Elämän pieniä tosiasioita

Ihan mieletöntä! Eilen aamulla tullessani Bloggeriin, meinasin tosissaan pudottaa silmät päästäni – lähestulkoon 100 lukijaa! En ole ikinä edes ajatellut, kun huhtikuussa blogia aloin kirjoittamaan, että näin paljon lukijoita voisi matkan varrella tulla. Kiitos vielä paljon kaikille!

Mietin pitkään, mistä tänään kirjoittaisin. Käytyäni mielessäni monia aiheita ja ehdotuksia, ajatus palaa aina samaan – hevosen omistamiseen ja erityisesti oman tallin pitoon. Itse tulin hevosenomistajaksi ollessani ala-asteen kuudennella luokalla. Silloin Pihvistä tuli ponini reilun puolenvuoden vuokrasuhteen jälkeen. Alle puoli vuotta myöhemmin, ei ikinä omaa hevosta - katras kasvoi Siltterillä.

Vuosi Pihvin tulon jälkeen oli tiedossa, että omaan talliin oli lähdettävä – muuta vaihtoehtoa ei ollut, ja kesä aikaa järjestää kaikki asiat; talli pihalle, kenttä, turpeet, lantala, heinät… ihan kaikki se, mikä ennen oli ollut itsestään selvää täysihoitotallilla hevosten asuessa. Kaiken tämän muun hässäkän lisänä oli se, että Pihvi oli tuon vuoden vielä todella kipeä. Se, miksi emme harkinneet uudelle vuokratallille lähtöä, oli siinä, että tältä seudulta ei olisi löytynyt sellaista paikkaa, minkä halusimme. Meille siis omaa talliin lähteminen tuntui kaikista omimmalta.

Niin tuli talli, tuli valaistu kenttäkin, tuli talliremontti, lantala, heinät, turvetta ja lopuksi Pihvi ja Siltteri. Niiden jälkeen tulikin kylmä talvi kovine pakkasineen, jäätynyt turve ja ihanat ilmat. Lunta tulee vaakatasossa, pakkasta reilusti ja tekee iltatallia pimeässä – kyllä siinä tosissaan herää mieleen se kysymys, että minkä ihmeen takia sitä ikinä viitsi lähteä tähän hommaan. Tai kun tallin kaikki turpeet ovat 30 asteen pakkasilla niin jäässä, ettei karsinaa saa kunnolla siivottua, kulkee paksuissa vaatteissa kuin mikäkin lumiukko ja palelee siltikin, ja hevoset tarhassa odottelevat liikuttamista turpakarvat vapisevina.

Meille tullaan usein puhumaan ja kysymään neuvoa talliasioissa, kun nimenomaan otetaan hevoset kotiin kuukausikustannuksien laskemiseksi. Ymmärrän tämän pointin hyvin, että kahdenkin hevosen ylläpitokulut nousevat kuukaudessa korkealle, mutta tyhjästä tallin rakentamisen kustannukset nousevat kyllä tuplasti niihin lukuihin – pohjatyöt, esim. siirtotalli, tarhatarvikkeet, kenttä, valaistus, laitumet…  Mitä kukin haluaa, mutta rahaa saa palamaan talliprojektiin paljon, mutta hyvät suhteet tietysti ovat plussaa. Näiden lisäksi vielä perustallinpitoon lisättävät asiat – kuivikkeet, heinät, rehut, kengitykset yms. mitä nyt hevosiin kuuluukin.

Tämän kaiken tämän lisäksi aamu-, päivä- ja iltatallit, sateiset kelit, pakkaset ja omat pienet lisät. En halua puhua kustannuksista tai rahasta, mutta jotenkin se, että loppujen lopuksi omalla tallilla säästää pitkällä aikavälillä – tällöinkin täytyy varmasti puhua kymmenestä vuodesta, mikäli alkukustannukset ovat olleet mittavat, että pääsee ’omilleen’.

Tulipa raskasta tekstiä, mutta tämä asia on painanut mielessäni jo pidemmän aikaa ja nyt sain antaa sen tulla ulos! Mutta ikinä en vaihtaisi omaa tallia pois, vaikka toisinaan tuntuu vapaa-aika olevan piukassa, säät kiristävät hermoja, märkiä loimia löytyy mielin määrin, hevosille vapaapäiviä on kertynyt turhan monta ja lunta sataa viistossa niin paljon, ettei autolla pääse edes pihalle asti.

Kai se on vain niin, että se pieni, kihelmöimä tunne, joka tuntuu kun katsoo sitä omaa pörröistä ponia… Se auttaa siinä, että jaksaa näinä vaikeinakin päivinä jatkaa vain eteenpäin ja niinä ihanina onnellisina päivinä muistuttaa omalla persoonallisuudellaan siitä, minkä luottamuksen eteen on tehnyt vuosia töitä. ♥

dreams and wishes can come true