perjantai 12. lokakuuta 2012

Keskiviikon kävelylenkki ja toivottu kysymyspostaus


Hieman turinointia keskiviikolta! Pihvin kanssa perustouhuilua oli luvassa - harjausta, rapsuttelua, hieman juoksentelua ja kävelylenkki pihapiirissä.

Alkuun siivoilin tarhan, kävin vaihtamassa päiväheinät toisiin ja harjailin Pihvin. Juoksutin hetken ponia liinassa, meni ihan ok, käynnit ja ravit molempiin suuntiin. Niin liina vaihtui riimunnaruun ja lähdettiin kävelylle. Reitin varrelle mahtui vaikka mitä mielenkiintoista,  Pihvi oli hömelöllä tuulella, joten kaikki tuntui olevan niin kovin kiinnostavaa - kuten Manu-kissa, myllerrys lehtikasassa ja terassin portaat. Palailtiin tarhaan ja Pihvi sai päiväheinät, sillävälin lisäilin karsinaan turvetta ja tein muita pikkujuttuja, mitä nyt tallilla yleensä tulee tehtyä. Helposti sitä saa useamman tunnin kulutettua poneilemalla! Illalla oli vuorossa tavalliseen tapaan iltatalli. :)



Lukijan toiveeseen, kysymyspostaukseen. Tätä muutamaan kertaan ollaankin jo aiemmin yritetty, mutta kysymysmäärä on jäänyt pieneksi ja sen myötä toteuttamatta. Laitetaankin nyt, että 10 kysymystä täytyy vähintään olla, niin tämä toteutuu! Nyt siis kysymään - aihehan on vapaa, kunhan pysytään asiallisina. :)


23 kommenttia:

  1. Onko Pihvi yksin? Aiotteko hankkia sille kaverin jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
  2. Harrastatko hevosia muuten kuin Pihvin kanssa?
    Kilpailetteko tai tuletteko kilpailemaan Pihvin kanssa jossakin lajissa?
    Aiotko joskus ajaa sillä (osa)ostamallanne lämppärillä? :) En keksi enempää!

    VastaaPoista
  3. Käytkö jossain muualla ratsastamassa kun et voi Pihvilla ratsastaa ?
    Miten kauan Pihvi on ollut teillä?
    Miten päädyitte ostamaan Pihvin ?
    Oletko joskus katunut Pihvin ostoa ?
    Lempi ratsastustarvike liikeesi ?
    Lempi hevosrotu ?
    Millainen olisin unelmahevosesi ?

    VastaaPoista
  4. Jos Pihvi olis sun hoitsu, eli ei oma, jollain toisella tallilla, niin touhuisitko sen kanssa samoja asioita kuin nyt kun se on sinun omasi?

    VastaaPoista
  5. Sinä kun olet shettis ihmisiä, niin onko mielestäsi typerää käydä shettistallilla vain tekemässä tallitöitä, menemässä poniagilitya ja ajotunneilla, eli ei ratsastamassa kyseisellä tallilla lainkaan? Kehittyykö ponien käsittelyssä ajaessa ja mennessä poniagilitya? Ja onko järkeä ajella, jos ei aio suorittaa p-ajolupaa? :)

    VastaaPoista
  6. mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on itsesi ja pihvin varalle? :)

    VastaaPoista
  7. Miksiköhän yksi tyttö pääsee aina tallin omistajan mukaan taluttamaan poneja tallin ulkopuolisiin tapahtumiin? Onkohan hän itse kysynyt pääseekö välillä mukaan taluttamaan vai pyytääköhän omistaja itse sitä tyttöä taluttajaksi? Kannattaisko munkin kysyä siltä omistajalta voisinko tulla tapahtumiin taluttamaan, ja jos kannattais nii miten kysyisin?

    Joo sori, tää voi olla vähän typerärä kysymys, mutta kysymys kuitenkin :)

    VastaaPoista
  8. Onkohan mahollista saada mistään semmosta liikutusponia, jota sais ajaa kerran pari viikossa + tietty hoitaa, vaikka ei oo p-ajolupaa, mut osaa silti hoitaa, valjastaa ja ajaa?

