Muutoksen tuulet puhaltavat – Annan vuosi 2011

Huomisesta tulee parempi päivä kuin monesta muusta päivästäni. Toivottavasti.

Jo toinen kirjoitus tänään! Kaikki tekevät tällä hetkellä yhteenvetoja kuluneesta vuodesta, meidän yhteenvedon löydät jo joulukalenterissa julkaistuna – täältä. Tämän kirjoituksen, joka tulee olemaan tämän vuoden viimeinen, joka tulee varmasti poikkeamaan aikaisemmista kirjoituksista. En ole ikinä omistanut mitään kirjoitusta kenellekään, mutta teen sen nyt – omistan tämän itselleni, ja kirjoitan tämän samalla myös itselleni. Siksi, että voin joskus lukea tämän uudelleen, ja todeta, että kaikki tuo on nyt takanapäin. Ns. surutyötä on monenlaista, ja on monenlaisia tapoja päästä itseään koskettaneista asioista yli.

Ne, jotka väittävät huipulla olevan ahdasta, eivät koskaan ole olleet pohjalla.

Vuosi 2011 on ollut omalla kohdallani värikäs – mukaan on mahtunut aivan liikaa kiirettä, unettomia öitä, stressiä, töitä, itkua, suremista, liian paljon niitä päiviä, kun olisi halunnut vain maata koko päivän sängyn pohjalla nousematta ollenkaan ylös – ja niin teinkin. Kaikeksi onneksi mukaan mahtui myös niitä päiviä, jolloin asiat olivat ainakin hiukan paremmin. Niin monesti päätin, että huomenna on se parempi päivä, huomenna ei itketä ja tehdään vaikka mitä mukavaa. Juurikin niinä päivinä se totuus iski vasten kasvoja, ja jostain syystä huomasin, että tästä päivästä tuli vielä huonompi kuin eilisestä.

Välillä tulee huomatuksi, miten paljon aika muuttaa ihmistä – tietenkin ulkonäöllisesti, mutta en tarkoittanut sitä – vaan luonnetta ja olemusta. Olen itsekin muuttunut paljon. Inhottavalta kuitenkin tuntuu, kun huomaa kasvaneensa pitkäaikaisista kavereistaan, ystävistään, erilleen. Ihmiset, joille ennen avautui ja uskoutui, olivat muuttuneet. Ystävyys muuttui kilpajuoksuksi, tiedä sitten mikä johti tiet eri suuntiin.

Olen pikkuhiljaa opetellut sanomaan ei. Ei ihminen tarvitse kolmea työpaikkaa kesän aikana, kun oli alun perin tarkoitus lomailla? Ainakaan, jos työajat ovat samaan aikaan, ja tarkoitus olisi revetä joka paikkaan? Minäkin luulin, että se on mahdollista ja tarpeellista. Nyt olen oppinut, että ei, ei se ole mahdollista. Ei sen tarvitse olla. Ja jos se on, ja sen pitää olla, ei henkinen terveys sitä hirvittävän hyvin kestä. Ainakaan minulla ei se kestänyt, tiedä nyt muista. Olen kuitenkin kiitollinen kaikesta saamastani kokemuksesta, joka kantilta.

Miksi kukat kuvataan taiteessa kuihtuneina ja vahingoittuneina? Kaipa se kertoo, miten lyhyt elämä on, ja miten haavoittuvaista kaikki on. Siksi pitäisi nauttia joka hetkestä, sillä kuluneita hetkiä ei saa takaisin. Itse kadun sitä, että en vain ottanut itseäni niskasta kiinni, ja tehnyt asioita, joista pidin. Vaikeat asiat vievät aikaa, ja tilassa, jossa harkintakyky on olematon, sanotut asiat satuttavat vastaanottajaansa enemmän kuin osaisi arvatakaan. Nyt nautin kaikista pienistä asioista, kerron muille positiivisia asioita ja haluan saada sen ajan, jonka menetin, niin takaisin. Annan itselleni anteeksi ja mahdollisuuden myös epäonnistua - ja mahdollisuuden korjata virheet ja yrittää uudelleen.

Ajatuksia on päässä vaikka millä mitalla, mutta en saa niitä tämän enempää koottua järkeviksi lauseiksi. Haluan kuitenkin kiittää vielä kerran kaikkia läheisiäni – perhettäni, poikaystävääni, sekä tärkeimpiä ystäviäni. Ilman teitä asiat olisivat paljon synkempiä, kuin uskoisinkaan. Sekä hevoseni, Pihvi & Siltteri, ilahduttavat minua aina, kun saavun tallille. Ne ovat ihania hetkiä, kun oikeasti aina liikkeessä oleva ponini pysähtyy rapsuttelemaan ja työntää päänsä syliin tai kainaloon. Vaikka molempiinkin. Niistä hetkistä saa taianomaista voimaa, joka kantaa tilanteissa, jolloin mieliala on mikä on.

Vielä loppuun - pahoittelen, ettei tämä kirjoitus koskenut paljoakaan, oikeastaan laisinkaan, hevosiani, ja muilla tuskin on harmainta aavistusta kuluneesta vuodestani – muuta kuin hevospohjalta. Kaikesta lopun synkkyydestä huolimatta toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää, railakasta, iloista, pelokasta – miten kukakin nyt sitä sattuu viettämään – uutta vuotta, ja toivon mukaan kaikkien vuodelle 2012 mahtuu paljon onnellisia hetkiä, menestystä, rakkautta, terveyttä ja kaikkea mahdollista, mitä kukakin toivoo! Lyhyesti sanottuna siis haluamme toivottaa teille onnellista uutta vuotta 2012!

~ Anna

Aurinko kun päätti retken

Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
Kun menninkäinen yksin tallustaa,
Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
Ja toinen yötä rakastaa.

Vain tallissa valot. Ja poni.

Eilen illalla ennen iltatallia lanattiin kenttä, sillä viikonlopuksi ja tulevaksi viikoksi on luvattu hieman pakkasta. Otettiin hevoset sisälle ja traktorin kanssa käytiin lanaamaan, maahan jääneet heinät haravoitiin ja heitettiin traktorin lavalle pellolle vietäviksi. Harjailin Pihviä karsinassa sillä välin, putsasin kaviot ja poni oli melko hömelöllä päällä. :3 Rapsutukset ja huomio olivat päivän sanat. Oikean etujalan kengästä oli hokki lähtenyt, täytyy katsoa, jos joku päivä sen takaisin laittaisi. Tai sitten odotan suosiolla seuraavaa kengitystä, jolloin ehkä poni voisi saada kokonaan uudet kengät – pitkään (reilun vuoden?) on mennyt nimittäin niin, että joka kengityksessä on vuolun jälkeen laitettu samat kengät takaisin, kun eivät ole kuluneet miksikään.

Lanauksen jälkeen pääsivät vielä takaisin tarhaan, sillä kello oli seitsemän paikkeilla. Tehtiin sitten rauhassa iltatallit ja kävin välillä tarhassa vähän höpöttelemässä hevosille. Horse Housesta haettiin päivällä uusi Sinfonié-säkki, ja samalla äiti oli ostanut hevosille tyrnimakeisia, joiden mielekkyyttä Pihville hieman kyseenalaistettiin – kuitenkin ne kelpasivat tälle nirppanokalle paremminkin kuin hyvin.

Nyt tosissaan raketteja singahtelee taivaalle siihen tahtiin, että tallille lähdön paikka polttelee. Meillä Pihvi ei raketeista mitenkään välitä, tähyilee taivaalle ja tuijottelee minkä ehtii. Ehkä jopa pitääkin tästä valoshowsta? Siltteri puolestaan on pissat housussa aamusta asti ulkona ollessaan, mutta talliin päästyään on rauhoittunut uuden vuoden tohinoista.

Arvonta, lukijakysely & elokuvaodottelua

Arvontamme ja lukijakyselymme kulkevat käsi kädessä. Vastaa kyselyymme – osallistut samalla arvontaamme. Kysely ei ole pitkä, mutta toivon, että vastaat kysymyksiin perustellen ja hieman monipuolisemmin, kuin parilla sanalla. Vastaamalla kyselyyn osallistut samalla arvontaamme! Mikäli hamuat toista arpaa, voit toki mainostaa arvontaamme ja lukijakyselyä tällä kuvalla blogissasi. Muistathan tällöin linkittää mainostuksesi tähän kirjoitukseen. :)
Palkinnot tuppaavat aina kiinnostamaan näitä osallistujia, joten julkistetaanpa nekin. Voittaja saa valita – ainakin nyt palkintona on kolme erilaista otsapantaa. Koot vaihtelevat arviolta ponyn & cobin välillä, Pihville nämä ovat ainakin olleet kokeilussa sopivan mittaisia. Aikaa arvontaan on osallistua 8. tammikuuta 2012 asti.

 

Sitten otsikossa jo vihjattuun elokuvaosioon – nimittäin loppiaista odotetaan. 6. tammikuuta 2012 tulee ensi-iltaan Vares – Kaidan tien kulkijat, joka on jatkoa aiemmille ilmestyneille Vareksille. Syy, miksi tätä odotan, selviääkin seuraavaksi – kaikki edelliset kolme uudempaa varesta on kuvattu meille tutuissa maisemissa, mutta tämä on sitten vielä tutumpi – nimittäin kuvausryhmä pyöri tuossa reilun kilometrin päässä kylällämme. Niin peittyivät kadunvarsikyltit ja vanhat talot vaihtuivat kirjakaupoiksi, pankiksi, kirjapainoksi ja majataloksi, ja hävisivät kuvausten tullen yhtä nopeasti, kuin tulivatkin.

 

Trailerin nähtyäni täytyy ihmetellä, miten tututkin nurkat näyttävät niin erilaisilta, kun niitä tosissaan katsoo elokuvana. Itse kirjasta en oikein pitänyt, mutta elokuvissa tuppaa asiat muuttumaan hyvin erilaisiksi kuin kirjassa. Jospa sitä vielä malttaisi jonkin aikaa odotella! :)

Uudet harjat & varustekirjoittelua

Eilen postilaatikossa olikin odottamassa mukava yllätys – palkintopaketti Taipaleen tilan & Hevosmeren arvonnasta! Nuo kaksi luonnonharjaksista harjaa menevätkin tosissaan käyttöön, muiden samaa materiaalia olevien harjojen joukkoon. Muutama vuosi sitten tuli noihin haksahdettua, ja nyt on tullut pikkuhiljaa hankittua. Jotenka, kiitoksia vain Lauralle, kun järjesti näin mukavan arvonnan! :)

Tosiaankin, noiden harjojen johdosta sain inspiraation napata meidän harjakassin kotiin ja laittaa koko sisällön pesuun. Kaikenlaista sieltä tosiaan löytyikin, ja niitä eilisillalla pesin. Samalla heitin koko kassin pesuun, kun tuo on näköjään jossain liassa pyörinyt. Nyt hieman jännään pahvi (?) pohjan puolesta, että mitäköhän se tuosta pesukoneessa pyörimisestä tykkäsi. Päätinpähän tästä tehdä sitten sen lupailemani varustekirjoituksen, joka koskekoot nyt meidän karvakansamme kauneudenhoitotarvikkeita. Tiedä sitten, kuinka tarpeellinen tämä on, mutta olkoot ainakin itselleni inventaariselvitys omista tavaroistani! :)

Harjakassimme ja sen kätköt

 

Harjoja löytyy meidän nurkista monesta pakista ja pussista joka lähtöön, mutta ns. parhaimmat harjani olen koonnut tuohon Eskadronin vaaleansiniseen kassiin. Noita halvempiakin on vaikka kuinka ja paljon, mutta jostain syystä sain muutama vuosi sitten ihme ällin, että tuollainen (ja nimeomaan tuon merkkinen…) oli pakko saada. Niin tuo lähti mukaani Helsinki International Horse Shown Exposta vuonna 2010, ja siitä asti sulkenut sisälleen jos jonkinnäköistä pientä ja tarpeellista.

 

Takavasemalta oikealle - Isokokoinen, todella pehmeä harja. Ostin tämän joskus oikeastaan marsujeni harjaksi, mutta kokonsa vuoksi taisi eksyä hevosten harjojen joukkoon. 2. Pienikokoisempi pehmeä harja, Pihvin kanssa saatiin tämä palkinnoksi vuonna 2010 driving classin voitosta. 3. Puinen hieromaharja, meidän heppojen suosikki. Tällä saa mukavasti hierottua ja rapsutettua kutittavia kohtia, mukava käyttää. 4. Näille kaikille samanlaiselle, 3 harjalle tuskin on samaan aikaan niin paljoa käyttöä, mutta pään harjaamisessa nuo ovat tosi käteviä.

 

1. Vaaleanpunainen perusharja kukkakuvioilla tarttui Hööksistä mukaan! Ihan alun perin toin sen Siltterille, mutta se saikin päätyä tähän heidän yhteiseen harjakassiin. 2. Kaksi isokokoista luonnonharjaa ovat samanlaiset, ja näillä saa hyvin harjattua pölyt pois. 3. Hieromasuka on käytännöllinen karvanlähdön aikaan, ja tällä saa hyvin ’nypittyä’ karvoja hieman hankalammista paikoista pois. 4. Piikkisuka & harjanselvitysaine, tätä kaksikkoa ilman en pärjää. Talvisaikaan piikkisualla saa harjailtua koko ponin hyvin, sillä karva on tosissaankin niin paksua. Puolestaan tuota ainetta (jonka merkissä käytin pitkän aikaan Horse Housen valmistetta, joskin nyt olen vaihtanut toiseen, jonka nimeä en millään saa päähäni) suihkin Pihvin harjaan & häntään samalla tuskaillessani sen paksuudessa ja jouhien määrässä – jossa ei siis missään nimessä ole mitään valittamista. Yksi tärkeimpiä välineitä on myös sahalaitainen hikiviila, joka on ehdoton apu kevään tullen karvan irrotuksessa. 5. Kumisukaa en oikeastaan käytä pahemmin, kesällä lyhyen karvan aikaan tosin jonkin verran.

 

Kumilenkkejä löytyy sekä mustia, että vaaleanpunaisia, ei mitään välttämättömiä, mutta silloin tällöin käytössä. Ravikuolaimet – näitä joskus tarpeen mukaan vaihtelen tavallisten nivelkuolaimiemme tilalle. Tarkkuusharjoittelussa pellolla nämä ovat ihan mukavat, tosin kyllä meno noilla toisillakin ihan hyvin sujuu. Sakset ovat tarpeelliset häntäjouhien lyhentämisessä, sekä kaikenlaisessa muussa – mihin nyt saksia sitten ylipäätänsä käytetään. Ohjasperät ovat laukkuun hukkuneet, kaipa ne täällä pysyvät parhaiten tallessa. Ajo-ohjistani nuo tuppaavat aina häviämään…

Reikäpihdit, nämä on aika ehdoton uusien reikien tekemiseen. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, jos tarve tulee… Ja silloinkun se tulee, nämä ovat yleensä jossain ihan muualla (tai ainakin muistan olevan). Liina, joka on sisalkuitua. Tätä en ole oikeastaan ikinä käyttänyt, mutta tämän tarkoituksena on poistaa hikijäljet, sekä hieroa, kiillottaa ja puhdistaa. Meksikolaisen turpahihnan pehmuste on oikeastaan Siltterin, mutta koska tuo laukku on yhteinen niin täältä sen sitten tarpeen tullen löytää. Mesoft- liinat, Pihvin silmien puhdistukseen.

Neoprenheijastinsuojat, Pihvin etujalkoihin. Vaihtelevasti kassista voi löytää myös muita suojia, mutta nämä taitavat tällä hetkellä kulkea aktiivisimmin mukana. Muuta, mitä tilanteen tullen tuolta löytyykään, ovat korvahuput, musta pinteli, riimu & -naru, fleece-pehmusteet sekä muuta tarpeellista.

Sellainen esittely! Mikäli kysymyksiä heräsi, niin esittämään vaan. :)

Ja niin lensivät trampoliini ja hevosaita - myrskytuhoja

Niin kaatui hevosaita.

 Sunnuntai-iltana tuli puhutuksi aamuisesta myrskystä, mutta tosiaankin ajattelin, että tavallinen tuuli sieltä tulee eikä sen kummempia toimenpiteitä tarvitse. Totuus valkeni kuitenkin maanantaiaamuna, kun tuuli repi talon kattoa irti, sähköt olivat poikki ja hevoset vauhkoina juoksivat tarhassa. Pihalla ollut trampoliini oli lähtenyt yöllä tuulen mukaan, lentänyt pitkin pihaa vihannesmaan, marjapensaiden yli, kasvihuoneen ja talon välistä, ja päätynyt pihan toiselle laidalle, ison ulkorakennuksen taakse. 

 

Ilma oli muuten upea, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli lämmintä, mutta tuuli oli niin hirvittävä, että tallinpuoleisen tarhan tolpat lähtivät kaatumaan tarhaan sisälle päin. Näitä sitten parhaan mukaan köytettiin pysymään pystyssä, kun ei sille hetkelle mitään parempaa pystynyt tekemään. Katolle käytiin ruuvaamassa muutamat ruuvit, toiveena, että pellit pysyisivät edes hetken kauemmin paikallaan.

Tarhan takasivun pleksejä ruuvattiin irti – sitä mitä niistä oli jäljellä, sillä tuuli oli repinyt niitä irti ja palaset lentelivät pitkin peltoa, ties minne asti ehtineet. Näistä hevosetkin taisivat olla eniten hermostuneet, mukaan lukien kaikki muu, mitä tapahtui. Aamullakin meidän rauhallinen Siltteri, joka harvemmin hermostuu mistään, oli lähestulkoon hyppinyt pystyyn, kun tallista pääsi pihalle. Samaten Pihvi hyppeli ja koikkelehti.

 

Tuuli hieman laantui, ja koko porukka oltiinkin terassilla jo ottamassa kenkiä pois ja menossa sisälle keittämään kahvia ja teetä, kun kerran tuo puuhella on. Sähköistä ei siis mitään tietoa, vettä ei hanoista tullut ja muutenkaan mistään muualla tapahtuneesta ei ollut mitään havaintoa. Katsoin taakseni tarhaan – kaikki hyvin, hevosetkin hieman rauhoittuneet ja palanneet syömään aamuheiniään – ja tästä 15 sekuntia myöhemmin isäni katsoo, ja näkee, miten tarhan takasivu kaatuu koko mitaltaan maahan. Siltteri oli jo ampaisemassa ulos tarhasta, mutta jäi kuitenkin empimään aidan kohdalla, joten paikalle ehdittiin ennen kuin kumpikaan ehti karkaamaan.

Otettiin hevoset kiinni ja vietiin talliin syömään loput aamuheinänsä. Mistä tähän hätään saataisiin uudet aitatolpat? Tapaninpäivä - pyhäpäivä, kello alle 12 ja hevoset olivat sisällä. Pakko uusi aita olisi saada vielä valoisaan aikaan, että hevoset saadaan takaisin pihalle ja homma pyörimään ilmasta huolimatta. Sähköt eivät olleet palautuneet, mistään ei edelleenkään kuulunut mitään ja puhelimet mykkinä, kun verkoista ei mitään havaintoa.

 

Mistään tulitikkuaidasta ei tässä meidän tapauksessa ollut kyse, vaan ihan kunnollisesta, yli 2 metriä korkeasta kolmen lankun aidasta kera sähkölankojen. Vanhaa, kaatunutta aitaa lähdettiin sitten purkamaan, ja vanhojen tolppien kohdalle lyötiin samanmittaiset kuin vanhatkin, pattinkia olevat tolpat, josta toinen pää sahattiin teräväksi. Nämä sitten iskettiin paikalleen ja vanha, ehjä lankku naulattiin tähän kiinni. Ennen tätähän meillä on ollut lankut ruuveilla kiinni, mutta tähän hätään ei nyt löytynyt ruuveja, saati tarpeeksi akkua akkuporakoneessa. Pian se pystyyn nousi, tosin tällä kertaa laitettiin vain kaksi lankkua, jotta tuulella olisi vähemmän pinta-alaa, johon ottaa kiinni. Uuteen vuoteen mennessä varmasti ylälautakin tulee laittaa paikalleen, sillä Siltteri on vähän hepuloiva rakettejen suhteen.

 

Niin hevoset pääsivät takaisin tarhaan, ja loppupäivä kului odottaessa, tulevatko sähköt takaisin. Neljän maissa mentiin tekemään loput normaalit tallityöt, ennen kuin oikeasti on pilkkopimeää. Ei valoa missään, ei edes autotiellä, kaikki alla vain pimeää.

Illalla oli aivan tyyntä, kun otettiin hevoset kahdeksan aikaan sisälle otsalamppujen valossa. Kaikki oli jälleen ihan hyvin, jännitys edelleenkin päällä, sillä tiistaiaamuksi oli jälleen luvattu voimakasta tuulta. Puhelinyhteydet tökkivät, ja sähkötöiden korjausajaksi on arvioitu useita päiviä, jopa viikkoja.

Nyt, tiistaiaamupäivällä asiat ovat suhteellisen hyvin, mutta illaksi on luvattu jälleen voimakasta tuulta, jopa 20-25metriä sekunnissa. Sähköä ei ole vieläkään, ja yhteydet tökkivät edelleen. Eipä ole aukealla paikalla asuminen helppoa – mutta ei ole muuallakaan. Teitä on poikki, puita kaatunut varmaan enemmän kuin koskaan, sähköt poikki sieltä sun täältä. Tapahtumarikas joulunpäätös, jonka koko eilisen päivän ajattelin olevan kuin unta – niin paljon ehti kaikkea tapahtua. Täytyy vain olla onnellinen, että asiat ovat näinkin hyvin, ja että koko perhe on ollut mukana korjausjutuissa ynnä muissa tapahtuneissa asioissa! :)

Harvemmin Pihviä sanon söpöksi, enkä sano vieläkään,
mutta - voihan tuitui sentään. :3

Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle...

 

Aattona oli suorastaan hieno ilma! Oli lämmintä, ei tuullut eikä satanut. Eikä kyllä aurinkokaan paistanut, mutta ei se loppujen lopuksi oikeastaan mitenkään haitannut. Hepat eivät meillä mitään sen kummempia joululahjoja saaneet, mutta koristeltuja näkkileipiä, korppuja ja omenoita tuli maisteltua. Koristelin tallin etuseinälle taas jokavuotisen jouluoksan, johon paikkansa löysivät mm. käpy- ja lankatontut, nallea unohtamatta.

Äiti siivoili hevosten tarhaa, Siltteri kulki innokkaasti perässä. Rapsuttelin tyttöstä, Pihvi vietti aikaansa poikien kanssa tarhan portilla. Otin molemmilta sadeloimet pois, vaikka hieman mietityttikin, että alkaako vielä sataa. Molemmat alkoivat kuitenkin rapsutella toisiaan, ja eipä loppupäivänä sitten satanutkaan.

Meidän jouluoksa tallin edustalla :)

 

Iltatallin yhteydessä laitoin heinäkasojen taakse kivasti molemmille kuusenoksat kasoihin pystyyn! Molemmat menivät tyytyväisinä talliin, ja jäivät sinne viettämään jouluyötä. Aamulla äiti oli ottanut hepat pihalle, Siltteri oli syönyt jouluoksansa. Pihvi puolestaan oli tapojensa mukaan heittänyt vesiämpärinsä lattialle (eikä tietenkään syönyt oksaansa). Heinät poika oli suhteellisen hyvin syönyt. Sille, miksi olen Pihvin syömisistä niin iloinen, löytyy syykin! Pihvin kanssa on monena talvena ja keväänä ollut vaikeuksia nimenomaan heinien syömisen kanssa, ja nyt siitä jaksaa olla aina innoissaan, kun poni syö ja pysyy hieman pyöreänä.

