä arvonta – tai oikeastaan lukijakysely, johon vastaamalla pääset osallistumaan arvontaan. Palkintoina on kolme otsapantaa, joista voittaja saa sitten valita sen, mikä laitetaan tulemaan – kuvat löydät täältä. Vastauksia on tullut mukavasti ja sen perusteella olen blogia hieman muokkaillutkin. On ollut kiva kuulla, mitä mieltä te, lukijamme, olette olleet, ja millaisista kirjoituksista olette pitäneet. Vielä on siis aikaa vastata, ja sunnuntaina sitten onkin aika arpoa. Nähkää siis hieman vaivaa ja vastatkaa kysymyksiimme täältä. :)
Viimeaikoina on ollut omaan makuuni kaksi hieman raskaammanlaista kirjoitusta, toivon mukaan kuitenkaan lukeminen ei ole käynyt liian raskaaksi. Mitä mieltä olisitte, jos kirjoittaisin Pihvin vahvuuksista tai asioista, joita olemme vuosien varrella kokeilleet, niin erikoiskirjoituksia? Joulukalenterin 18. luukussa hieman avasinkin tätä aihetta, mutta voisin ihan kunnolla ja tarkemmin kirjoittaa näistä.

Tämän päivän asiaan – eli 25 asiaa Pihvistä! Osan varmasti tiedättekin, mutta tiedättekö kaikkea…?

1. Pihvi on korkeudeltaan 113cm.
2. ... mutta sen emä ja isä ovat molemmat 103cm korkeita.
3. Pihvin emän sukutaulu on tuntematon – katso Aloise.
4. … mutta on veikattu, että se pitäisi sisällään islanninhevosta.
5. Kilpaillessaan raveissa Pihvin kotirata oli Metsämäki, ja onhan se periaatteessa vieläkin – käyntikerrat ovat vain vähentyneet olemattomiin.
6. Virallisia startteja kertyi vuosien 2005–2010 ajalta 19 kappaletta.
7. Harjoitusravistartteja kertyi 4 kappaletta, joista totosijat 0-3-1.
8. Pihvi ruunattiin 14. elokuuta 1995.
9. Pihvin ruoka on kauraton, sillä kaura tuppaa nousemaan herran päähän.
10. Ruuaksi poni saa ns. tavallista mysliä & sinfonié – yrttimysliä, lisänä kivennäiset, merisuola, magnesium ja tarvittaessa elektrolyyttejä.
11. Pihvi on vuonna 2005 osallistunut shetlanninponien estemestaruuskisoihin, joskin luokan ulkopuolisena kokonsa vuoksi – sijoituksella 9.
12. Pihvi ei oikein pidä uimisesta – pelkästään veteen meneminen on inhottavaa. Suihkussa käyminen kuitenkin luonnistuu mainiosti.
13. Ikää tälle poniherralle tulee heinäkuun 5. päivä 19 vuotta – itsekin tosiaan tajusin tämän vasta äskettäin, että kylläpä minun pienelle herralle tuota ikää tulee samaa vauhtia kuin itsellenikin
14. Ennätykseksi raveissa jäi 31. elokuuta 2009 Metsämäessä juostu aika 2.39,6ke.
15. …ja voittosumma karttui vuosien varrella 130 euroon, sekä lukuisiin kannustuspalkintoihin.
16. Pihvi oli ennen lastausongelmainen, ja aikaa tähän sai varata ylimääräisen tunnin, jopa kaksi. Lastausongelmaa Pihvi kävi vuosia sitten läpi Kari Vepsän kanssa, ja tapa/pelko poistuikin… Kunnes se jälleen palasi.
17. Nykyään Pihvi kulkee traileriin sujuvasti, ilman mitään ongelmia. :)
18. Pihvi ei ole ikinä ollut mikään lastenponi – ei tule siis kuuloonkaan mitkään talutusratsastukset, -ajelutuksen tai muut vastaavat.
19. Tosimiehet käyttävät vaaleanpunaista – niinhän se menee, meilläkin!
20. Pihvi ei syö ruisleipää, eikä kaikkia vaaleita leipiä - mikäli leivän päälle on ripoteltu juustoa, takuuvarmasti leipäpala on tallottuna maahan. Eikä myöskään isoja porkkanoita, eikä sitä, eikä tätä…
21. Korkein yhdessä hyppäämämme este on ollut 80cm.
22. Irtona poni on kuitenkin ponnistanut yli 110cm mittoihin.
23. Pihvin lempihevosnamit ovat Hirnut (tyrnin makuiset) ja Effolin purkkikarkit.
24. Olen itse kilpaillut yhteisten vuosiemme aikana erilaisissa lajeissa – niin esteillä kuin koulussa, niin raveissa kuin laukkakisoissakin, match showssa, tehtäväratsastuksissa ja valjakossa.
25. Ensimmäinen voitto tuli vuoden 2007 Metsämäen poninäyttelyiden tarkkuusajossa (vastasi suurin piirtein valjakkoajon C koetta), josta irtosi kaikki - kokonaiskilpailun voitto, taito-osuuden & nuortensarjan voitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti