Valtava ikävä.

Kun elämä loppuu, alkaa ikuisuus.

Laidunlomailua ja mietintää

 

Pihvi on nyt parin viimepäivän aikana avannut laidunkautensa! Poni on saanut olla 3-4 tuntia päivässä vihreällä, muutama tunti kerrallaan. Pihvistä sen kyllä huomaa, poni on jo muutamassa päivässä pyöreämmäksi, kuin tavallisesti! Pihville tosin harvemmin näin käy, eikä poni ole mitenkään taipuvainen lihoamaan.

Eilen illalla menin Pihvin kanssa kävelylle ihmettelemään pihan pieniä asioita. Käytiin ihmettelemässä uima-allasta, ponin tulevaa laidunta, terassia, hiekkakasaa… Kävimme myös tietä pitkin pienellä kävelyllä, ja taivaalla lensi kaksi kuumailmapalloa. Ei tuo mikään ihme kyllä ollut, sillä ilma oli niin mielettömän kaunis. Käveltiin sillalle asti, mutta käännyttiin sitten takaisin kotiinpäin. Juostiin viimeinen suora, ja hömpöteltiin sitten takaisin tarhalle päin. Pihvi sai hiivat jälleen ruiskun kanssa ja tämän jälkeen tarhaan siksi aikaa, kun laitettiin talli valmiiksi.

 

Mitään sen kummallisempaa ei nyt oikein ole ollut, Pihvillä siis muutama päivä vapaata. Tänään poni pääsee liikkeelle taas, ja ehkä saatetaan käydä hakemassa entisestä laidunpaikastamme loput muovitolpat, että saadaan minilaidun laitettua uudestaan. Tuorlan driving class menikin sivusuun, sillä näyttely kokonaisuudessaan peruutettiin liian vähäisen osallistujamäärän takia. Ei voi mitään, enkä oikein tiedä, riittäisikö motivaationi kaiken viimeaikaisen tapahtuneen jälkeen mihinkään kilpailuun tai sen ihmeellisempiin treenauksiin.

Ensi viikko tulee olemaan ainakin osittain kiireinen, nimittäin valmistujaiseni ovat torstaina! Vielä on vuorossa mekon yksityiskohtien ompelua, lauantaisten juhlien suunnittelua, viimehetken tavaroiden ostamista, leivontaa ja kaikenlaista muuta… Paljon on vielä tekemistä, mutta kaiketi kaiken ehtii tekemään.

 

Näin viimeyönä unta Siltteristä ensikertaa tapahtuneiden jälkeen. Kaikki tuntui hirvittävän kaoottiselta, kuten nyt unessa yleensäkin. Sen johdosta olen tänään hieman miettinyt, miltä kaikki tuntuu nyt.

Minulle sanottiin pian tapahtuneen jälkeen, etten tule vielä vuosiin pääsemään tästä yli. Itse asiassa olen miettinyt, että olen jo päässyt yli. Ei ylipääseminen tarkoita sitä, ettei minulla ikävä olisi. Se on nimittäin valtava. Ei minua sureta katsoa kuvia, muistan tuolloin ne hetket, en sitä, miten viimeiseksi kävi. Jos joku kysyisi minulta nyt, kuinka monta hevosta minulla on, vastaisin varmaankin, että kaksi. Sen jälkeen ehkä muistaisin, että yksi poni, toinen on nykyään pilven päällä, mutta on se silti minun hevoseni. Edellispäivänä laittaessamme lankoja tuli mieleen, mitä Siltteri tekisi tässä tilanteessa. Vuosien varrella sen tavat reagoida eri asioihin tulivat niin tutuiksi, että pystyy kuvittelemaan, mitä toinen tekisi missäkin tilanteessa.

 

Koko kevät on ollut niin erilainen. Ja se mikä ei tapa, sattuu ihan hirveästi, mutta loppujen lopuksi huomaa olevansa paljon vahvempi. Ensi torstaina ilmestyy Pihvistä lehtijuttu. Se muistuttaa minua siitä, millaista meidän elämämme oli vielä kuukausi sitten. Se kertoo itselleni sen, että miten arvaamatonta ja nopeasti muuttuva elämä on.

Ylimääräisiä sydämenlyöntejä ja tarkkuusajoa

 

Jos aloitetaan ylimääräisistä sydämenlyönneistä – keskiviikkona olin saada jonkun kohtauksen, kun sain soiton, että Pihvi on karannut. Ei siinä muu auttanut, kuin singahtaa Skanssin Hesen pöydästä ylös ja kipittää parkkihalliin autoon ja lähteä huristelemaan kohti tallia. Ensinnäkin Skanssi on aivan päinvastaisessa suunnassa, ja ripeällä vauhdilla matka kestäisi puolisen tuntia, toiseksi Pihvi on älyttömän vaikea ottaa kiinni, kolmanneksi oli neljänruuhka sekä viidenneksi varmasti kaikista pahin – meidän tilamme sijaitsee ison tien ja joen välissä, ja tällä isolla tiellä painavat rekat meidän ohi menevällä suoralla vähintään sitä sataa kilometriä tunnissa.

Pieni, eikä niin pienikään pelko hyppäsi siinä vaiheessa mukaan, meinaan jos tosissaan poni painoi pitkin pihaa ja peltoja, niin äkkiäkös se tielläkin olisi. Ja ison tien jälkeen alkaakin sitten suuri metsä, josta yhden mustan pikkuponin löytäminen olisi työn ja tuskan takana. Monelle sitä tulikin soiteltua, ja loppujenlopuksi Pihvi oli saatu kiinni kymmenen minuuttia ennen omaa saapumistani. Tuolloin poni seisoi pörheänä ja itseensä hyvin tyytyväisenä tarhassa. Pihvi oli juossut jokirantaan, sieltä mansikkamaan läpi pihalle palloilemaan, tämän jälkeen sipulipeltoa pitkin pellolle, kasvihuoneen vierestä ulkorakennukselle ja ulkorakennusta ympäri mieletöntä vauhtia. Loppujen lopuksi poni oli jäänyt syömään rakennuksen päähän, mutta lähestyessä paineli taas pirteästi omiin matkoihinsa. Kyllä siinä hieman jäi suu auki puhelimeen, kun Pihvi painelee pitkin maita ja mantuja ilman riimua – hetken sai taas olla villi ja vapaa…

Keskiviikosta tiistaiseen, Anivetista tuli Siltterin hoitokertomus, joka sai jälleen tunteet pintaan. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, mutta se sai mieleen viikontakaisen perjantain, jolloin vielä odotettiin eläinlääkärin tuloa. Nyt sen vasta ymmärtää, että samalla tavalla se aika vain kuluu, vaikka jotain todella olennaista puuttuisikin.

 

Eilen, torstaina oli vuorossa perunanistuttamista, ja muiden ajaessa perunoita traktorin kanssa maahan harjailin Pihvin oikein kunnolla. Aika terapeuttista muuten tuo karvan rassaaminen, ainakin yhdeltä ponilta. Pistin ponille etusiin putsit, hain kärryt ja aloitin valjastamisen. Kärryt olivat aivan kamalan siitepölykerroksen peitossa, kuurasin penkin ja selkänojan puhtaaksi ja kappas, kyllä se mustakin siellä alla vielä oli.

Olin ennen Pihvin harjausta käynyt viemässä pellolle muutamat tötteröt, jonkinsorttista tarkkuutta oli luvassa. Meillä pellot ei ole vielä kylvetty, mutta kaiketi sen aika pian tulee… Sitten on vuorossa pitkä kenttäkausi sekä satunnaista maastoilua. Pihvi on nyt joka päivä syönyt muutamaan otteeseen vihreää narussa reilun 15 minuutin ajan, pääasiassa niiltä alueilta, jotka sitten menevät pois kylvön yhteydessä.

 

Kun kaikki oli valmista, suunnattiin pellolle. Käveltiin alkukäynnit, ja huomasin unohtaneeni potkuremmistä kuminarut, jotka laitoin ensimmäisen kierroksen jälkeen paikoilleen. Otettiin pikkuhiljaa ravia, Pihvi joskin tarjosi saman tien laukkaa. Ravi lähti kuitenkin alkuhaparoinnin jälkeen pyörimään, ja ravailtiin sitten ympäri peltoa tehden samalla ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Aloiteltiin tarkkuus ravilla ajellen kartioiden välistä, olin suunnitellessani sitä pitänyt mielessä, että radan pystyisi toteuttamaan mahdollisimman monesta suunnasta ja järjestyksestä. Välit eivät olleet mitenkään virallisen mittauksen mukaiset, mutta muutaman laitoin hieman pienemmiksi.

Kuvasta näkee, missä suurin piirtein tötteröt olivat, mutta välimatkat eivät pidä paikkaansa. Hieman suuntaa-antava ja rata antoi mahdollisuudet tulla sekä yksittäisiä, kahta peräkkäin tai koko rataa eri teillä.

 

Pihvi pysyi suhteellisen hyvin ravilla, käytettiin taas aika paljon oikea ja vasen äänitermejä, poni oikeastaan kääntyili pääasiassa näillä. Ei mitään uutta sinänsä, mutta kuitenkin! :) Ravien jälkeen nostin laukan ja jatkettiin tarkkuutta laukalla. Vauhtia tuli aika paljon lisää, mutta pienemmätkin tiet sujuivat onnistuneesti, kiitos ponin ketteryyden. Mentiin laukalla molempiin suuntiin, laukanvaihdot suunnan muuttuessa olivat hyvin kateissa eilen, mutta mentiin sitten perinteisellä laukka – raviin ja uusi nosto menetelmällä.

 

Tarkkuuden jälkeen päästin Pihvin laukkaamaan pellon vielä molempiin suuntiin, sai mennä niin kovaa, kuin lystäsi. Tämän jälkeen äitini hyppäsi ponin kärryille ja kokeili pitkästä aikaa ajamista. Hyvin se menikin, Pihvi paineli reippaalla ravilla peltoa ympäri. Loppuun vielä Mika ajoi Pihvin kanssa muutaman portin, kunnes otettiin loppuverkat ja suunnattiin purkamaan varustus.

 

Valjaiden poisoton yhteydessä tajusin, että toinen vetoliina meni jostain ihan muualta kuin piti… Joten ei takerruta siihen, kun kuvissakin näkyy :> Tämän jälkeen harjasin Pihvin ja viilensin hikiset paikat viileällä vedellä. Äiti teki Pihville tarhan viereen muovitolpista pikkulaitumen – kyseinen pellonpätkä menee pian kylvölle, joten Pihvin on hyvä syödä nyt ensin niistä paikoista vihreät pois, kun niihin ei sitten pian ole mahdollisuutta. Kun kylvöt saadaan alta pois ja pieni sadekin (mielellään yöaikaan, kiitos) olisi tervetullut, Pihville aidataan oma minilaidun talon päähän. Tuo läntti on kyllä siten otollisessa paikassa, että toisella puolella on pensasaita ja toisella isot männyt, jolloin auringonsuojaakin löytyy paahteisena aikana.

 

Pihvi sai syödä reilun tunnin vihreää omassa rauhassaan ja tultiin sen jälkeen laittaan talli ja tämänpäiväiset heinät valmiiksi. Pihvi hetken aikaa hiekkatarhassa sulatteli syömisiään ja sen jälkeen pääsi tallin viileään syömään iltapöperöt ja nukkumaan. :)

voi onni olla tässä kun ollaan vaan

Haaste.

Jokaisen haastetun tulee vastata haastajan 11 kysymykseen ja postata vastaukset blogiinsa. Tämän jälkeen valitse uudet 11 haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi – muista, että haasteen antajaa et voi haastaa uudelleen. Keksi sitten haastamillesi henkilöille 11 uutta kysymystä, joihin he vastaavat.

Minut haastettiin kahteen kertaan; Lotta ja Marika. Kiitoksia siis heille, ja tässä samassa vastaukset molempien kysymyksiin!

Ensin Lotan…

1. Miksi kirjoitat blogia?

~ Blogi on minulle ns. hevospäiväkirja, jonne kirjoittelen mitä olen hevosten kanssa on tullut milloinkin tehtyä. Tämä sopii itselleni paremmin kuin vihkoon kirjoitettava tallipäiväkirja, koska blogiin saa kuvat sekä mahdolliset videot samaan yhteyteen. :)

2. Mikä on mielenkiintoisin hevosblogi, jota seuraat?

~ Vaikea kysymys, niitä on niin monta! Tällä hetkellä eniten olen lukenut Pienten ponien elämää, etenkin vanhempia postauksia Reetan ja kuttujen elämästä.

3. Oletko mainostanut blogiasi, miten olet saanut lukijoita?

~ Olen silloin tällöin, Hevostalli.netissä aiheeseen liittyvissä keskusteluissa + omaan facebookkiin tulee silloin tällöin postauksia linkitettyä, mutta en näe sitä mainostamisena.

4. Mitä aiot tehdä tulevana kesänä?

~ Töitä. Sekä elää päivä kerrallaan ja nauttia uusista kokemuksista!

5. Mikä on mielipiteesi ex-ravureista?

~ Hmm, vaikea kysymys. Itse pidän hevosen terveyttä tärkeämpänä kuin ammattia, mutta jos hevonen on oikein käsitelty ja kunnossa, niin mikä ettei tämmöinen harrastelukaveri olisi kiva!

6. Parhaat puolesi ratsastajana?
~ Olen rauhallinen ja osaan ennakoida suhteellisen hyvin. Myös kertaan paljon - asioiden toistaminen ja perusasioiden kertaaminen sekä maltillisesti uusien asioiden opettelu.

7. Huonoimmat puolesi ratsastajana?
~ Tulevat ilmi oikeastaan silloin, kun on huono päivä eikä ratsaille kannattaisi nousta ollenkaan. Tiettyinä päivinä jännittäminen ja se, ettei polvi tahdo kestää kevyttä ravia ja hyppäämistä.

8. Minkä asian haluaisit oppia seuraavaksi hevosten kanssa?
~ Olen oppinut viime aikoina niin paljon kaikenlaista, että en osaa oikeastaan vastata tähän. Tai oikeastaan työstettävä asia olisi Pihvin ravi ajaessa, minne lienee entisen raviponin ravi kadonnut.

9. Voisitko kuvitella työskenteleväsi hevosalalla tulevaisuudessa?
~ En usko, minulle tämä on harrastus ja elämäntapa, ei työ.

10. Millainen olisi unelmahevosesi?
~ Yli 170cm korkea, raskasrakenteinen, kiltti ja rauhallinen hevonen, mielellään tamma isolla päämerkillä. Rodulla nyt ei niin hirveästi väliä.
¨
11. Paras kokemuksesi hevosten kanssa kesällä?
~ Niitä on niin paljon monelta kesältä ja kokemuksia tulee kokoajan lisää. Ehkäpä mieleen ensimmäisenä tuli maastoreissut Siltterin kanssa uimakuopille, jotka ovatkin sitten tarinana ihan toinen!

Ja sitten Marikan!

1. Mikä on parasta jäätelöä?
~ Useimmat salmiakkijäätelöt, sekä kinuski ja perus vaniljapehmis.

2. Lempiratsastuslaji, miksi?
~ Kouluratsastus, Kür-ohjelmat isommilla tasoilla varsinkin, jotka ovat mielestäni useimmiten hienoa ja mielenkiintoista katsottavaa. Myös mutkaton yhteistyö hevosen ja ratsastajan välillä on ihailtavaa sekä siisti ratsastus.

3. Mikä on elämäsi hienoin saavutus?
~ Varmaan luottamus molempien hevostemme välillä.

4. Lempiratsastuksenopettajasi/valmentajasi?
~ En vastaa tähän sen tarkemmin, mutta kiitän kaikkia satunnaisia opettajia, ’opettajia’ ja valmentajia, ketkä ovat ratsastusmatkalleni mahtuneet!

5. Oletko koskaan murtanut luita hevosten kanssa?
~ *koputus puuhun* En.

6. Jos saisit valita minkä tahansa maan lomakohteeksi, mikä se olisi?
~ Islannissa olisi siistiä päästä käymään.

7. Lempiesineesi?
~ Vaikea sanoa, niitä on niin paljon!

8. Pidätkö enemmän hevosista vai poneista, miksi?

~ Hevosista. Pihvi on Pihvi, mutta uskon hevosten olevan kuitenkin enemmän se minun juttuni.

9. Millainen olisi unelmiesi hevonen?

~ Sanotaan toistamiseen – yli 170cm korkea, raskasrakenteinen, kiltti ja rauhallinen hevonen, mielellään tamma isolla päämerkillä. Rodulla nyt ei niin hirveästi väliä.

10. Harrastatko hevosten lisäksi mitään muuta?

~ Epäsäännöllisen säännöllinen salilla käynti sekä ompelu, siinä ne varmaan ovatkin.

11. Kuinka paljon vietät aikaa tietokoneella päivittäin?

~ Välillä liikaa, välillä kohtuullisesti ja välillä en ollenkaan.

Minä haastan seuraavat blogit;

Pullea Musta

Maalaiselämää

A Beautiful Chaos

Pumpulienkeli.com
Taipaleen tila

En tämän enempää, sillä useimmat lukemani blogit ovat saaneet aikas paljon haasteita :>

Kysymykset;

1. Milloin aloitit hevostelun?
2. Mitkä ovat suosikkiblogisi ja miksi?
3. Mikä on elämääsi eniten vaikuttanut hevonen tai poni?
4. Mitä mieltä olet kypärän käytöstä?
5. Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?
6. Mikä on tällä hetkellä elämässäsi tärkeintä?
7. Missä ajattelisit olevasi viiden vuoden päästä?
8. Mitä tavoitteita sinulla on hevosten parissa?
9. Mikä on mielestäsi hevosblogissa tärkeintä?
10. Luetko hevosiin liittyviä lehtiä, jos niin, mitä?
11. Mitä odotat tulevalta kesältä?

Tässäpä tämä, ja nyt linkittelyn jälkeen koitan saada työnalle postauksen eilisestä ajosta ja tämän viikon tapahtumista!

Kujahyppelyä

 

Tämä päivä on ollut suhteellisen kiireinen, mutta siitä lisää sitten itse tämän päivän postauksessa. Nyt kerron kuitenkin eilisestä irtohypytyksestä. Poni oli koko eilisen päivän reipas, oli aamulla ulostulon yhteydessä syönyt 15 minuutin ajan vihreää ennen aamuheiniä tarhassa, ja päivällä uudestaan saman satsin. Vielä illalla kahdeksan maissa juuri ennen kuin tultiin tallille, poni oli jälleen syömässä, joten vihreää on aika mukavasti nyt viimepäivinä tullut.

 

Laitettiin poni vihreältä tarhaan ja rakennettiin Mikan kanssa takasivulle irtohypytyskuja. Laitoin toiseksi laidaksi neljästä muovitolpasta aidan & langan yhdeltä kerrokselta tolppiin, ettei poni pääse (ainakaan niin helposti) kujalta karkuun, jos sikseen tulee. Matkalle tein kaksi estettä välillä n. 3 metriä. Samaan aikaan, kun rahdattiin esteitä perimmäiseen nurkkaan, poni oli keksinyt uuden tempun… Portin langat eivät olleet paikallaan, vain laudat, jolloin Pihvi näppäränä laittoi pään lautojen väliin ja rapsutteli hyvin onnellisesti kaulaansa alalautaan. Hyvä, ettei sentään alalauta katkennut, mutta kaikenlaisia tuo näköjään keksiikään!

 

Harjailin ponin, suitsin ja kiinnitin juoksutusliinan suitsiin. Lähdettiin lämmittelemään liinassa, ja pian pyysinkin äidin mukaan juoksuttamiseen. Kuten jo edellisessäkin postauksessa kerroin, tarkoitus olisi nyt pikkuhiljaa totuttaa taas muut tuon pikkuponin kanssa tämäntyyppiseen heppailuun, kun viimeaikoina itse olen pääasiassa vain Pihvin kanssa. Äitini juoksutti Pihviä hetken ja lopuksi otin itse ponin kanssa laukat liinassa.

Päästettiin lämmittelyn jälkeen Pihvi vapaaksi ja juoksin ensimmäisellä hyppykujakerralla ponin rinnalla kujan suulle. Pihvi kylläkin hoksasi jo heti, mitä oltiin tekemässä, ja paineli eteenpäin reippaasti. Korvat hörössä pikkuinen meni! :)

 

Alkuun ensimmäinen este, sinipuominen oli ristikkona ja toinen, punavalkoinen pienikokoisempana pystynä. Muutaman hyppykerran jälkeen nostin sinisen esteen pieneksi pystyksi, ja tämän jälkeen korotin punaista jonkin verran. Pihvillä oli vauhti päällä ja paineli kenttää ympäri aina kujalle – ympäri – kujalle – ympäri jne. Välipainelut olivat kyllä sellaista laukkaa, että kyllä selässä olisi alkanut hirvittää…  Juostiin vuorotellen Pihvin rinnalla esteelle ja pienestä kilpajuoksusta tämä herra innostuikin.

 

Ilta olikin venynyt jo yli kymmeneen, kun hyppytuokiota lopeteltiin, joten pikaisesti laitettiin talli kuntoon ja niin poni pääsi untenmaille. Hikikin tuolle tuli, olisi pian huippua päästä pesemään poni kunnolla! Mielessä on herännyt niin monenlaisia ajatuksia tulevalla kesälle, mutta nyt mennään tällä ajattelulla: päivä kerrallaan…

Tiellä tähtiin... :>

Poniterapiaa

 

Pihvi on ollut viimepäivinä rauhallinen, helteet tosin kiusaavat ponia. Eilen illallakin oli tosi nihkeä ilma ja Pihvillä on vielä ihan tuhoton talvikarva. Tarhan jäljistä näki, että poni oli ottanut aurinkoa muutamaan otteeseen, heinääkin oli mennyt ihan kohtuullisesti, vaikkakin sitä olikin jäänyt. Naapurin tytöt olivat käyneet katsomassa Pihviä, kuten eilenkin. Olivat tulleet kuulemma varmistamaan, että olisiko äitihevonen tullut takaisin. Voi kun olisikin.

 

Irrottelin Pihvin karvaa sahalaitaisella hikiviilalla ja harjailin ponin muutenkin. Valjastin Pihvin ravivaljaisiin ja aloiteltiin ohjasajo kentällä. Pihvi oli tosi kuuliainen, toisaalta tuntui, että jopa liiankin. Aloiteltiin käynnillä tehden pysähdyksiä ja peruutuksia molempiin suuntiin. En ole ennen ajanutkaan kentällä, joten yllättävän paljon poni saa tukea aidasta.

 

Otettiin ravipätkiäkin, siirtymiset olivat puhtaat niin käynnistä raviin, ravista käyntiin, ravista pysähdykseen ja uudelleen ravissa liikkeellelähtöön. Tehtiin ympyröitä molempiin suuntiin, kahdeksikkoa, lävistäjiä sekä avot ja sulut. Kaikki meni hienosti, poni taipui ympyröillä kunnolla. Loppuun kokeiltiin vielä laukkaa tässä muodossa, sekin nousi pienen haun jälkeen nätisti. Ainut (ja suurin) ongelma tuossa oli lähinnä se, että Pihvin laukka oli niin pitkä ja reipas, että en itse jaksa juosta pitkään perässä! Näytin ohessa äidilleni ohjasajon perusjuttuja, saavat muutkin opetella nyt tekemään Pihvin kanssa enemmän juttuja kuin ennen. Kuvat eivät oikein anna oikeutta Pihvin eiliselle toimivuudelle, mutta jotain kuitenkin kuvitukseksi tähän. :)

 

Loppuun otin Pihviltä valjaat pois ja juoksutin ponin isolla ympyrällä molempiin suuntiin laukat. Tämän jälkeen oli vuorossa loppuravit ja –käynnit, jonka jälkeen varusteet pois ja poni pääsi riimussa syömään vihreää tarhan vierestä. Tarkoituksena olisi aidata ponille pieni oma laidun, kun pellot on kylvetty jälleen kerran. Tänään kaivan Pihvin kärpäshupun esiin, ettei hyttyset enää kiusaile silmiä.

 

Tuntuu haikealta kirjoittaa tänne, kun yksi oleellinen asia on jäänyt pois. Eilen kameran kaivaminen laukusta takaisin käyttöön tuntui mahdottomalta, kun enää jäljellä ovat toisesta vain muistot. Kuten jo sanottua, elämä jatkuu edelleen, vaikkei se niin helppoa olekaan. Päivä päivältä kaikki tuntuu jo helpommalta, vaikkei sitä oikein uskoisikaan.

Elämä jatkuu, vaikka se tekee kipeää

mä puhun sulle aina silloin

kun muut ei nää

kun ikävä kasvaa niin suureks

et sen alle jää

Elämä jatkuu, yhden tyhjän paikan kanssa. Elämä on keventynyt eilisen, tai oikeastaan edellispäiväisen, lauantaisen Siltterin hautaamisen jälkeen ja tuntuu siltä, että rutiinit löytävät pikkuhiljaa paikkansa. Samanlaista ei ole, mutta ei voi enää muutakaan. Itku tulee välillä aivan yhtäkkiä, ikävä kasvaa vain kokoajan. Viime yönä nukuin jo paremmin, vain kerran heräsin. Pihvi oli hermostunut vielä eilisen päivän, mutta ennen kaivurin tuloa annoin ponin käydä haistelemassa Siltterin kerran läpi, vein talliin ja myöhemmin ottaessani ulos poni on ollut rauhallisuuden perikuva. Kirjoitin aiemmin tänään koko perjantain kulun itselleni. Kerron siinä mitä tein, mitä tapahtui, mitä sanottiin ja viimeiset reaktiot. En aio julkaista sitä, olkoon se minun ja läheisteni tietona. Tulen käsittelemään tätä vielä myöhemminkin, tuntuu jotenkin luonnolliselta tavalta käsitellä asioita. Asia on puhuttu jo moneen kertaan, koko ajan oikeastaan, mutta vasta kun luen oman tekstini, ymmärrän oikeasti, miten todellista kaikki on.

Siltterin hautaaminen tapahtui vasta eilen, siis lauantaina. Kirjoittaminen venyy aina näin myöhään... Koko tapahtuma tuli niin äkillisesti ja arvaamattomasti. Sen jälkeen olo on helpottunut entisestään, kaikki on jo tehty. Tyttö nukutettiin ikiuneen auringonlaskun aikaan kymmenen aikaan. Ei se hevonen, joka tämän jälkeen maassa makaa ole enää se sama – sen persoona ja koko olemus on hävinnyt. Ilmeet, eleet, äänet ja tavat tekevät siitä sen vuosien ystävän, se on vain se kuori, missä se kaikki oli ja eli.

Jos kuolema voi olla kaunis, sitä tämä todellakin oli. Kaiken kaikkiaan itse lopetustilanne oli nopea, vaikka aikaa olisimme Siltterin kanssa saaneet viettää ensimmäisen piikin jälkeen vielä. Emme viettäneet, se hevonen, jonka me tunsimme, oli jo mennyt. Myös hän, ketä tuli eilen kaivamaan kuopan ja laskemaan hevosemme sinne, oli tehnyt vastaavanlaisen ennenkin - eikä arvokkaammin sitä enää olisi voitu loppuun asti hoitaa.

Olen itsestäni ylpeä ja onnellinen, että katsoin kaiken alusta loppuun. Tutustuin Siltteriin jo vuonna 2003 ja neiti oli ensimmäisiä isoja hevosia, jolla ratsastin. Myöhemmin 2006 Siltteri muutti meille, ja tämän jälkeen tyttö opetti minulle paljon kaikenlaista, kuten ratsastuksen tärkeitä taitoja, antoi joka päivä uusia kokemuksia, miten vaikeuksista selvitään, miten virheistä oppii ja miten paineen alla voi tehdä suuria päätöksiä. Opin nyt, että pitäisi elää kuin jokainen päivä voisi olla viimeinen. Uskon, että jokaisella asialla on jokin tarkoitus. Ja tunnen sen tarkoituksen jo selvinneen.

En osaa sanoa, mitä ikävöin kaikista eniten. Siltterillä oli aivan upeat silmät, niihin haluaisin katsoa vielä kerran, rapsuttaa sitä otsasta ja höplätä sen turpaa. Haluaisin kuulla vielä kerran Siltterin äänen. Olen kuitenkin onnellinen, en oikeastaan yhtään surullinen. Aika kuultaa muistot ja itselle on maltettava antaa aikaa. Kaikki on ennallaan – varusteet samoilla paikoillaan ja turpeet tallissa. Asiat selkenevät pikkuhiljaa, eihän tapahtuneesta ole kulunut kuin muutama vuorokausi.

Siltterin elämän viimeinen päivä oli kokonaisuudessaan raskas, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntui hyvältä antaa sille sen viimeinen toive. Siltteri oli saanut suolisolmun, jossa paksusuoli oli ilmeisesti kiertynyt. Sitä ei tiedetä, oliko vain yksi suoli mennyt kierteelle, vai oliko useampi solmussa keskenään – ei sillä ole väliä. Suolenkiertymän vuoksi kaasua kerääntyi mahaan, josta aiheutui kaasuähky. Oireet oli huomattavissa heti aamukahdeksan aikaan ja kaikki tehtävä tehtiin. Kävelin Siltterin kanssa koko päivän hevosen pyrkiessä joka kentänkierroksella piehtaroimaan. Soitimme eläinlääkäreitä läpi varmaankin kymmenen, saamatta yhtään tulemaan katsomaan hevostamme; vastaajat piippasivat tulen töihin maanantaina, tai minulla on ruuhkaa. Anivetista meille luvattiin, että viiden aikaan saksalainen eläinlääkäri tulee katsomaan Siltteriä. Päivä oli viiteen mennessä pitkä, paljon ehti tapahtumaan. Olin joskin jo aamulla todennut, että tänään iltaan mennessä tulee lähtö taivaslaitumille.

Eläinlääkärimme tuli viiden jälkeen, kuunteli mahan äänet, laski lepopulssin ja teki voitavansa perätutkimuksen, nenä-mahaletkun, kipulääkkeen ja rauhoittavan kanssa. Vahdimme Siltteriä tunnin tai kaksi, ja olimme juuri soittamassa, kun puhelin soi. Klinikalta soitettiin, kysyttiin miten meidän potilaamme voi. Ei muutosta parempaan, ja pian eläinlääkäri suomenkielisen avustajansa kanssa oli jo tallillamme. Siltterin maha oli paisunut kaasusta palloksi, kuin tamma olisi odottanut kaksosvarsoja.

Siltteri sai suolistoa rentouttavan pistoksen ja uusi perätutkimus tehtiin. Ei muutosta, vaikka parafiiniöljyä laitettiin runsaasti letkulla aiemmin. Leposyke oli lähes yhdeksänkymmentä, normaalin neljänkymmenen sijaan. Se oli noussut lähes kymmenellä muutamassa tunnissa. Mahaääniä ei kuulunut, toiselta puolelta aavistuksen verran, joskin nekin äänet oli verrattavissa metallin hakkaamiseen. Anteeksi, mutta emme voi tehdä enää enempää. Tiesimme sen jo, ja tiesimme mihin päädytään. Yksi tarina oli tulossa tiensä päähän. Kuulemma harvinaisen hyvännäköinen 22 vuotiaaksi, kuulimme. Ja sitkeä hevonen, moni muu olisi kuollut jo yksinään paljon, paljon aiemmin.

Pihvi voi ihan hyvin, ainakin paljon paremmin, kuin olisin itse uskonut. Tänään aamulla talutin ponin ulos tallista, ja kymmenen askeleen jälkeen se pysähtyi, venytteli molemmat takajalkansa ja jatkoi matkaa. Pihvi ei ole ikinä tehnyt niin, Siltteri teki niin aina tallista tulon jälkeen. Aamulla poni lampsi syömään ja koko päivän on touhunnut omiaan. Illalla käytiin juoksemassa tien haaraan ennen sisälle menoa.

Osasin aavistaa kuitenkin kaiken, mitä viimeaikoina on tapahtunut. En tiedä mikä siinä oli, mutta jollakin tapaa kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä. Pari viikkoa sitten meillä oli kengitys. Istuessani ulkorakennuksella ja katsoessani Siltterin kengitystä, minulla oli pakottava tarve kaivaa kännykkä esiin taskusta ja ottaa tilanteesta kuva. Ajattelin vain silloin, että tätä ei tule enää ikinä tapahtumaan.

Time to say goodbye.