Manu :)

 

Hienoa, hienoa, oli sitten luvassa sadetta tälle joulupäivälle. Iltaa myöden ilma hieman laantui ja loppusikin, hepat pääsivät tavallista aiemmin – kahdeksan aikaan - sisälle. Lisäilin turvetta karsinoihin, ja laitoin Siltterille uuden oksan. Nyt tätä kirjoittaessani saa taas kauhistella tuota ilmaa, nimittäin tuulee ja sataa tosi kovin… Toivoin jo, että huomenna pääsisi hyvällä säällä jouluajeluille! :)

Elämän kauneuden löytäminen on näkökulmasta kiinni.

Oma koti - kultaakin kalliimpi

 

70 kirjoitus! Päätin tämän kunniaksi tehdä nyt meidän talliympäristöstä pienen esittelyn kuvien kera, kun tätä on aika paljon toivottu. Toiveita saa, ja pitääkin esittää, yritän parhaani mukaan näitä toteutella. Nyt on siis tämän vuoro, kommenttia tästä olisi loppuun kiva kuulla.

Pihvi ja Siltteri asuvat Varsinais-Suomen Turussa. Kotimme on täällä avarien peltojen keskellä, missä iltaisin voi kuulla susien ulvovan ja traktorien jylläävän koko kesän peltojensa kimpussa. Hevosemme muuttivat tänne vuonna 2007 syksyllä, kun muutimme täysihoitotallilta laidunkauden jälkeen omalle tallille, ja siitä lähtien ovat asuneet täällä. Ainoana poikkeuksena on kesä – kesäkuulta lokakuulle kaksikkomme laiduntaa 10km päässä laitumellemme nauttien kesälomaansa taivaan alla.

Kasvukausi jokirannassa, kesä 2010.

Talvimaisemaa, helmikuu 2011.

Tallimme on tehty omille hevosillemme – meillä on kahden hevosen toimiva siirtotalli sekä kunnollinen valaistu, hiekkapohjainen tarha/kenttä. Vaikkei tuo mikään täysimittainen ratsastusalue olekaan, mahtuu siinä ihan hyvin ratsastamaan molemmat samaan aikaan, ja ajamaan Pihvin kanssa.

Pihvi jokirannassa keväällä 2011.

Yläpeltoa metsään päin, talvi 2010.

 

Ilmojen ollessa suotuisat, pääsee kahdelle pellollemme hevostelemaan. Toinen, meidän yläpelto on isompi ja koko matkaltaan tasainen ala, jossa on hyvä tehdä tarkkuusharjoittelua tai mitä ikinä sitten keksiikään. Alapeltomme – jokiranta on hevostemme irrottelupaikka – sinne mennessä molemmilla alkaa jossain määrin menojalka vipattaa entistä enemmän, ja molemmat odottavat, milloin pääsevät laukkaamaan mäkeä ylös. Viime talvena yläpellollamme oli aurattu ratsastus reitti, joka joskin tuppasi menemään lumisateessa täysin umpeen. Kuitenkin tässä mentiin jonkin verran. :)

Ratamme talvella 2011.

 

Hevosemme tarhaavat koko päivän aamusta iltaan saakka. Itse tallistamme löytyy molemmille hevosillemme karsinat, joihin sisälle mennään puoliovista. Jos jostain syystä hevoset täytyy päivällä ottaa sisälle, niin yläluukut on mukava jättää auki, niin molemmat pääsevät kurkkimaan pihalle. Tallin sisällä väliseinä erottaa karsinat toisistaan, mutta molemmat pystyvät katsomaan ja kurkkimaan toistensa karsinoihin. Kuivikkeena meillä käytetään turvetta ja sen lisänä jo aiemmin esiteltyä pellavaa.

Säilöheinäkuorma saapuu syksyllä 2010.

Pihvi tarhassa laidunkauden 2010 jälkeen.