    VastaaPoista
  9. Kiitos kysymyksistänne, lisää voi vielä laittaa, mutta piakkoin vastauspostaus tulee! :)

    VastaaPoista
  10. Mitä puuhailet vapaa-aikanasi muuten, kun et ole "poneilemassa"?
    Mikä Pihvissä on parasta? Entä mitä haluaisit siinä muuttaa?
    Nyt kun sinulla ei ole enää "isoa hevosta" jolla ratsastaa, oletko ajatellut meneväsi tunneille tai hankkivasi vuokrahevosta jostain toiselta tallilta jolla voisit jatkaa ratsastusta?

    VastaaPoista
  11. Mikä Pihvin säkä on?
    Kuinka paljon olette hypänneet ratana?
    Saatko uuden hevosen Siltterin tilalle?

    Siinä pari (:

    VastaaPoista
  12. No, kun noita kysymyksiä on jo tullut, niin panen tähän nyt vaikka yhen kysymyksen.
    Harrastatko vapaa-ajalla mitään muuta kuin poneja?

    VastaaPoista
  13. Kerta Pihvi on Parkanosta kotoisin, niin mitä itse pidit Parkanosta?

    VastaaPoista
  14. Tässä pari jotkut saattaa olla jo...
    Monta kertaa oot tippumut (Pihviltä)?
    Monta kertaa oot tippunut (Siltteriltä)?
    Kuka oli siun ratsastuksen opettaja?
    Talvi vai kesä, miksi?
    Mikä on siun lempi väri?
    Mitkä ovat kolme parasta ratsastus varustettasi?
    Kolme hyvää puolta Pihvistä, entös kolme huonointa?
    Kolme parasta hevos kuvaasi?
    Siinä pari:)
    T: Villivarsan lukia:)

    VastaaPoista
  15. Tiiätkö mitään blogeja, joissa ois vähä niinku sivuosissa sellanen eioma poni (esimerkiksi shettis, russi tms), jonka kanssa höntsäillään kaikkee nii maasta kuin selästä/kärryiltä, ehkä enemmän juuri maastakäsittelyä niinkuin juoksutusta, taluttelua ja ajamista? Jos tiedät, voitko linkittää?

    VastaaPoista
  16. 1. Aiorko viellä joskus käyä pihvin selässä?
    2. Aiotko ostaa uuden hevosen sitten kun Pihvi kuolee?
    3. Miten pitkä olet?
    4. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
    5. Pihvin patas varuste?
    6. Parhaat muisto Pihvin kanssa, entäs Siltterin?

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. 2. kysymykseen vastaan jo tässä, etten aio vastata. Mielestäni luettavissa hieman näihin 'älä kysy koskaan hevosenomistajalta' -kysymyksiin.

    ~ Anna

    VastaaPoista
  19. Miten Pihvi on suhtautunut siihen kun Siltteriä ei enää ole?
    Aiotko hankkia hevosen Pihvin seuraksi?
    Aiotko startata Pihvin kanssa vielä?
    Pidätkö Pihvin nimestä?
    Ratsastatko vielä Pihvillä?

    VastaaPoista
  20. silloin kun vuokrasit pihviä, mitä kaikkea teit sen kanssa, miten pitkä tallimatka sul oli ja millä kuljit sen?
    miksi ette mene pihvin kanssa agilitya?
    jännittääkö sua kovasti ennen starttia raveissa?

    VastaaPoista
  21. Miten sait Pihvin vuokralle?

    VastaaPoista
  22. Voiko mielestäsi kehittyä ratsastuksessa hyvin, jos käy maastotallilla maastotunneilla (jossa mennään vain käyntiä ja ravia) aina silloin kun kenttä on jäässä tai sitä ei muusta syystä voi käyttää, ja kentällä harjoittelee laukkaamista samalla rauhallisella hevosella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vielä satut lukemaan tämän, selvennätkö hieman kysymystäsi: ratsastetaanko tallilla aina maastossa, vai ratsastetaanko sekä maastossa, että kentällä? Ja siis silloinkun kenttä on jäässä, niin menette vain käyntiä ja ravia?

      ~ Anna

      Poista