Kuten jo eilen lupailinkin, tänään on luvassa kirjoitusta eilisestä tapaninpäivän kärryreissulta! Lähdettiin eilen iltapäivällä hieman kotinurkistamme köpöttelemään kärryjen kera - minä, äitini ja Pihvi. Pihvi oli varsin reippaalla tuulella, ja jo innokkaasti pisti töppöstä toisen eteen kävellessä kotitiellämme.
Lunta tuprutteli hiljalleen, ja tien ylitettyämme lähdimme hölkkäilemään. Liikennettä oli jonkin verran, ilmeisesti ihmiset palailivat kotiin kaupunkiin joulun vietosta. Pihvikin oli yhtäläillä kuin joulun vietosta tullessa, sillä jokaisen auton kohdalla poni lisäsi aavistuksen vauhtia. Köpsöteltiin rauhassa määränpäähämme ja käännyttiin. Kuten oli arvattavissa, vauhti kiihtyi entisestään. Tien pohja ei ollut ihan mitä parhain, joten yritin Pihviä hieman toppuutella vauhtinsa kanssa. Poni olisi vain kovin mielellään vastalauseena lisännyt entisestään vauhtia! Mentiin ravilla loppumatka, laukan aika tulee sitten, kun ajon kanssa saadaan jokin kunnon rutiini aikaiseksi.
Kotimatkalla äitikin tuli kärryjen kyytiin, ja käveltiin sitten kotitie rauhallisissa merkeissä. :) Kotona purin varusteet Pihvin hengaillessa samalla pihalla, ja varustuksen purkamisen jälkeen poni suuntasi saunamökkiin kurkistamaan, josko sieltä löytyisi korppupussin koti. Ja kyllähän se sieltä löytyikin! :)
![]() |
♥ |
kivoja kuvia! =) + söpö pihvi poni ;)
VastaaPoistaKiitämme! :)
PoistaMitä mun kannattais sun mielestä tehdä? Kun oon ratsastanut tosi epäsäännöllisesti sen verran, että hallitsen käynnin ja ravin, ja oon ihan vaan pari kertaa harjotellu laukkaamista. Nyt se hyvä talli missä olen käynyt, ei pidä tunteja kentällä kun on talvi (pitää vaan maastotunteja kun maneesia ei ole). Siellä en siis voi talvella ratsastaa. Olen vähän harkinnut, jos ratsastaisin eri tallilla talven ajan, mutta en oikein uskalla. Olen melko arka ratsastaja, ja heti kuullessani sanan "laukka" mahassani muljahtaa. Uskalsin laukata sillä toisellakin tallilla vain kaikkein rauhallisimmalla hevosella.
VastaaPoistaTallivaihtoehtoja tällä alueella on kyllä, esim. yksi missä käy pari kaveriani. Siellä kuitenkin suurin osa hevosista on tosi korkeita, ja olen kuullut siellä melko monta tippumista ja että opettajat huutaa jne.
Sitten on yksi toinen talli, missä olen joskus pari vuotta sitten käynyt alkeiskurssin, mutta sinnekään en uskaltaisi koska sielläkin on hevoset melko villejä ja tallin omistaja tekee usein virheostoksia (ostaa ja myy heppoja usein).
Sitten on eräs, jolla olen käynyt parin vuoden ajan pelkästään hoitamassa ja tekemässä tallitöitä. Nykyisin siellä ei kuitenkaan ole juurikaan tekemistä jos hoitamaan tulee (saa olla usein ihan yksin koko tallissa tai sitten ei tosiaankaan mitään tekemistä) ja ratsastaa en siellä voi.
Aika pitkän viestin kirjoitin, niin olisi ihanaa saada myös vastauksestasi hieman pitempi kuin vain yksi tai kaksi lausetta. Tämä talli asia nimittäin oikeasti huolestuttaa minua, kun periaatteessa haluaisin oppia ratsastamaan, mutta pelottaa.
Heippa! Pahoitteluni, että tämä vastaaminen on hieman jäänyt työkiireitteni takia. Jos, haluat, voit laittaa minulle vaikka sähköpostia anna.kesalainen@hotmail.com, vastailen niihinkin mielelläni. :) Kuitenkin asiaasi;
PoistaMelko hankala tilanne sulla on kyllä. Oletko kertonut tuolle sinun vakkaritallin tuntien pitäjälle tästä sun huolesta, että haluaisit oppia laukkaamaan, mutta sinua pelottaa se? Mielenkiintoista mielestäni kuitenkin on se, ettei koko talvena mennä kentällä, sillä itse olen aina mennyt niin tunneilla kuin omissa oloissani myös talvella kentällä, jos pohja ei ole liukas. Juttelemalla opettajasi kanssa voisitte päästä johonkin ratkaisuun, miten tätä ongelmaa lähdetään purkamaan.
Onko sinulle käynyt laukassa jotain, vai oletko nähnyt, että joku esim. tippuu pahasti? Itse aikanaan kärsin laukkapelosta, joka juonsi juurensa yhteen tilanteeseen, jossa kaikki hevoset pillastuivat ja ryntäilivät laukalla ympäriinsä maneesissa. Itse en tuolloin pudonnut, mutta moni muu kylläkin - tämän myötä jo pelkän laukan miettiminen sai askeikolla pakokauhun valtaan. Toiset pitävät liinassa laukkaamista miellyttävämpänä harjoitteluvaiheessa, mutta sekin on tosin yksilöllistä.
Vaikka talvi tuntuukin niin loputtoman pitkältä, nyt mennään kuitenkin tammikuuta. Itse tilanteessasi jatkaisin sillä sinun vakiotallilla käymistä, juttelisin opettajan kanssa ja yrittäisin keskittyä niiden perustaitojen - käynti, ravi, pidätteet, hiomiseen entisestään ja unohtaisin laukan hetkeksi aikaa. Tallin vaihto ei välttämättä tässä vaiheessa kannata, jos tarkoituksena on vain oppia laukkaamaan; uusi talli, hevoset ja opettaja sekä itse jännitys ja pelko = tulos voi olla itsellesi vieläkin kurjempi, kuin tämänhetkinen.
Itse pääsin omasta laukkapelostani yli vain laukkaamalla. Kävin viikon mittaisen päiväratsastusleirin silloisella vakiotallillani yhtenä hiihtolomana, ja niiden viiden päivän aikana kehityin ratsastajana, kuin pääsin irti pelostani. Pikkuhiljaa sitä uskalsi laukata myös muilla hevosilla, ja siitä se sitten lähti. :)
Itse menisin juttelemaan opettajan kanssa, tai vaihtoehtoisesti nuorempana olisin laittanut äitini varmaan juttelemaan. Muutoin jatkaisin samalla tallilla, ja voisin yrittää saada muutaman ratsastustunnin järjestettyä vaikka peräkkäisille päiville, jotta ratsastukseen saisi enemmän rutiinia.
Olisi mukavaa kuulla sinusta, miten ongelmasi lähtee purkautumaan yms! :)
~ Anna
voi ei! Varsinainen karvaturri! :D
VastaaPoistaBlogisi vaikuttaa tosi kivalle, ihania hyviä kuvia... :) Jään lukijana seurailemaan teitä!
Pihvi on! :D
PoistaMukava kuulla, tervetuloa! :)
Kiitoksia kutsusta! Osallistun varmasti. :)
VastaaPoista~ Anna