 

Varusteemme ovat erillisessä vajassa, jossa säilytetään myös hevosten rehut. Varustekopperostamme voisin tehdä myöhemmin oman esittelynsä, kunhan ehdin hieman siivoilemaan siellä. Mutta kuitenkin, tämä on jokapäiväisessä käytössämme, ja siellä tosiaan säilytetään lähes kaikki varusteemme, lukuun ottamatta kuivatuksessa olevia loimia.

 

Lopuksi vielä maastoistamme - meiltä löytyy tosi kivoja maastoreittejä hiljaisia hiekkateitä pitkin kilometritolkulla. Itse en tosin mikään hirveän innokas maastoilija ole, joten niin kauheasti en ole noita polkuja käynyt läpi. Jos metsään haluaisi mennä, niin lähtemällä toiseen suuntaan pääsisi isoon metsään tallustelemaan vanhoja metsäteitä pitkin.

Nyt loppuun on teidän vuoronne – mikäli mieleenne on herännyt kysymyksiä, niin kysykää toki. Myös loppuneesta joulukalenteristamme haluaisin kuulla palautetta, joten avatkaa nyt suunne ja vaikuttakaa! :)

mä kuulin sydäntäin
se sanoi tänne jää
et maailmalta onneas voi löytää

Hyvää joulua!

Valaisemaan tietä pimeää

Pitkästä aikaan otin tänään (tai siis eilen, eli keskiviikkona…) kameran tallille mukaan! Jonkinnäköisiä kuvia tuli, minusta ihan kivoja, ajatellen, että nämä taisivat olla ensimmäiset ”tarkoituksella” pimeässä ottamani kuvat. :)

Tiistaiseen - ratsastin illalla Pihvin kevyesti ilman satulaa. Mentiin paljon ravissa ja käynnissä, taivuteltiin ympyröillä ja volteilla. Vasempaan suuntaan Pihvi oli jäykempi kuin oikeaan, otettiin tähän suuntaan hieman enemmän taivutuksia kuin toiseen. Tuntui hieman, että ponin keskittyminen oli jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä, mutta ajoittain kulki ihan hyvinkin ja reippaasti. Laukkoihin asti ei menty tänään, vaan tehtiin ravityöskentelyä ja lopetettiin, kun alkoi sujua alkukankeuksien jälkeen.

Tarha 21. joulukuuta 2011.

Tultiin tänään tallille tavallista myöhemmin, laitettiin melko reippaasti talli kuntoon ja hevoset sitten pääsivät sisälle. Päivällä oli ollut kerrassaan ihana ilma, ei satanut, paitsi ripautti illansuussa aavistuksen verran lunta ja oli pakkasta! Tiet joskin olivat jäässä, mutta muuten oli tosi mukavaa. Hevosetkin saivat olla ilman loimea, nakuilla koko päivän.

 

Lisäsin talliin tänään pitkästä aikaan turpeen seasta pellavakuiviketta. Kuten yllä olevasta kuvasta (huonosta sellaisesta) näkyykin, kuivike on vaaleaa. Tuo on ollut näppärä lisä turpeen joukossa, vaalentaa paljon ja on riittoisaa tavaraa. Yksinään käytettynä tuosta ei ole kokemusta, mutta on aika liukasta, joten voisi arvella, ettei välttämättä pysy niin hyvin paikallaan (?). Tosiaankin, tästä ei ole niinä kokemusta, joten en osaa sanoa tarkalleen. Helppo hävittää ja paalista riittää moneen lisäyskertaan.

 

Yritin Pihvistä ottaa tarhailukuvaa, mutta poni päätti pysytellä valolta piilossa pimeällä puolella… Sain kuitenkin tallissa otettua tästä rontista kuvan! Siltteri olikin paljon kuvauksellisempi, ja tallusteli tarhan valojen alle. Pikkuhiljaa alkaa joulutunnelma löytää tiensä meille, laitoin tuossa jokin aika sitten varustehuoneeseenkin perinteiset joulukoristeet esille! :)

Poni tallissa iltaruokien parissa. :)