Ja niin lensivät trampoliini ja hevosaita - myrskytuhoja

Niin kaatui hevosaita.

 Sunnuntai-iltana tuli puhutuksi aamuisesta myrskystä, mutta tosiaankin ajattelin, että tavallinen tuuli sieltä tulee eikä sen kummempia toimenpiteitä tarvitse. Totuus valkeni kuitenkin maanantaiaamuna, kun tuuli repi talon kattoa irti, sähköt olivat poikki ja hevoset vauhkoina juoksivat tarhassa. Pihalla ollut trampoliini oli lähtenyt yöllä tuulen mukaan, lentänyt pitkin pihaa vihannesmaan, marjapensaiden yli, kasvihuoneen ja talon välistä, ja päätynyt pihan toiselle laidalle, ison ulkorakennuksen taakse. 

 

Ilma oli muuten upea, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli lämmintä, mutta tuuli oli niin hirvittävä, että tallinpuoleisen tarhan tolpat lähtivät kaatumaan tarhaan sisälle päin. Näitä sitten parhaan mukaan köytettiin pysymään pystyssä, kun ei sille hetkelle mitään parempaa pystynyt tekemään. Katolle käytiin ruuvaamassa muutamat ruuvit, toiveena, että pellit pysyisivät edes hetken kauemmin paikallaan.

Tarhan takasivun pleksejä ruuvattiin irti – sitä mitä niistä oli jäljellä, sillä tuuli oli repinyt niitä irti ja palaset lentelivät pitkin peltoa, ties minne asti ehtineet. Näistä hevosetkin taisivat olla eniten hermostuneet, mukaan lukien kaikki muu, mitä tapahtui. Aamullakin meidän rauhallinen Siltteri, joka harvemmin hermostuu mistään, oli lähestulkoon hyppinyt pystyyn, kun tallista pääsi pihalle. Samaten Pihvi hyppeli ja koikkelehti.

 

Tuuli hieman laantui, ja koko porukka oltiinkin terassilla jo ottamassa kenkiä pois ja menossa sisälle keittämään kahvia ja teetä, kun kerran tuo puuhella on. Sähköistä ei siis mitään tietoa, vettä ei hanoista tullut ja muutenkaan mistään muualla tapahtuneesta ei ollut mitään havaintoa. Katsoin taakseni tarhaan – kaikki hyvin, hevosetkin hieman rauhoittuneet ja palanneet syömään aamuheiniään – ja tästä 15 sekuntia myöhemmin isäni katsoo, ja näkee, miten tarhan takasivu kaatuu koko mitaltaan maahan. Siltteri oli jo ampaisemassa ulos tarhasta, mutta jäi kuitenkin empimään aidan kohdalla, joten paikalle ehdittiin ennen kuin kumpikaan ehti karkaamaan.

Otettiin hevoset kiinni ja vietiin talliin syömään loput aamuheinänsä. Mistä tähän hätään saataisiin uudet aitatolpat? Tapaninpäivä - pyhäpäivä, kello alle 12 ja hevoset olivat sisällä. Pakko uusi aita olisi saada vielä valoisaan aikaan, että hevoset saadaan takaisin pihalle ja homma pyörimään ilmasta huolimatta. Sähköt eivät olleet palautuneet, mistään ei edelleenkään kuulunut mitään ja puhelimet mykkinä, kun verkoista ei mitään havaintoa.

 

Mistään tulitikkuaidasta ei tässä meidän tapauksessa ollut kyse, vaan ihan kunnollisesta, yli 2 metriä korkeasta kolmen lankun aidasta kera sähkölankojen. Vanhaa, kaatunutta aitaa lähdettiin sitten purkamaan, ja vanhojen tolppien kohdalle lyötiin samanmittaiset kuin vanhatkin, pattinkia olevat tolpat, josta toinen pää sahattiin teräväksi. Nämä sitten iskettiin paikalleen ja vanha, ehjä lankku naulattiin tähän kiinni. Ennen tätähän meillä on ollut lankut ruuveilla kiinni, mutta tähän hätään ei nyt löytynyt ruuveja, saati tarpeeksi akkua akkuporakoneessa. Pian se pystyyn nousi, tosin tällä kertaa laitettiin vain kaksi lankkua, jotta tuulella olisi vähemmän pinta-alaa, johon ottaa kiinni. Uuteen vuoteen mennessä varmasti ylälautakin tulee laittaa paikalleen, sillä Siltteri on vähän hepuloiva rakettejen suhteen.

 

Niin hevoset pääsivät takaisin tarhaan, ja loppupäivä kului odottaessa, tulevatko sähköt takaisin. Neljän maissa mentiin tekemään loput normaalit tallityöt, ennen kuin oikeasti on pilkkopimeää. Ei valoa missään, ei edes autotiellä, kaikki alla vain pimeää.

Illalla oli aivan tyyntä, kun otettiin hevoset kahdeksan aikaan sisälle otsalamppujen valossa. Kaikki oli jälleen ihan hyvin, jännitys edelleenkin päällä, sillä tiistaiaamuksi oli jälleen luvattu voimakasta tuulta. Puhelinyhteydet tökkivät, ja sähkötöiden korjausajaksi on arvioitu useita päiviä, jopa viikkoja.

Nyt, tiistaiaamupäivällä asiat ovat suhteellisen hyvin, mutta illaksi on luvattu jälleen voimakasta tuulta, jopa 20-25metriä sekunnissa. Sähköä ei ole vieläkään, ja yhteydet tökkivät edelleen. Eipä ole aukealla paikalla asuminen helppoa – mutta ei ole muuallakaan. Teitä on poikki, puita kaatunut varmaan enemmän kuin koskaan, sähköt poikki sieltä sun täältä. Tapahtumarikas joulunpäätös, jonka koko eilisen päivän ajattelin olevan kuin unta – niin paljon ehti kaikkea tapahtua. Täytyy vain olla onnellinen, että asiat ovat näinkin hyvin, ja että koko perhe on ollut mukana korjausjutuissa ynnä muissa tapahtuneissa asioissa! :)

Harvemmin Pihviä sanon söpöksi, enkä sano vieläkään,
mutta - voihan tuitui sentään. :3